Category

Lifie

DECOR Lifie

Joulufiilistelyt on aloitettu

Joulufiilistelyt on aloitettu ainakin täällä! Oon niin innoissani marraskuun vaihtumisesta, kun nyt ”kehtaa” aloittaa joulun fiilistelyn ihan täysillä 😀 Tottakai sitä voi aloittaa joulun laittamisen milloin jokaisesta siltä tuntuu – ei sillä! Mulle vain saatettiin lokakuun puolella sanoa kotona, että koittaa malttaa vielä hetki, haha! Niimpä nyt on laitetttu muutama jouluvalo, kuunneltu joululauluja ja avattu glögikausi. Iso suositus muuten tälle Loimun punaviiniglögille, jota yhden yhteistyön osalta pääsin testailemaan. Yksi seuraajani heitti vinkin, että punaviiniglögi toimii joulupöydässä hyvin snapsina. Suosittelen testaamaan mikäli olet punaviinin ja glögin ystävä!

Joulusisustus

Oon miettinyt millaisen joulun puen tänä vuonna tähän uuteen kotiin. Joulukuuselle on mietitty paikkansa ja oon siihen todella tyytyväinen. Ja en ehkä malttaisi enää odottaa joulukuusen hakemista varastosta. Ehkä muutaman viikon vielä koitan hillitä itseni, mutta sitten kyllä raahaan sen vaikka yksin kellarista 😀 Täytyy käydä tyttöjen kanssa siellä ihanassa Weiste Vanha Villassa Pukinmäessä. Käytiin siellä viime vuonna ja Minea sai valita sieltä yhden koristeen kuuseen niin tänä vuonna kaikki tytöt saa valita omat koristeensa ♥

Tänä vuonna mietin punaisen tai vihreän yhdistämistä meidän sisustukseen. Miltä kuulostaisi? Jollain tapaa olisi ihana yhdistää hieman väriä, mutta pienissä määrin tuomaan joulun tunnelmaa. Mitään sen isompaa värillistä kuusen lisäksi en kuitenkaan usko olevan tulossa. Mietin, että telkkarin yläpuolella olevalle seinälle voisi hankkia kauniin kranssin. En kyllä haluaisi kiinnittää seinään mitään, joten täytyy katsoa saisiko sellaisen kranssin kiinni verhokiskoon jollain tapaa. Eiköhän tuo miekkonen siihenkin keksi jonkin ratkaisun, kuten aina 🙂

Ai, että oon niin jouluihminen henkeen ja vereen! Joulufiilistelyt on best ♥

Joko siellä on aloitettu jouluvalmistelut? ♥ 

Ei kommentteja
DECOR Lifestyle Lifie

Kuluneen viikon kuulumiset & Luotsilinnan upeat asunnot

Keskiviikkona kävin Verkkokauppa.com & pr-toimisto Marsaanan järjestämässä tapahtumassa Helsingin Katajanokalla. Tilaisuus järjestettiin juuri myyntiin tulleessa Luotsilinnan upeassa ullakkohuoneistossa. Laura Seppäsen suunnittelemassa tilaisuudessa pääsimme tutustumaan Verkkokauppa.comin erilaisiin valaisimiin sekä herkuttelemaan Patisserie Teemu Auran herkuilla. Bo lkv vei meidät myös kiertämään muutaman myynnissä oleva asunnon ja itku meinasi tulla niiden kauneudesta ♥ Ihan mielettömän kauniita ikkunoita, lattioita ja kattoja sekä näkymät ikkunoista, ah vei kyllä sydämeni mukanaan! Asuntokuume nosti päätään aika rajusti ja muutamat lotot onkin jo laitettu vetämään sen takia 😀

