Category

style

Lifestyle Lifie style

Lemppari kauppakeskus

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jumbon kauppakeskuksen kanssa

Siitä on jo kohta 10 vuotta aikaa, kun muutin tänne Pohjanmaalta. Muistan edelleen sen huikean fiiliksen ollessani ensimmäisiä kertoja Helsingin keskustassa ja mietin asuvani täällä. Asuin välillä kauempana keskustasta ja välillä taas ihan keskustassa. Vuosien saatossa aloin tuntemaan kuitenkin pientä ahdistusta ihmispaljoudesta enkä niin usein ehkä shoppaillut just keskustassa. Muutettuamme Helsingin kantakaupungista Vantaan puolelle jäi keskusta melkein 20 kilometrin päähän. Se ei haitannut meitä yhtään sillä noin 8 minuutin ajomatkan päässä meistä sijaitsee Jumbon kauppakeskus.

Jumbossa on tullut vierailtua useasti ennenkin, mutta nykyään ihan viikoittain. Me tykätään käydä siellä koko perheen kanssa, koska sieltä löytyy kaikille kaikkea ♥ Meiltä tosiaan hurauttaa autolla sinne Kehä 3 pitkin kätevästi, mutta Jumbo sijaitsee muutenkin loistavalla paikalla lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Autolla liikkuessa ilmainen parkkipaikka on super juttu sillä shoppailut saattaa venyä useimmiten useammankin tunnin pituiseksi. Niin ja parkkipaikkoja löytyy poikkeuksetta aina! Tykätään erityisesti siitä, että kaikki liikkeet löytyy saman katon alta eli yhteensä 120 liikettä, 44 muodin liikettä, 26 kahvilaa ja ravintolaa. Kahden kerroksen kauppakeskus on viihtyisä, esteetön kulkea ja ennenkaikkea selkeä liikkua.

Yleensä tosiaan shoppaillaan koko perheen kesken, mutta joskus myös käyn viettämässä siellä omaa aikaa. Minean ollessa pienempi me treffattiin Jumbossa useasti myös mun ystävän ja hänen pienen kanssa, jolloin neitien päikkäriaikaan oli kiva kierrellä liikkeitä ja hörppiä lattea kaikessa rauhassa. Nyt neidin ollessa isompi me käydään ihan joka ikinen kerta telmimässä leikkipaikassa. Sitä ei oikein enään voi edes ohittaa ilman, että Minea muistaisi sen olemassaolon 😀 Ja kivahan se onkin, että hänelläkin on siellä jotain mitä odottaa!

Meidän vierailut menee aikalailla sen pohjalta mitä milloinkin ollaan etsimässä. Pääsääntöisesti kuitenkin kurkataan/kurkkaan läpi tietyt liikkeet. Viime kerralla meidän syyslomalainenkin oli myös mukana, kun käytiin Jumbossa. Tällä kertaa meidän reitti oli seuraava; ensin Zaraan, josta löytyy lähes aina jotain jollekkin meistä, sitten siitä Vero Moda, Vila, Only, Cubus, Kekäle ja tässä kohtaa pysähdys leikkipaikalle. Leikkimisen lomassa tai jälkeen napataan Jungle Juice barista smoothiet, joista Minea tykkää muuten tosi paljon! Sen jälkeen Janne kurkkaa Voltin ja minä Pentikin ja Hemtexin. Br lelut on toinen paikka, jonne neidin ja tällä kertaa myös isomman neidin piti päästä leluja ihastelemaan. Sieltä saattaa olla joskus haasteita lähteä jatkamaan matkaa 😀 

Pidän siitä, että Jumbossa on väljää ja rattailla mahtuu hyvin liikkumaan. Muutenkin sovitukseen ei siellä tarvi jonotella ja vaatteet on siisteissä pinoissa. Siitä matka sitten jatkuu Nilson shoesin ja Mangon kautta syömään. Aika useasti me päädytään Chico’siin siellä olevan leikkipaikan vuoksi. Ja toki ruokakin on erinomaista, joten se toki se suurin syy 😉 Jumbossa on kyllä niin montaa huippua ravintolaa, että täytyy ensi kerralla käydä vaikka Hangon Makaronitehtaassa syömässä. Lopuksi vielä kierretään kauppakeskuksen toinen pää, jossa sijaitsee Lindex, KappAhl, Gina Tricot ja HM, joissa me tykätään käydä. Joskus myös herkutellaan CIAO! Cafen jäätelöillä.

