Category

DECOR

DECOR Lifestyle

Katse kohti kevättä ja parveketta + Jotex alekoodi

Mainos Jotex

Oon niin innoissani keväästä ja etenkin näistä mielettömästä ilmoista, josta ollaan jo saatu nauttia. Näin kevään tullen on aika suunnata katseet pihoille, parvekkeille ja terasseille. Meidän tapauksessa lasitetulle parvekkeelle, joka (krhm) vaatii aika paljon laittamista. Pakko heti alkuun tunnustaa etten saanut viime kevään/kesän aikana tehtyä parvekkeelle YHTÄÄN mitään. Jep, tässä asunnossa on asuttu jo yli vuosi eikä parveketta ole sisustettu ollenkaan. Tai no, jos rehellisiä ollaan niin yritys ja ideointi on ollut hyvässä vauhdissa, mutta toteutus on jäänyt täysin alkutekijöilleen. Niinpä nyt on aika tehdä toteutus myös loppuun, mutta ideoidaan alkuun millainen parvekkeesta olisi tarkoitus tulla. Meidän parveke on suoraan sanoen akvaario, jossa on lasitus joka suuntaan lattiasta kattoon. Se tekee sisustamisen hieman haasteelliseksi, kun ns. kunnon seinää ei missään kohdassa ole. Parvekkeelle olisi tarkoitus hankkia kevyt sohva, johon mahtuu loikoilemaan. Muutoin mennään piensisustusjutuilla ja tekstiileillä, joita Jotexin valikoimasta löytyy laajasti. Sisustamalla parvekkeelle saadaan lämpöä ja kodikkuutta. Oon aina tykännyt tosi paljon Jotexin tuotteista ja valikoimasta, joten iso suositus sille!

Tässä mun ideoita parvekkeen sisustukseen ja siihen mitä sinne suunnittelin;

Miltä meidän parveke tällä hetkellä näyttää?

Noniin sitten pääsemme siihen mitä moni on varmastikin jo odottanut eli millainen parveke meillä oikein on? Pääsette nyt kurkistamaan hieman miltä tällä hetkellä meidän parvekkeella näyttää, vaikka se onkin kesken vielä. Kovin iso parveke ei siis ole, vaikka lasit tekevätkin tilavamman tunteen. Kaipaisin kuitenkin naapurien puolelle jotain verhoa ja mietin tilaavani kaksi kappaletta näitä valkoisia läpikuultavia Sally verhoja samalle seinälle. Sitoisin verhot yksittäin keskeltä nauhalla kiinni, jotta ne toisi suojaa katseilta ja antaisi yksityisyyttä. Tarvittaessa ne voisi avata peittämään koko seinustaa. Tiedätte, että rakastan kukkia ja niitä tottakai pitää olla myös parvekkeella. Tilasin tämän mielettömän kauniin Sookie ruukun, joka sopii niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Valkoiset hortensiat näyttää todella upeilta tuossa maljakossa ja myös olohuoneen pöydällä mihin sitä nopsasti testasin. Toinen kukille toimiva teline olisi Brad ruukku, jonne voi alaosaan laittaa esim. tyylikkään kastelukannun. Iltojen hämärtyessä voisi sytyttää Raggelito valoköynnöksen, jossa led toiminto. Auringonlaskua voisi käpertyä ihailemaan Gosig torkkupeiton alle ja Merrin pellava tyynynpäällinen sopisi tyyliltään loistavasti. Sohvan lisäksi parvekkeella toimisi täydellisesti Boho istuintyynyt, joilla voisi istuskella tyttöjen kanssa vaikka lautapeliä pelaten. Nuo tupsut tekee mun mielestä just kivan lisän noihin istuintyynyihin ja niitä voisi myöhemmin käyttää myös sisällä.

Mikäli kaipaat inspiraatiota oman parvekkeen tai terassin laittoon niin kurkkaa Jotexin ihanat kevät uutuudet!

Hyödynnä alekoodi MARJUTAPRIL20 niin saat -20% alennuksen kaikista tuotteista!

(ei koske ale- eikä elektroniikka tuotteita)

Alekoodi voimassa 27.4.2021 asti. Shoppailemaan pääset tästä!

 

 

