Arkisto

DECOR

VM-Carpet mattojen testailua

Kävin useampi viikko sitten VM-Carpet liikkeessä Tammistossa ja otin sieltä mukaani 4 mattoa testattavaksi. Mun mukaan tänne uuteen kotiin lähti kaikki kolme Hattara mattoa, jotka meillä oli vanhassa asunnossa. Minean huoneessa on sama vanha pyöreä vaaleanpunainen hattara matto kuin aiemminkin. Mutta laittaessani uuden kodin lattialle valkoiset hattara matot ne näytti ihan kellertäville tätä vaaleaa lattiaa vasten. Etenkin olohuoneessa, jossa matto on suuremmin esillä kuin makuuhuoneessa. Makuuhuoneessa sänky peittää suurimman osan matosta, joten siellä se saa olla kellertävyydestä huolimatta. Se ei ihan niin pahalta siellä onneksi näytä eikä pistä heti silmään samalla tavoin kuin olohuoneessa. Mutta täytyy sanoa, että valkoinen lattia on yllättävän haasteellinen maton valinnan suhteen. En olis osannu arvata, että valkoisen hattaran kanssa tulee tällanen probleema, kun se vanhan asunnon lattialla näytti ihan puhtaan valkoiselle. Ja joo onhan nuo matot myös likaiset, mutta en usko pelkän pesun auttavan kovinkaan asiassa. Toki lattia oli vanhassa asunnossa puun värinen, joten se tietysti vaikuttaa miltä matto lattialla näyttää. Niimpä pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja ja värejä olohuoneen maton osalta. Mietin, että sisustuksen ja lattian kanssa sopisi joku pehmeä beigen sävyinen matto, joten päädyin testaamaan tätä samaa hattara mattoa beigen sävyisenä. Oon ollut aina todella tyytyväinen VM-Carpet mattojen laatuun, joten mielelläni suosin heidän mattoja.

Täytyy myöntää, että kuvissa matto ei näytä niin tummalta kuin se livenä oli. Odotin maton olevan just passelin sävyinen, mutta mietin onko se sittenkin liian tumma, mitäs ootte mieltä? Sohva on pesua vailla, joten sekin tuntuu näyttävän nyt ihan likaisen valkoiselle, mutta ei anneta sen häiritä 😀

(Ja kuten kuvista huomaatte niin tuolloin ei vielä oltu maalattu seinää eikä taulu ollut paikoillaan 😉 )

Aion hakea vielä yhden maton ensi viikolla testiin, jotta saan ajatuksen selkeämmäksi mitä matolta nyt haluan. Ihan valkoinen vai hieman harmahtava vai kokonaan beige? Kokona saa edelleen olla sama 2×3 metriä kuin nykyinenkin on. Saatte nähdä vielä myöhemmin millainen toinen testimatto olisi!

Keittiön matto

Sitten siirrytään olohuoneesta keittiön puolelle, johon on etsinnässä myös uusi matto. Nyt keittiössä oleva VM-Carpet Elsa matto oli vanhassa kodissa meillä jonkin aikaa eteisessä ja se on melko likainen ja jälleen valkoista lattiaa vasten kellertävä. Niimpä otin testiin kolme erilaista mattoa tähän tilaan. Kaikki on aika saman tapaisia Elsan kanssa, mutta kuvioinniltaan erit. En osannut päättää myymälässä mikä olisi paras, joten testaamalla kotona sen näkee parhaiten. Ja testimatot ovat kaikki liian lyhyitä, joten älkää antako sen häiritä teitä 😉 Valittu matto tulee olemaan sen kaksi metriä pitkä.
1. Viiva 2. Valkea 3. En löytänyt netistä Kertokaa mikä olisi paras vaihtoehto?

8 Comments
DECOR Lifie

Uutta makuuhuoneessa!

Makuuhuonetta on tämän vuoden aikana päivitetty jonkin verran pienin ja isommin muutoksin. Mikrosementtiseinän laittaminen oli se isoin muutos työn osalta ja muutoin mennään sisustuksen muutoksilla. Kuten aiemmin jo huomasitte on meidän makuuhuoneeseen siirtynyt VM-Carpetin Hattara-matto, joka oli aiemmin olohuoneessa. Olohuoneeseen puolestaan saapui kokonaan uusi Hattara ja valkoinen väri säilyi siinä myös. Toki mietin myös harmaata vaihtoehtoa, mutta oon niin kovin tykästynyt vaaleaan sävyyn. Mutta siis takaisin makuuhuoneeseen eli maton myötä huone on saanut ihan uuden ilmeen ja paljon pehmeämmän sellaisen. On ihana herätä aamuisin ja laskea jalat pehmeälle hattaran tuntuiselle matolle. Iso matto tuo sellaisen hotellihuoneen fiiliksen, vai mitä? Mietin ensin onko matto liian iso, mutta tulin siihen tulokseen ettei se ole. Huoneesta tuli paljon valoisampi valkoisen maton myötä. Edelleen voin vain hehkuttaa Hattara-mattoja ♥