Monesti lähteissä me muistetaan, että kaupassakin pitäisi vielä käydä, mutta Jumbossa se hoituu onneksi samalla reissulla. Hypermarketit Prisma ja K-Citymarket palvelee ma-su klo 7-23, joten kierretään jomman kumman kautta vielä ennen kotiin lähtöä. Eipä sitten tarvi enään erikseen pysähtyä ruokaostoksille ja hyvä niin!

Kaupallisen yhteistyön tiimoilta kokosin itselleni syyskelejä varten asun, jonka pääpointti olisi pehmoisessa ja lämpimässä takissa. Niimpä nähtyäni tämän superihanan Onlyn takin oli päätös helppo, tuo pörröinen kylmien kelien lämmittäjä lähtisi mukaan. Tämän takin kanssa käy kivasti niin housut, hame kuin mekko, mutta päädyin nyt monikäyttöisiin Vero Modan vahapintaisiin housuihin. Myös tuo okran värinen laukku löyty sieltä. Housujen kanssa valitsin tämän kauniin pitsisen paidan, joka löytyi VILAn liikkeestä. Sitä oli muuten useammassa värissä ja harkitsen vielä eri värin ostoa. Nyt oon valmis syksyn viimoihin, kun voin hautautua tämän ihanan lämpimän takin sisään. Takin väri on myös sellainen, joka sopii kaikenlaisten asujen kanssa, joten veikkaan siitä uutta lempitakkia ♥

Mitäs pidätte asusta?

Vinkki

Syyslomalaisille ja muille vinkiksi, että Jumbossa alkaa tällä viikolla Fashion Week-kampanja, joka huipentuu muotitapahtumaan lauantaina 20.10. klo 12-16. Silloin Krista Siegfrieds esiintyy akustisesti keskusaukion tapahtumalavalla ja hän kokoaa myös oman syysmalliston Jumbon liikkeiden muodin uutuuksista. Syysmallistosta järjestetään liikkuvia muotinäytöksiä ympäri kauppakeskusta. Lisää tapahtumasta voit lukea täältä.

Kannattaa myös seurata Jumboa somessa niin saat aina tietoa tulevista tapahtumista ja tarjouksista;

Instagram

Facebook

Jumbo on ehdottomasti meidän lemppari kauppakeskus, koska se palvelee koko perhettä, sieltä löytyy kaikki tarvittava ja sinne lähtee aina mielellään ♥ Tämän vuoksi tähän yhteistyöhön lähteminen oli ihan ehdoton juttu! Ja kuten kaikki tietää niin mielellään sitä suosittelee muille sitä mistä itsekkin tykkää, vai mitä?

Onko teillä lemppari kauppakeskusta? Moniko teistä mielellään suuntaa juurikin Jumboon?

ps. Käykäähän kurkkaamassa mun Instagramista @lovingwhitestyle arvonta, jonka palkintona on 100 euron kauppakeskuslahjakortti Jumboon!

 

 

No Comments
Lifestyle Lifie style

Ruuturakkautta

Ruutukuosi on jo pitkään pysynyt trendeissä mukana eikä ihme, onhan se mielettömän kaunis kuosi! Itse olen pidempään katsellut erilaisia ruutujuttuja ja yksi lemppari onkin ollut Paluu työpukeutumiseen -postauksen ruutuhousut. Nyt löysin tämän kauniin ruskeasävytteisen bleiserin HM:n liikkeestä Jumbon kauppakeskuksesta. Ihastuin nimenomaan ruskeaan sävyyn, jolloin bleiseriä on todella helppo yhdistää erilaisiin asuihin. Neule yhdistettynä bleiseriin luo rennomman tyylin, kun taas valkoinen sifonkipaita ja tummat housut sopii astetta juhlavampaan menoon. Näen tämän bleiserin jo niin osana mun tulevaa työpukeutumista ♥

Löytyykö sieltä muita ruutukuosista hullaantuneita? 

Hankin muuten nämä lasit Flow- festareita varten, mutta oon niihin sen verran tykästynyt, että ovat jääneet arkikäyttöön. Niillä saa kivasti erilaista ilmettä aikaan 😉

blazer, knit, glasses, necklace – HM, jacket – VILA , jeans – GINA TRICOT, shoes – NILSON, bag – MICHAEL KORS

Tänään vietetään virallista tyttöjen päivää, joten ihanaa päivää meille tytöille ♥

pics; Joni Autio edit; me

No Comments
Lifestyle Lifie rintasyöpä style

Loving white style -keräys

Joka vuosi lokakuussa järjestetään Roosa Nauha-kampanja ja tänä vuonna asia koskettaa mua liiankin läheltä. Halusinkin nyt olla mukana tässä upeassa kampanjassa perustamalla myös oman keräykseni ♥ Keräyksen tavoitteena on tukea naisten syöpien tutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Omalta osalta oon niin kiitollinen hoidoista ja tuesta, jota oon saanut sairastumiseni aikana. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin niin ilman syöpätutkimuksia en välttämättä tässä kirjoittaisi ♥ Siksi haluan olla mukana edistämässä ja tukemassa arvokasta työtä.