3 Comments
DECOR Lifestyle

Ystävänpäivä + ihanat Haikua pellavaiset petivaatteet

Hei ihanat ja heti alkuun pikaiset Ystävänpäivä toivotukset ♥ Toivottavasti teillä oli myös ihana viikonloppu ja saitte nauttia auringosta. Me vietettiin viikonloppua Peten kanssa ilman tyttöjä ja me saatiin muutama kaveri meille kyläilemään lauantai-iltana. Ilta meni lautapelejä pelatessa ja syödessä. Miten piristää olikin saada nauttia ystävien seurasta pitkästä aikaa ♥ Sunnuntaina me nautittiin aamupala pitkän kaavan mukaan, jonka jälkeen suunnattiin laskettelemaan. Ajettiin Kirkkonummelle Peuramaalle ensimmäistä kertaa laskettelemaan. Oltiin haettu sieltä vain aiemmin tytöille ja mulle kausivuokralle laskettelukamat. Tiedoksi siis, että heiltä voi vuokrata 119 euron hintaan koko kaudeksi välineet ja saat kuljettaa ne mihin vain mukaan. Tähän hetkeen meille hyvä ratkaisu etenkin tyttöjen osalta, mutta itselleni aion kyllä hankkia omat välineet viimeistään ensi talveksi. Me laskettiin eilen 7 tuntia, kun ei millään maltettu lähteä aiemmin kotiin! Yllättävän kivat rinteet, vaikka ei toki voi Vuokatin rinteisiin verrata. Saatetaan mennä tulevana viikonloppuna uudestaan sinne tyttöjen kanssa. Ja hei pakko kertoa teillekkin, kun tulin kaupasta kotiin niin otin takin pois päältä ja sit mulle laitettiin pipot silmille ja otettiin kädestä kiinni vieden makuuhuoneeseen. Siellä mun piti hetki seistä kädet seinää vasten yksin ;D Hetken päästä Pete tuli tyttöjensä kanssa takaisin ja multa otettiin pipot silmiltä. Sitten kuului ”Hyvää Ystävänpäivää!” ja sängylle oli laitettu lautaselle mansikoita, kynttilä ja iso kukkakimppu ♥♥ Niin ihana ylläri, kun olivat käyneet lähikaupassa siinä välissä, kun kävin ite Tokmannilla!

Pellavaiset petivaatteet

Mutta hei haluan vinkata teille ihanista Haikua pellavaisista tuotteista, jotka sain IG-yhteistyön merkeissä (tämä ei siis kuulu sovittuun yhteistyöhön). Rakastan pellavaisia tuotteita ja etenkin petivaatteita! Niinpä halusin kertoa myös teille kotimaisesta Haikua tuotemerkistä, jonka tuotteet valmistetaan käsityönä Varsinais-Suomessa. Heidän valikoimiin kuuluu pellavatuotteiden lisäksi muutakin, joten käyhän kurkkaamassa www.haikua.fi ja, jos innostut tilaamaan niin koodilla LOVINGWHITESTYLE saatte perjantaihin 19.2.21 asti toimituskulut ilmaiseksi! Mikäli et ole vielä testannut pellavaisia petivaatteita niin suosittelen suuresti!

Nyt hyppään tuonne vällyjen väliin ja toivotan teille kauniita unia! 

4 Comments
DECOR Lifie

Itsenäisyyspäivä 2020 & jouluisen kattauksen testailua

Hyvää Itsenäisyyspäivä iltaa teille kaikille sinne ruudun toiselle puolelle ♥ Tämä vuosi on koetellut meitä suomalaisia, mutta yhdessä tästä selvitään. Vuosi on opettanut meille paljon ja koen myös, että tämä aika on ollut hyvä pysähtymisen paikka mietiskelylle ja oman elämänsä pohtimiselle. Moni on varmasti koronan myötä oppinut uusia tapoja niin arjessa kuin työelämässä. Tuntuu ettei normaalia elämää ole saanut elää pitkään aikaa koronan takia, mutta yhteen hiileen puhaltaminen auttaa meitä jaksamaan. Iso kunnioitus heitä kohtaan, jotka taistelivat meille vapaan Suomen. Muistetaan arvostaa meidän upeaa luontoa ja kunnioittaa sitä. Opetetaan luonnon arvostus meidän lapsille ja lapsenlapsille.

Onnea rakas Suomi ♥

Testailin jouluista kattausta ja katsotaan josko tämä päätyisi joulupöytään asti. Vihdoin meillä on ns. pyhälautaset vitriinissä. Tykkään kovasti näistä Sostrene Grenen kultareunuksisista lautasista, lautasliinoista ja servettirenkaista. Tuo pöydällä oleva havukranssi on menossa ihan toiseen käyttöön ja näette sen pian, kun saan paikalleen. Mietin vielä olisiko joulupöydässä aitoja kukkia tai havuja vai jotain ihan muuta?

Mitäs mieltä olette kattauksesta? 

5 Comments
baby DECOR Lifestyle

Tyttöjen huoneen uusi kerrossänky

Vihdoin esittelyssä tyttöjen huoneen uusi kerrosänky! Sanotaanko heti näin alkuun, että huone näyttää tältä vain ne hetket, kun ollaan Peten kanssa kaksin kotona 😀 Joten tuo joka päiväinen huoneen kuvaaminen on hieman haastavaa, haha! Mutta, kuten tiedätte niin meillä asuu puolet ajasta kolme neitiä ja heille piti saada uusi sänky. Minealle hankin uuden sängyn tähän kotiin muutettuamme ja ajattelin sen kestävän vuosia. Noh, toisin kävi ja se sänky on jo myyty eteenpäin. Etsittiin sänkyä, johon kaikki kolme neitiä mahtuisi nukkumaan ja kerrossänky oli tietty ainoa ratkaisu. Mietittiin kyllä muutamia erilaisia vaihtoehtoja kerrossängyn osalta; kolme kerroksinen tai perus kaksikerroksinen. Kolmikerroksinen tuntui liian korkealta ja normi kaksikerroksiseen ei mahtuisi kolmea nukkumaan. Piti löytää riittävän kokoinen sänky kolmelle.