Toinen uudistus on Kodin1 verkkokaupasta tilattu sängynpääty. Aiemmin meillä oli sängynpäädyssä ihana Veraveran pellavainen päätyhuppu. Hupun alla oli valkoinen tekonahkainen pääty, jota en enään ilman huppua halunnut käyttää valkoisen mikrosementin kanssa. Toisin sanoen pääty ei erottunut kovinkaan seinästä. Niimpä päädyin tilaamaan beigen sävyisen matalan tikatun sängynpäädyn*, joka toimii täydellisesti valkoisen mikrosementin kanssa. Siinä on itsessään todella kaunis sävy ja sopii hyvin meidän sängynrungon kanssa. Kivaa vaihtelua saa sitten hupulla halutessaan! Todella onnistunut hankinta, vai mitäs pidätte?

Makuuhuoneeseen on kuvien ottamisen jälkeen tullut vielä uudet pöytävalaisimet ja peili, joten niiden esittely on vielä edessä. Nyt makuuhuone on päivitetty taas hetkeksi! Niin ja hei nämä ihanat petivaatteet* on Jotexin. Niiden harmaa kanttaus sopii päädyn kanssa aika nappiin!

Mitäs pidätte muutoksista?

Kivaa vappuviikkoa ♥

*tuotteesta saatu alennusta/saatu

Ei kommentteja
DECOR Lifie

Miten saa pidettyä eteisen siistinä lapsiperheessä?

Kaupallisessa yhteistyössä ; VM-Carpet 

Sain teiltä postaustoiveena kertoa miten pitää eteinen siistinä lapsiperheessä. Toive sattuikin sopivaan aikaan, kun meille hetki sitten kotiutui uudet eteisen matot. Oon ennekin kirjoittanut meidän eteisestä ja siitä miten itse pidän tärkeänä sen toimivuutta ja kutsuvaa sisääntuloa. Vaikka en nyt tiedä onko meillä aina niin kovin siisti eteinen, mutta pyritään siihen kyllä. Lapsiperheessä varsinkin on omat haasteensa, kun jokainen riisuu ja pukee yhtä aikaa, tavaraa on enemmän ja sotkua tulee etenkin ulkoa tullessa. Me oltiin hetken aikaa kokonaan ilman isompaa eteisen mattoa, kun edellinen oli sen verran vanha ja raihnainen, että heitin sen pois.

Lähdetään liikkelle siitä, että oven ulkopuolella meillä on kuramatto, johon jo sisään tullessa jalat pyyhitään. Neitikin on tuon tavan jo oppinut ja muistuttaa, kyllä asiasta, jos joku muu sattuu unohtamaan 🙂 Toki välillä kannetaan neiti suoraan kylppäriin riisumaan kaikki kengistä lähtien, jos on kovin märkä tai kurainen. Sisään astuttaessa on toinen matto, johon kengät pyritään riisumaan. Sain loistavan vinkin VM-Carpetin myyjältä millainen matto kannattaa olla kynnysmattona! Ja se on tällainen pidempinukkainen matto (jota en itse olisi missään tapauksessa mieltänyt kynnysmatoksi!), johon etenkin pienet kivet jäävät hyvin kiinni eivätkä ne kulkeudu siitä pidemmälle. Siis ihan loistava idea! Aiempi lyhytnukkainen matto oli aina täynnä kiviä ja neitikin niitä tykkäsi heitellä ulos. Vinkiksi vielä, että kyseinen pidempinukkainen matto toimii kuulemma loistavasti myös koirataloudessa. Eteisessä kannattaa panostaa hyvään mattoon mikäli sellaisen sinne haluaa.