Keräykseen pääsette osallistumaan tästä linkistä. Muistakaa, että jokainen euro auttaa ♥

Torstaina julkaistiin vuoden 2018 Roosa Nauha, jonka on suunnitellut upea Anna Puu ♥ Tämän vuoden keräyksen teemana on Minä & Sinä. Meissä on voimaa. Kultainen salama nauhassa merkitsee voimaa, jota meissä ihmisissä on. ” Syöpä on taistelu, joka vaatii paljon sisäistä voimaa. ” sanoi Anna ja siihen voin yhtyä täysin! Mutta vaikeimmilla hetkillä, kun omat voimat ovat vähissä, me voidaan turvautua toisiin, joilla on enemmän voimia ♥

Yhdessä meissä on voimaa ♥

Olethan jo hankkinut Roosa Nauhan itsellesi? Itse ostin myös mummulle ja äidilleni, joten haastan teidätkin viemään nauhoja läheisillenne ♥

 

pics; Joni Autio edit; me

No Comments
Lifestyle Lifie style

Paluu työpukeutumiseen

Kaupallinen yhteistyö; Sokos

Syksyn tullen on aika suunnata myös katseet syksyisempään lookkiin! Ja kyllähän nämä ihanan lämpimät syyskelit ovat kivasti antaneet mahdollisuuksia pukeutua hieman normaalista syyskelistä poiketen. Syksy on mun aika lemppari vuodenaika kaiken osalta ja siihen lukeutuu myös syksyn uutuudet muodin suhteen ♥ Rakastan pukeutua kauniisiin vaatteisiin, mutta sanotaanko, että nyt kotona ollessani (tarkoitan tällä kahta viimeisintä vuotta!) päältäni löytyy useimmiten rentoja collareita ja paitoja. Nyt, kun sairasloma alkaa lähennellä loppua tarkoittaa se myös mun paluuta takaisin töihin. Mun päivätöissä täytyykin olla hieman skarpimpi vaatetus, joten täytyy alkaa käymään vaatekaappia hieman läpi, että löytää sitten aamuhässäkässä sopivat vaatteet ylleen. Täytyisi muutenkin hieman etsiä inspista taas työpukeutumiseen ja olinkin todella innoissani päästessäni kaupallisen yhteistyön merkeissä Sokoksen kanssa kurkkaamaan heidän syyspukeutumiseen!

Suunnistin Helsingin keskustan Sokokselle valitsemaan omia suosikkejani teille nähtäväksi. Voin kertoa teille, että tehtävä oli vaikeampi kuin mitä olin alkuun ajatellut. Sokoksen valikoima on huikean laaja ja muutama brändi mainitakseni heiltä löytyy Filippa K, Diesel ja Esprit.

pants & coat – Mark & Spencer, shirt –  Esprit, scarf – Day Birger et Mikkelsen, bag – David Jones, sunglasses – Haga Eyewear

Tänä syksynä nähdään paljon ruutukuosia ja se on myös omaa silmääni kovasti miellyttänyt. Ruutua on nähty niin jakuissa, housuissa, hameissa kuin takeissakin. Tykästyin tämän ensimmäisen asun Mark & Spencerin ruudullisiin housuihin kovasti ja sen ympärille lähdin valitsemaan tämän asun muut jutut. Näette tässä myös mun ihastumisen burgundyyn sävyyn myös pukeutumisessa (kuten aiemmin näitte jo sisustuksessa) ja halusin tuoda sitä sävyä esille asussani. Kauniin sifonkisen paitapuseron kanssa riittää tyylikäs trenssi ja ihanan muhkea kaulahuivi. Viimeistelin lookin kaulahuivin kanssa matchaavan laukun kanssa.Tässä asussa kelpaa mennä niin töihin, tapaamisiin kuin rennompiin tilaisuuksiinkin!