Me ollaan oltu viikonloppu kaksin Peten kanssa ja perjantaina käytiin syömässä ravintolassa töiden jälkeen. Pitkän viikon päätteeksi oli kiva mennä valmiiseen pöytään syömään dinneriä. Me kuljetaan Peten kanssa aina kaupassa ja kauppakeskuksissa maskit päällä ja desinfioidaan kätemme vähän väliä. Vältetään myös paikkoja, joissa selvästi paljon ihmisiä samassa paikassa. Eilen me ajettiin Tapiolan Ainoaan päivällä hakemaan Sostrenegrenestä uusia leivontajuttuja, sillä ensi viikonloppuna aiotaan tyttöjen kanssa leipoa ekat piparit ♥ Siellä oli tosi ihania juttuja ja ostinkin mm. keksileimasimen, akvarellivärit ja kynttiöitä kierrekynttiöiden tekoon. Poikettiin samalla aina niin ihanassa Cafelatte lifestyle liikkeessä. Pete mietti siellä Uggien ostamista, joista laitoinkin mun Instagram storiesiin videon 🙂 Ootteko te käyneet noissa liikkeissä jo?
Lauantai-iltana me käytiin saunassa ja tehtiin kahden ruokalajin illallinen kotona. Oli tosi kiva todella pitkästä aikaa kokkailla vähän pidemmän kaavan mukaan. Tehtiin alkupalaksi caesar-salaattia, johon Pete paistoi sieniä ja katkarapuja. Pääruoaksi meillä oli  kermaista pastaa, savustettua lohta ja keitettyä porkkanaa sekä mozzarellaa. Tuumattiin siinä syödessä, että hitsi miten hyvää voi näinkin simppeli ruoka olla! Kumpikin oli erityisesti kaivannut meheväksi keitettyjä porkkanoita jostain syystä 😀

Dinnerin jälkeen laitettiin leffa pyörimään ja kaadoin itselleni lasin valkoviiniä. Ja hei perjantaina katsottiin ihan mielettömän ihana leffa The Longest Ride jolle t o d e l l a iso suositus ♥
Tänään sunnuntaina katoin meille Peten kanssa aamupalan pöytään ja sen jälkeen Pete lähti hakemaan tyttöjä Isänpäivä lounaalle ♥ Toivotin hyvät Isänpäivät -toivotukset tietysti myös tyttäreni isälle ja Minean papoille sekä omalle isälleni. Täällä paistaa kauniisti aurinko ja oon hieman kuvaillut kotona. Tarkoitus oli pestä tänään ikkunoita, mutta siirtyy toiseen päivään, jolloin ei paista aurinko.

Ihanaa sunnuntaita ja Isänpäivää kaikille iseille siellä ♥

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie

Miksi vuokra-asunto ja mistä löytää hyvä vuokrakoti?

Kaupallinen yhteistyö Vuokraovi & Indieplace

Vuokra-asunto on ollut mun kotina eri paikoissa jo 10 vuoden ajan. Kokkolassa asuessa omistin rivitalon muutaman vuoden ajan, mutta sen jälkeen vuokralla asuminen on ollut paras ratkaisu. Toki oltiin ennen mun sairastumista miettimässä oman asunnon ostamista, mutta se jäi sillon kokonaan. Elämä vie eteenpäin ja sen mukaan myös uuden kodin etsintä tulee eteen. Niin kävi myös mun erotessa tammikuussa, jolloin aloin etsimään uutta kotia. Vuokra-asunto oli ehdoton ratkaisu tähän elämänvaiheeseen ennen kuin kaikki tasapainottuu ja lähtee soljumaan uuden arjen osalta Minean eläessä kahden kodin väliä. Siinä hetkessä ei tiennyt mitä tuleman pitää, joten senkin osalta vuokra-asunto oli oikea ratkaisu.

Miksi ja mistä vuokra-asunto?