Sänky on Tori.fi löytö

Selattiin aina vähän väliä Tori.fi sänkyjen osalta ja sieltä sitten löydettiin tämä meille kotiutunut kerrossänky. Kyseessä on Jyskin Vestervig kerrossänky kolmelle eli aivan täydellinen tytöille ♥ Tuossa sängyssä kaksi nukkuu alhaalla 120cm levessä sängyssä ja yksi ylempänä 80cm sängyssä. Aluksi Minea nukkui ylhäällä kaikkien ollessa meillä, mutta jossain vaiheessa paikat alko mennä ihan sekaisin 😀 Peten nukuttaessa ensimmäistä kertaa tytöt yksin oli lopputulos se, että kaikki nukkuivat vierekkäin alasängyssä ♥ Oli aika liikuttavaa käydä kurkkaamassa sitä näkyä ♥ Välillä toki nukutaan Minean kanssa myös meidän sängyssä aluksi ja sitten kannan hänet heidän sänkyyn. Toki lähes poikkeuksetta joku tytöistä herää keskellä yötä ja tulee joko meidän viereen tai toinen meistä menee tyttöjen sänkyyn hetkeksi.

Pakko mainita noista ihanista Newbien petivaatteista, salkuista ja peuroista – ne on niin suloiset! Sain ne pr-lahjaksi aiemmin syksyllä ja niitä pitäisi vielä löytyä kaupoista 🙂

 

kerrossänkykerrossänkyVaihdoin taulujen paikkaa ja kettu valaisin pääsi myös seinälle. Tytöt oli niin innoissaan uudesta sängystä valojen kanssa, että on kyllä onnellinen tästä löydöstä ♥ Alasänkyyn on tehty jo muutaman kerran maja, jossa tytöt kerto kummitusjuttuja keskenään 😀 Aluksi pelotti, että Minean tai Felicia tippuu ylhäältä, kun ei ole tottunut nukkumaan noin korkella, mutta siellä ne on pysyneet -onneksi! Fridalla ja Felicialla on toisessa kodissa jo ollut kerrossänky 🙂

Mitäs pidätte uudesta sängystä ja sattuuko muilta samaa löytymään?

5 Comments
DECOR Lifie

Lumihuurre joulukuusi on koristeltu

Lumihuurre joulukuusi käytiin hakemassa varastosta jo pari viikkoa sitten. Ja nyt kuusi on saatu koristeltua yhdessä tyttöjen kanssa ♥ Tytöt oli niin innoissaan ja sitä riemua oli ihana seurata vierestä! Joulumusiikin soidessa taustalla me vuorotellen laitettiin koristeita kuuseen ja fiilis oli onnellinen ♥

Lumihuurre joulukuusi

Oon edelleen niin onnellinen tuon Etolan lumihuurre kuusen hankkimisesta viime vuonna. Tuo kuusi on niin mielettömän kaunis etten voi kuin ihastella sitä kaiken aikaa. Harmikseni huomasin, että lumihuurre joulukuusi oli ainakin Etolan verkkosivuilta loppunut, joten siitä kiinnostuneet suosittelen soittamaan suoraan liikkeisiin varastotilanteen osalta. Meidän joulukuusen koristeiden osalta mentiin samoilla kuin viime vuonna sekä pari vuotta sitten tilaamallani Elloksen Drop valosarjalla. Joulukuusi laitettiin nojatuolin tilalle sohvan päätyyn, josta se näkyy moneen paikkaan. Kuusi tuo ihanasti valoa ja tunnelmaa. Se, jos joku on se syy siihen miksi tykkään laittaa kuusen jo näin aikaisin. Joulu on mun lemppari juhla ja on ihana nauttia sen ihanasta tunnelmasta pidempään kuin muutama päivä. Edelleen oon sitä mieltä, että tekokuusi on tähän hetkeen hyvä ratkaisu etenkin, kun tytöt tykkää välillä liiaksikin vaihdella koristeiden paikkoja 😀 Muutama laatikko sai ylleen IKEAsta ostetun lahjapaperin ja tytöille pitikin useamman kerran muistuttaa ettei niissä tosiaan ole mitään sisällä 😀 Kuusen jalan ympärille kiersin kaksi parvekkeella ollutta taljaa. Mietin kyllä Rustassa nähtyä rottinkista jalansuojusta, mutta taljoilla mennään,

Ja miltä lumihuurre joulukuusi näyttää ja onko muilla kuusi vielä koristeltuna?

Kotia on muutenkin koristeltu jouluun ja tähdet löysivät tiensä seinälle roikkumaan. Ensi viikolla näette lisää kotimme joulukoristeista.

Nyt ihanaa iltaa sinne ruudun toiselle puolelle ♥

ps.Bongasiko joku kuusesta hieman erilaisia koristeita, jotka neidit siihen ripusti? 😀

pps. Instagramissa on käynnissä 200 euron lahjakortti arvontan ihanaan Living 24/ verkkokauppaan!

4 Comments

Artikkelit