Tähän väliin mun on pakko kehua juurikin Helsingin keskustan Sokoksen henkilökunnan palvelualttiutta. Sovitellessani vaatteita joku myyjistä kävi vähän väliä kysymässä tarvitsenko apua ja he mielellään hakivat sopivia vaatteita, joita tarvitsin. Myyjiä oli myös hyvin saatavilla apua tarvitessa, joten ISO kiitos sinne suuntaan ♥

knit – Tiger Of Sweden, pants – Sand, shirt – Esprit, shoes – Bianco, bag – Tommy Hilfiger, beret –  LasessorVaikka meiltä kotoa ei paljon kirkkaita värejä löydykkään – pidän niistä kovasti pukeutumisessa. Silmäni kohdistui tähän mielettömän pehmeään Tiger Of Swedenin neuleeseen ja valinta oli siinä. Näin harmaana aikana on ihana saada pukeutumisen kautta väriä ja sitä kautta taas mielen iloisemmaksi (ei siis turhaan ole todettu, että kirkkaat värit tuovat lisäenergiaa!). Lämpiminä syyspäivinä paitapuseon ja muhkean neuleen kanssa ei vielä takkia tarvita. Tästä asusta skarpimman tekee istuvat slimmit Sandin housut, jotka niin näkisin jo osana työpukeutumistani. Baskerit ovat kovassa huudossa tänäkin syksynä ja rohkaistuin sellaista myös itselleni kokeilemaan. Tämän uuden hiustyylin kanssa, kun tulee testattua rohkeammin erilaisia päähineitä, joita en varmasti muuten olisi tullut kokeilleeksi. Jotain hyötyä tästäkin siis on 😉 Tähän asuun toin lisää väriä vielä Tommy Hilfigerin suloisella pikkulaukulla, joka sopii loistavasti vaikkapa lounastapaamisiin. Tässä asussa pidin ehdottomasti eniten muhkeasta neuleesta ja baskerista ♥

Molempien asujen kanssa saa vaihtelua myös erilaisilla kengillä. Itseasiassa myös valkoiset tennarit voisi toimia neuleen kanssa hyvin, jolloin asusta tulisi astetta rennompi ja silloin jättäisin ehkä baskerin vain pois. Kerrospukeutuminen on ihanaa näin syksyllä ja silloin voi vähän leikitellä myös oman tyylin kanssa. Itselläni on tyylissä ollut hiuksien myötä vähän vaihtelua, kun kaikki ei vaan ole käynyt kaljuun lookkiin. Tässä näette kuitenkin nyt mun aika ominta tyyliä etenkin just työpukeutumisessa. Pian on aika astua työmoodiin ja kivoilla sekä tyylikkäillä vaatteilla se onnistuu parhaiten 😉

 

Mitäs piditte asuista? Kumpi upposi teihin paremmin? ♥

4 Comments
Lifestyle Lifie rintasyöpä style

Selittämätön vatsakipu

En oo teille edes asiasta aiemmin kirjoittanut, koska jotenkin en halunnut ehkä asiasta sen kummemmin edes mitään ajatella. Mutta siis mulla on ollut jo useamman viikon vähän väliä vatsa kipeä. Se on ollut sellaista selittämätöntä kipua alavatsalla, jota en oikein osaa edes selittää. Sellaista, että välillä on pakko olla kaksinkerroin lattialla ja välillä taas tekee mieli ”pullistaa” mahaa ulos. Kipuja ei ole joka päivä, mutta kuitenkin useampia kertoja viikossa.

Aluksi luulin kipujen johtuvan naisten vaivoista, mutta kivut jatkuivat niidenkin yli. Vatsan kanssa on ollut ennenkin probleemaa, mutta nyt kivut alkoivat hoitojen päätyttyä aika yllättäen. En aluksi itse edes niistä sen kummemmin ajatellut mitään, kunnes äitini ja Janne alkoi puhua asiasta vakavammin. Olisiko syytä puhua asiasta lääkärin kanssa? Niimpä soitin syöpiksen lääkärilleni ja sain ajan viime viikolle. Hän sanoi, että kyseessä voi olla myös suolistotulehdus tai vastaava. Myös sytostaattien jälkeen mahalaukku voi olla kuin kissan raapima ja oireet tulee juurikin reilusti hoitojen jälkeen. Kävin verikokeissa ja tulehdusarvo oli 16, kun normaali on alle 3. Eli siis sen perusteella vaikutti, että kyseessä voisi olla just jonkinlainen tulehdustila.