Oon aina kokenut vuokralla asumisen helpoksi ja huolettomaksi. Silloin joku muu pitää huolta asunnon asioista ja mikäli jokin esim. jääkaappi menee rikki on vuokranantaja vastuussa siitä. Oma lompakko ei köyhdy muuten kuin vuokranmaksun osalta. Vuokra-asunto ei sido samalla tavalla kuin omistusasunto. Etenkin, kun mietitään missä asutaan, kenen kanssa tai minkä aikaa niin vuokra-asunto antaa mahdollisuuden kaikkeen. Mun lähtökohta uuden asunnon etsinnässä oli se, että me löydettäisiin Minean kanssa koti, jossa me viihdytään eikä heti tarvitse olla miettimässä isompaa asuntoa. Halusin antaa Minealle aikaa sopeutua eron muutoksiin ja kahden kodin elämään. Tärkeä kriteeri asunnon etsinnässä oli sijainti Minean päiväkodin takia. Halusin kaiken olevan mahdollisimman helppoa kolmen paikan välillä.

Aloittaessani asunnon etsinnän tiesin ammattini puolesta mistä nettipalvelusta löytäisin asunnon helposti ja luotettavasti. Oon tosiaan toiminut vuokravälittäjänä melkein 10 vuoden ajan, joten mulla itsellä on paljon kokemusta kaikkeen vuokralla asumiseen liittyen. Nykyistä kotia lähdin etsimään tutusta Vuokraovi.com palvelusta. Heiltä löytyy Suomen kattavin tarjonta vuokra-asuntoja, josta löydät juuri sun tarpeita vastaavan asunnon. 2008 lanseerattu Vuokraoven palvelu on helppokäyttöinen ja asiantunteva. Etusivulle syötetään asunnon kriteerit ja sitten vain etsimään juuri itselle sopiva uusi koti ♥ Nykyinen koti löytyikin silloin Vuokraoven kautta ja koko talon vuokranantaja on iso suomalainen yritys. Tämäkin oli yksi seikka mikä vaikutti asunnon valinnassa. Tämä asunto oli itseasiassa ainut asunto, jota kävin katsomassa, koska tykästyin tähän niin kovasti! Tässä asunnossa on täydellinen pohjaratkaisu, kauniit materiaalit, tämä on valoisa ja kulmahuoneisto. Sekä tästä on Minean päiväkodille vain muutama sata metriä- siis ihan täydellinen ♥

Viisi henkeä kolmiossa

Oon aina kokenut, että vaikka koti olisikin vuokra-asunto, on se ihan yhtä lailla koti siinä missä omistusasuntokin olisi. Ei se vuokralla asumisen poista sitä oman kodin tunnetta vaan koti on aina koti. Meillä on hyvin riittänyt tila täällä Minean kanssa ollessamme. Asuntoa vuokratessa ajattelin, että onhan täällä sitten aikanaan tilaa kolmannelle ihmiselle myös, jos niikseen kävisi. Noh, aikaa kului ja se kolmas ihminen astui elämääni takaisin 8 vuoden jälkeen. En vain olisi osannut ajatella, että tämän kolmannen ihmisen mukana tulisi kaksi minityyppiä myös ♥ Niimpä meitä on tosiaan puolet ajasta täällä nykyään viisi ihmistä kolmiossa. Kyllä me täällä nipinapin mahdutaan olemaan, mutta kaappitilasta on eniten puutetta. Siitä, kun oli puutetta jo meidän ollessa kaksin Minean kanssa 😀 Niimpä meillä on edessä jossain kohtaa muutto isompaan asuntoon. Onneksi tiedän, että Vuokraoven kattavasta valikoimasta löytyy jälleen uusi koti ennen kuin mietitään oman asunnon ostamista. Luotan siihen, että elämässä kaikella on tarkoituksensa ja jokaiseen tilanteeseen löytyy ratkaisu!

