Huomista odottaen

Ompas tämä viikko mennyt nopeasti vaikka huomista lääkäriä on odottanut jo yli viikon. Maanantaina kävin verikokeissa ja tiistaina oli se tietokonekuvaus. Mua jännitti ihan hirveesti jotenkin sinne meno, mutta onneksi mulla oli tukijoukkoja mukana ♥ Mun piti olla ravinnotta ja käymättä vessassa 2 tuntia ennen kuvausta. Aika oli aamulla jo ennen kasia kirurgisella sairaalalla Ullanlinnassa.  Aika oli jo siihen aikaan myöhässä. Hirvee nälkä, vessahätä, jännitys ja huono olo ei ollut hyvä yhdistelmä. No onneksi pääsin suht äkkiä ja mun kans oli ihana nuori hoitaja. Palelin hirmuisesti, joten aluksi ei meinannut onnistua varjoaineen laitto suoneen. Hoitaja lämmitti mun kättä kuumalla vesipussilla, jotta saisi pistoksen onnistumaan. Kolmannella kerralla saikin ja sit odottelin vuoroani kuvaukseen peiton alla. Mä vaan tärisin ja hampaat kalisi yhteen! Kuuntelin edellisen potilaan ollessa kuvassa hänen hengitysharjoituksia ja valmistauduin vuorooni.

Luulin, että kyseessä oli se sellainen putki johon pitää mennä sisään makaaman. Se olikin sellanen sänky, jonka ympärillä pyöri laite, joka kuvasi. Piti pidättää hengitystä, jotta saivat pysähtynyttä kuvaa mahdollisimman tarkasti. Varjoaineesta olinkin kuullut jo etukäteen sen aiheuttavan lämpimän aallon kehon läpi tuoden pissahätää muistuttavan tunteen. Tunne oli tosiaan hassu ja sai suuhunkin erilaisen maun hetkeksi. Koko homma oli ohi viidessä minuutissa ja olin valmis lähtemään kotiin.

Kävin samalla reissulla hakemassa osastolta lääkettä, jonka pitäisi hidastuttaa maidon tuloa. Ihmettelin kyllä yhden pillerin vaikutusta ja pitääkin ehkä huomenna kysyä asiaa vielä uudestaan. Oon nyt joutunu pumppailemaan 1-2 krt päivässä, kun muuten aika tukala olo. Näin samalla osaston jossa tulen viettämään yöni leikkauksen jälkeen. Olin aika yllättynyt, että siellä ei ollutkaan omia huoneita vaan iso huone, jossa oli verhoilla eristetty jokaisen oma ”soppi”. Tapasin siellä ihanan mummon, joka tsemppasi ja kertoi omasta tilanteestaan. Hän suositteli myös ottamaan korvatulpat mukaan 😉 Jotenkin tuo osastolla käyminen sai taas tajuamaan tilanteen ja itkuhan siellä tuli, mutta onneksi hoitaja nappasi heti kainaloon ja sanoi ettei ole mitään hätää ♥

Toivon saavani tiedon kuvauksista mahdollisimman pian ja näin kävikin eilen. Sain soiton kauppareissulla, että maksassa oli näkynyt jotain, mikä pitää tutkia tarkemmin. Jälleen valtasi ikävä olo ja pelko syövän leviämisestä maksaan. Sain samalla tietää, että olin saanut peruutusajan leikkaukselle eli se olisikin jo 2.1.18 mikäli siis ensin päädytään leikkaamaan. Mulle varattiin onneksi ultraan aika heti tälle päivälle, jotta kaikki vastaukset olisi huomisella lääkärikäynnillä. Tänään kävin yksin Meilahden syöpätautien osastolla ja jotenkin jo ovista sisään käveleminen tuntui hankalalta. Mietin vain, että kaikilla näillä ihmisillä täällä on joku tilanne päällä liittyen syöpään. Tuntui ikävältä miten moni ihminen joutuu kamppailemaan tämän kamalan taudin kanssa. Odottaessani aulassa vuoroani katselin ihmisiä enimmäkseen naisia, he vaikuttivat jotenkin niin rauhalliselta, oma oloni oli ihan jotain muuta. En oo koskaan tykännyt sairaaloista (eikai kukaan tykkääkkään!) enkä ikinä ollut leikkauksessa. Nuo paikat vaan saa selkäpiini karmimaan ja taas tuli se huono olo.

Tälläkin kertaa mut otti vastaan nuori hoitaja, joka kertoi mitä tehdään. Kerroin edellisen päivän suonen pistojutusta ja hän suosiolla pyysi kokeneemman hoitajan pistämään mua. Siinä maatessani sängyllä maha paljaana mua alko taas itkettämään. Vaikka kotona ollessa mua itkettää nykyään vähemmän saa nämä paikat mut tajuamaan tilanteen todellisuuden. Kotona ollessa saattaa yhtäkkiä tulla sellainen olo kuin joku olisi vetäissyt turpaan, kun tajuaa mitä on tapahtunut. Muuten saatan hetkittäin unohtaa koko jutun.

Radiologin tullessa hän kertoi, että jos näkee jotain kertoo heti, mutta jos vähänkään epäilyttää tutkii ja kertoo myöhemmin. Tällä kertaa varjoaine ei tuntunut miltään, kun oli erilaista kuin edellispäivänä. Pelkäsin josko jotain ikävää löytyy siinä meidän jutellessa, mutta lopuksi hän sanoi ettei maksassa näkynyt mitään pahaa. Arvaatte varmaan kuinka iloinen olin ja tällä kertaa itkin onnen kyyneleitä ♥ Jos jotain on niin se on vain hyvänlaatuista eikä liity tähän rintasyöpään. Jotain hyvääkin kaiken tämän p**kan keskelle. Voitte muuten vaan kuvitella miten mustelmilla mun vasemmän käden taive on viiden pistoksen jälkeen ;( Halusin kaikki samaan käteen, jotta voin kantaa Mineaa oikealla puolella ♥

Nyt sitten vain odotetaan huomista lääkärille menoa, jotta saadaan tarkemmin kaikki tietoon. Lääkäri kertoo mun hoitosuunnitelmasta ja siitä miten tässä lähdetään nujertamaan tämä pirulainen. Levollisin ja rauhallisin mielin, mutta hieman jännityksellä odotan huomista. Nyt ei itse voi vaikuttaa mihinkään vaan täytyy vain mennä junan mukana kohti tulevaa. Luotan lääkäreihin, he tekevät kaikkensa, jotta mut saadaan pian kuntoon ♥ Pitäkää peukkuja! Hyvää yötä 🙂

ps. tuon Belianin säkkituolin arvonta on avoinna vielä huomiseen torstaihin klo. 21.00 Instagramin puolella 😉

Meille tuli Ninni kylään maanantaina ja hän lähtee huomenna kotiin. On ollut ihana seurata neitien touhuja ja unohtaa hetkittäin kaikki ♥