Kävin lääkärillä viime torstaina ja hän halusi varmuuden vuoksi ottaa tt-kuvauksen. Tämä oli siis se tietokonetomografia-kuvaus, joka näyttää kaulasta vyötärölle asti mahdolliset muutokset kropassa. Sainkin ajan silloin samalle päivälle ja kävin myös verikokeissa vielä uudestaan. Hitsi, että siinä kuvauksessa tuli huono olo sen varjoaineen laittamisen jälkeen. Te ketkä ette sellaisessa ole olleet, niin tiedoksi, että se aineen maku tulee suuhun asti. Ja sen maistaminen sai aikaan sytostaattihoitojen olon, joka oli ihan h i r v e ä!! Onneksi mulla oli laukussa protskupatukka ja sain maun pian pois suustani. Onneksi nuo ajat ovat jo jääneet kauas mielestäni eikä tämäkään ollut kuin hetkellinen tunne. Nousi kyllä väistämättä muistoja mieleen eikä ne ole sellaisia, joita mielellään muistelisi.. Sitten piti taas odottaa monta päivää tuloksia ja tiedätte miten raastavaa se on aina ollut. Mielessä pyöri väistämättä ajatukset, Mitä, jos sieltä sittenkin löytyy jotain? 

Lääkäri sitten tänään soitti tuloksia ja vahvisti ETTEI kuvissa näkynyt mitään poikkeavaa!! Huh mikä helpotus tuon kuuleminen olikaan ♥ Tietenkin halusin ajatella ettei mitään pahaa löytyisi, mutta kuten lääkäri sanoi, mun tilanteessa kannattaa ottaa varmaan päälle. Niimpä pelko siitä, että jotain paljastuisikin oli olemassa, mutta luojan kiitos näin ei ollutkaan. Tällä kertaa voin siis todeta, että säikähdyksellä selvittiin!  Nyt vatsa on ollut useamman päivän parempi ja aloitankin Somac-kuurin, jos vaikuttaisi asiaan.

Onko siellä ketään kohtalotoveria tämän asian tiimoilta? 

Olisiko kenelläkään omakohtaista kokemusta vatsan toiminnasta syöpähoitojen jälkeen? 

leather jacket – ZARA 

jeans – GINA TRICOT

shoes – DINSKO

glasses, shirt – HM 

bag – MICHAEL KORS

hat – PIECES
pics; @mk_maison

2 Comments

Instagram

  • Today we had Minea 's 2-years birthday party with Unicorn theme 🦄💖 What a lovely day & guests 😍 Now time to sleep♡ Have a lovely evening! .
.
.
.
.
.
.
.
.
#birthday #birthdaygirl #Unicorn #party #babygirl #family
  • Kaupallisessa yhteistyössä @kauppakeskusjumbo kanssa + ARVONTA 100 € lahjakorttiin || Meidän perheen lemppari #kauppakeskusjumbo sijaitsee alle 10 minuutin päässä meistä ja siellä tulee käytyä viikoittain! Sieltä löytyy huikean laaja valikoima muotiliikkeitä saman katon alta 👗👢 Onko sulla omaa lemppari kauppakeskusta? Vieläkö syksyn hankintoja on tekemättä? Tägää alle sun shoppailukaveri ja oot mukana 100 euron Jumbon kauppakeskuslahjakortin arvonnassa (eri kavereilla voit osallistua useamman kerran ) ♡ ( Linkki kilpailun sääntöihin http://vlt.me/saannot ) Arvonta päättyy 24.10.18 #jumbonfashionweek .
.
.
.
.
.
.
#vila #veromoda #only # kaupallinenyhteistyö
  • Skincare is important for all but especially for little ones ♡ Meidän neidin ykkös ihonhoitohuotteita ovat @acofinland
Minicare-sarjan tuotteet 💯👌 Blogissa lisää tuotteiden testauksesta! 
Kaupallinen yhteistyö @acofinland || Ps. Koodilla MARJUT20 saa -20% alennuksen Minicare-sarjan tuotteista Yliopiston apteekin verkkokaupasta 31.10.18 asti ♡ .
.
.
.
.
.
#aco #minicare #family #baby #skincare
  • I'm so thankful & flattered for all your lovely comments for that Ihana Nainen video ❤😍😭 That project was SUPER 😍🎀
.
.
Have a beautiful evening sweeties ♡ .
. .
.
.
.
.
.
.
.
#kitchen #keittiö #interior
  • I had a change to participate in this beautiful video and showing people that every woman is lovely, no matter how you look ❤ link in bio! .
.
Miten upea ikimuistoinen kokemus, jossa sain olla osana. Toivon rohkeuteni näyttävän jokaiselle naiselle, että me ollaan ihania just tällaisena kuin me ollaan ❤ .
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
#ihananainen #roosanauha #arla #vapaataidekoulu
  • ♡ Happy Girl's Day you all beautiful ladies ♡ Always remember to carry yourselves with pride ❤ Tomorrow you see something special where I have been participated 🎀
.
.
Ps. Love that blazer😍
.
.
.
.
.
.
📷: @joniautiophoto

Follow Me!