Valitsin kaupallisen yhteistyön merkeissä meille tämän VM-Carpetin uuden Elsa-maton. Villalangalla ja paperinarulla toteutettu matto sopii loistavasti eteiseen, koska maton pinta on käsitelty likaa hylkiväksi. Näkisin tämän maton hyvin myös ruokailutilassa pöydän alla. Ihastuin Elsan kalanruotokuvioon, joka onkin tällä hetkellä kovin pinnalla oleva trendi. Kalanruotokuvio tuo särmää muuten harmaaseen laattalattiaan. Elsaa on saatavilla mustana, beigenä, harmaana ja valkoisena. En aluksi osannut päättää meille sopivaa sävyä, joten otin Tammiston liikkeestä meille sovitukseen harmaan, mustan ja beigen. Päädyttiin testauksen jälkeen kuitenkin tähän mustaan vaihtoehtoon, joka tuo kivaa kontrastia muuten vaaleaan eteiseemme. Maton pohjassa on liukumaton EVAPOLYTEX®, joka tekee matosta ryhdikkään ja se oli tärkeää myös siksi, että välillä meillä juostaan käytävää pitkin ees ja taas niin eipähän lähde matto jalkojen alta kirjaimellisesti. Maton pohjausmateriaali sopii kaikille lattiamateriaaleille ja lattialämmitteisiinkin tiloihin. Pohja ei myöskään jätä jälkiä lattiaan ja lisäksi on hajuton ja kierrätettävä. Tahrat saa helposti puhdistettua eikä kengät jalassa kävelykään haittaa.

Eteisessä kannattaa pitää vain välttämättömimmät vaatteet, kengät yms. Sesongin vaatteet esillä ja muut tavarat säilytykseen. Näin kaappeihin jää enemmän tilaa eikä ne pursuile avattessa (tämä ei meillä kyllä ihan aina onnistu 😀 ). Kaappeihin kannattaa hankkia laatikoita pipoja, hanskoja, villasukkia yms. varten niin ne on helpompi pitää järjestyksessä. Meillä on Minealle oma laatikko ja meidän jutut omilla hyllyillä. Välillä kyllä kuulen Jannen suusta, että taas olin vallanut hänen hyllyään myös.. hups! Kannattaa myös pitää kaapissa aina muuttamaa ylimääräistä hengaria vieraita varten.

Mitä tulee eteisen huonekaluvalintoihin niin se riippuu täysin millainen eteinen on kyseessä. Meidän I:n muotoiseen eteiseen ei todella mahdu mitään isoja huonekaluja ja pitään siellä vei tilaa myös neidin vaunut. Vaunut on nyt varastossa ja tilaa on onneksi enemmän. Meidän jokin aikaa sitten koitutunut IKEA:n Billy sarjan kaappi on ihan nappivalinta kapeaan eteiseen. Kapea kaappi ei vielä tilaa valmiiksi kapealta käytävältä. Kaappiin saa säilöttyä esim. avaimet, lompakon ja kaiken pikkusälän mitä eteisessä ainakin meillä pyörii. Samalla se toimii tasona, johon voi sisustaa erilaisia asetelmia. Näin saat eteiseenkin tyylikkyyttä ja koti on kutsuva jo oven avatessa. On hyvä jättää eteiseen riittävästi tyhjää tilaa, jolloin vältytään ahtaudelta ja silloin siellä on tilaa pukea ja riisua vaatteet yhtäaikaa muiden kanssa.  Hyvä muistisääntö on se, että mitä yksinkertaisempana eteisen sisustuksen pitää, sitä vähemmän sinne kulkeutuu epämääräistä tavaraa.

Niin ja meiltähän löytyy myös VM-Carpetin Hattara -matot sekä olohuoneesta että neidin huoneesta. Noihin mattoihin on koko perhe täysin rakastunut ♥

Listasin vielä lyhyesti vinkit toimivaan eteiseen; 

• tyhjää tilaa riittävästi

• oikeanlainen likaa hylkivä ja helposti puhdistettava matto

• kaikille tavaroille omat paikat avaimet, lompakko yms.

• kuramatto ulkopuolella  ja sisällä pidempikarvainen kynnysmatto, johon kivet jää kiinni

• sesongin vaatteet esillä-  muut säilytyksessä

• kapea kaappi, johon voi säilöä tavaraa mutta ei vielä kapealta käytävältä liikaa tilaa 

 

Mikäli olette hankkimassa uutta mattoa niin ilokseni saan jakaa teille koodin, jolla saatte VM-Carpetin verkkokaupasta -10% alennuksen sekä ilmaisen toimituksen. Saat edun käyttöösi koodilla LWS19 ja se on voimassa 4.3.19 saakka.

 

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua teille ja pystyin edes muutaman uuden vinkin jakamaan!

Kuulisin mielelläni teidän hyväksi todetuista eteisen vinkeistä?

2 Comments
DECOR Lifestyle Lifie

Pehmeää hattaraa

Ihanaa sunnuntaita!

Otsikon mukaisesti meillä ei kuitenkaan olla herkuttelemassa vaan pääsette tällä kertaa näkemään meidän uudet matot. Muistatte mun keväisellä wish-listillä olleen niin ruokapöydän valaisimen kuin olohuoneen matonkin. Lisäksi Minean huoneeseen kaipailin uutta mattoa.

Continue Reading

2 Comments

Artikkelit