Vinkit vuokra-asunnon hakemiseen;

  ♦ Listaa mitä kriteerejä asunnon suhteen on (esim. koko, sijainti, maksimivuokra)
♦  Syötä hakukriteerit Vuokraovi.com palveluun ja vertaile vaihtoehtoja 
♦  Ollessasi yhteydessä vuokranantajaan kerro itsestäsi mahdollisimman paljon, jotta annat itsestäsi hyvän vaikutelman
♦  Käy AINA katsomassa asunto paikanpäällä (ellei ole uudiskohde)  ja ole ajoissa asuntoesittelyssä paikalla
♦  Mittaa tarvittaessa asunnon seinät, jolloin hahmotus helpottuu etenkin tyhjässä asunnossa ( ite mittasin täällä esittelyssä jokaisen seinän ja helpotti paljon etukäteissuunnittelua)
♦  Käy vuokrasopimus huolellisesti läpi äläkä allekirjoita sopimusta, jos siinä on mitään epäselvää (allekirjoitettu sopimus on pätevä) 
♦  Muista ottaa kotivakuutus , tehdä sähkösopimus ja muuttoilmoitus 
♦  Sitten vain pakkaamaan ja hei suosittelen muuttofirman käyttämistä muuttoapuna! Helpoin muutto koskaan ♥

Ollaan välillä jo kateltu millaisia asuntoja on tarjolla, jotta hieman saadaan samalla tietää toistemme ajatukset uuden kodin suhteen. Vielä on kuitenkin aikaa etsiä ja löytää se meidän yhteinen unelmien vuokrakoti!

Olisi kiva kuulla moniko teistä asuu vuokralla? ♥

 

4 Comments
Lifestyle Lifie

Halloween 2020 ja ekat kasvomaalaukset

Tänä vuonna järkättiin ekat halloween -juhlat, vaikkakin ihan pienimuotoisesti. Meidän porukan lisäksi meillä oli oli mun ystävä lapsensa kanssa viettämässä iltaa. Tuntuu, että nyt Mineankin kasvaessa juhlia järjestää oikein mielellään. Kaikki juhlapyhät on saanu uuden merkitysen lasten myötä. Mun innostus halloween teemaan lähti mun ystävän Rebecan myötä, joka loihti mun upean meikin! Hän on mielettömän taitava meikkaamaan, kurkkaa vaikka @rebeccca Instagramissa. Oon buukannut jo ensi vuodeksi uuden meikin 🙂 Silloin ois huikeeta järkkää kunnon Halloween juhlat ja panostaa asuun täysillä.

Verijuomaa ja muumionakkeja

Lauantaina me tosiaan oltiin meillä ja tytöt oli Frozen sekä merenneito teemalla juhlissa. Tehtiin mm. muumionakkeja, haamuleipiä, verijuomaa sekä hämähäkki- muffinseja.  Tytöillä oli niin hauskaa herkutellessa ja kertovat he hetken kummitusjuttuja majassa myös 😀 Meillä oli verkkoa ja hämähäkinseittiä katosta roikkumassa, johon oli kiinnitetty erilaisia ötököitä. Pete kaiversi kaksi kurpitsaa, jotka laitettiin loistamaan parvekkeelle. Hauska ilta kaikenkaikkiaan ja tytöt nukahti samantien sänkyyn illalla.

Meillä oli Minean kanssa ollut puhetta kasvomaalauksesta, mutta lauantaina hän ei kuitenkaan siitä innostunut. Sunnuntaiaamuna hän sitten sanoi, että olisi halunnut sellaisen mun näyttämän bambi maalauksen itselleen. Niimpä sitten ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä kasvomaalauksen ja se onnistui yllättävän hyvin! Minea oli aivan innoissaan ja piti maalausta lähes koko päivän. Käytiin meidän ystävillä kylässä ja siellä leikkien keskellä vaihtoivat mekkoja, jolloin Minea tuli alakertaan tämä bambimekko yllään. En voinut olla ottamatta kuvaa mun söpöstä bambista ♥ 

Juhlittiinko teillä Halloweenia vai oliko ihan perus viikonloppu? 

Ihanaa viikkoa ♥

2 Comments
Lifie rintasyöpä

Eylure C-lash irtoripset syöpähoitojen herkistämälle iholle

Kaupallinen yhteistyö Eylure C-lash & Polhem 

Kun mua pyydettiin tähän kampanjaan mukaan – oli vastaukseni ehdottomasti KYLLÄ sillä aihe koskettaa mua läheltä. Sairastuessani rintasyöpään joulukuussa 2017 sain tietoa tulevasta hoitohenkilökunnalta sekä vertaissiskoilta. Tiesin siloin, että systostaattihoidot tulisi viemään mun hiukset, ripset ja kulmakarvat. Tietenkin niiden lähteminen on yksilöllistä, mutta poikkeuksetta olin kuullut vain niiden lähtemisestä. Tai siitä miten juurikin ripset ovat harventuneet tai tippuneet kokonaan pois. Itselläni oli sairastumisen aikaan ripsienpidennykset, jotka otin pois, jottei omat ripset tippuisi niiden painosta vieläkin helpommin. Ensimmäisestä sytostaattihoidosta meni muutama viikko, kun hiukset alkoi lähteä ja pian huomasin myös ripsien harvenemisen. Pian sitten leikkautin hiukseni kokonaan pois ja se olin todella iso asia niin henkisesti kuin fyysisesti. Vaikka peilistä tuijotti tuttu hahmo ei peilikuva tuntunut enään omalta. Naisellisuus oli poissa niin hiuksia kuin ripsiä myöden. Puhumattakaan myöhemmin leikatusta rinnasta.

Naisellisuus on iso osa meidän naisten elämää ja syövän osuessa kohdalle se murenee lähes kokonaan. Syövän lisäksi Alopecia on sairaus, joka aiheuttaa kaljuuntumisen eikä karvat enään kasva. Syöpä osui myös Codilia Gaparellan kohdalle ja sen seurauksena hänellä syntyi halu auttaa muita ”saamaan osan itseään ” takaisin. Voin yhtyä tuohon lauseeseen täysin sillä kaljuna naisena hetkellinen peruukin pitäminen toi lohtua, mutta silmät muutamilla ripsihaivenilla sai harmia aikaan. Tottakai pääasia oli aina, että on hengissä, mutta kyllähän sitä naisellisuutta kaipasi takaisin.

Siitä hetkestä lähtien, kun Codilia sai diagnoosin rintasyövästä, hänen
tavoitteenaan oli säilyttää oma asenteensa ja itsevarmuutensa. Hän itse kaipasi
eniten ripsiään, joiden puuttuminen esti häntä olemasta se henkilö, jonka hän halusi ympäröivälle maailmalle näyttää.

 

 

 

Uusi innovaatio Eylure C-lash

Ja niin syntyi Eylure C-lash ripset! Markkinoiden ensimmäiset irtoripset, jotka on erityisesti suunniteltu omat ripsensa ihosairauksien tai syöpähoitojen seurauksena menettäneille. Tekoripsiä on saatavilla vaikka miten paljon, mutta tavallisten ripsien paikoilleen asettaminen on hankalaa ilman omia luonnollisia ripsiä. Eylure C-lash irtoripsi konseptin takana on itsekin syöpähoidot läpikäynyt Codilia, jolla on syövästä selviytyneenä ainutlaatuinen näkemys kohderyhmän tarpeista. Vegaanisten C-lash ripsien pehmeä taipuisa ja huomaamaton ripsinauha sisältää liimapinnan, jonka avulla asettaminen on helppoa myös ilman omia ripsiä. Ripsien liimapinta on erittäin hellävarainen ja sopii erityisesti herkälle sekä lääkehoitojen herkistämälle iholle.

C-lash ripsimalleja on saatavilla kolmet erilaiset; Naturals malli, joka sopii jokapäiväiseen käyttöön ja luonnollisempiin lookkeihin, Lengthening malli, joka tuo luonnollista pituutta tuuheutta ristikkäin asetellluilla kuiduilla ja Volume joka sopii täydellisesti näyttävämpään lookkiin. Ripsipakettien mukana tulee ripsiliima, jonka avulla voit käyttää myös ripsiä uudelleen.

Eylure on irtoripsibrändien edelläkävijä 70 vuoden kokemuksella. Hollywood-elokuvateollisuuden loistoon ja glamouriin syntynyt Eylure sai alkunsa innovatiivisten meikkitaiteilijoiden työstä.

Tarranauhalla kiinnitys

Koska itselläni ripsien kanssa on hyvä tilanne vuosien takaisten hoitojen jälkeen niin halusin ilahduttaa muutama kanssasisartani ripsillä. He pääsivät testaamaan ripset ja kertovat omat kokemuksensa käytöstä. Ensimmäisenä on Julia, jonka sytostaattihoidot päättyivät juuri pari viikkoa sitten. Hänen ripset ovat hoitojen jälijiltä harvassa ja muutenkin vaaleat ( on aikanaan laitettu kestopigmentoinnilla silmienrajaukset). Valittiin Julialle Naturals malli, joka oli niistä se luonnollisin vaihtoehto. Testattin Julialle ripsien laittamista tarranauhan avulla ilman erillistä liiman lisäämistä. Tarranauhan paikalleen saaminen oli ensimmäisessä silmässä hieman haastavaa näin ensikertalaisena, mutta toinen silmä menikin jo paremmin. Aikamoinen muutos, vai mitä? Läpinäkyvä tarranauha ei kaukaa katsottaessa näy ellei osaisi erikseen katsoa asiasta tietäen.  Riippuu tietysti jokaisen ihosta ja meikistä. Jälkikäteen pitää todeta, että olisi ollut hyvä ettei luomilla olisi ollut meikkivoidetta tai puuteria vaan tarra olisi kiinnitetty puhtaalle iholle.

Julian kommentit ripsistä oli seuraavat;

” Ihanan kevyiltä tuntui pitää! Tarranauha ei parhalla mahdollisella tavalla pysynyt, mutta vaatii hieman laittoharjoitusta. ”
Ripsien kiinnitys liimalla

Toisena mallina mulla oli Linda, joka sairastui rintasyöpään 2016. Hänen ollessaan tuolloin vain 22-vuotias. Julia kertoi käyttäneensä tuolloin hoitojen aikaan paljonkin erilaisia irtoripsiä, joten hänellä oli niistä ennestään kokemusta. Julia halusi kokeilla Lengthening mallia, jotka toivat luonnollista pituutta ja tuuheutta. Kokeneena irtoripsien laittajana Julia laittoi ripset liiman avulla ja wau miten upealta ne näytti hänellä! Todella kauniin näköiset ja laitettiin siis kokonaan ilman tarrapintaa. Julia käytti laittamisessa pinsettejä apunaan.

Lindan kommentit ripsistä;

” Vitsi noi oli kyllä ihan tosi hyvät! Pysy hyvin loppuillan kiinni, eikä alkanut ärsyttämään silmiä. Noista tuli kyllä ihan mun suosikki ripset! ”

Oli todella hienoa päästä kertomaan näistä uusista C-lash ripsistä teille ja toivon, että näistä on apua oli elämäntilanteenne mikä tahansa ♥ Itse olisin kyllä ottanut nämä käyttöön, jos niitä olisi mun sairastumisen aikaan markkinoilla ollut. Tuotteet ovat myynnissä Sokos -tavarataloissa ja peruukkiliikkeissä kautta maan.

Olisi kiinnostavaa kuulla, ootteko te kokeillu jotain irtoripsiä ja millainen fiilis niiden kanssa oli? 

 

 

2 Comments

Artikkelit