Arkisto

DECOR Lifie

Kulta tuli kotiin pysyvästi

Muistan sanoneeni kauan sitten, että meillä tuskin koskaan tulee olemaan mitään kultaisia juttuja. Noh, siinä nimittäin ollaan menty metsään ja pahasti 😀 Toki hopeaa meiltä löytyy edelleen enemmän, mutta kultaa on yhä enenevissä määrin. Mun mielestä kultaa ja hopeaa voi pitää samalla pöydällä sulassa sovussa, vaikka aiemmin niiden sekoittaminen ei tainnut olla suosittua. Meille on tulossa myös kullanhohdetta lisää yhden mun suurimman sisustusunelman käydessä toteen, mutta siitä kuulette ensi kuussa lisää 😉

Tiedätte mun olleen ihastunut be&liv kauniisiin tuotteisiin jo ennen mun aloittamista työntekoa siellä. Ja arvaatte varmaan, että työn myötä nähdessäni muitakin tuotteita livenä en oo voinut olla niihin ihastumatta! Uusimmat kotiin hankitut kaunokaiset ovat nämä Blossom valaisin sekä Lily kakkutarjottimen. Tuo kakkutarjotin vilahti joissain aiemmissa tarjoilukuvissa, mutten tainnut sitä ihan virallisesti teille esitellä. Kyseinen kakkutarjotin sopii monenlaiseen käyttöön, kuten kuvista näette. Itse pidän sitä tällä hetkellä makuuhuoneessa säilyttäen siinä koruja ja hajuvettä. Kesäjuhlissa se tulee varmasti olemaan enemmän esillä tarjoiluissa.  Niin ja tätä kakkutarjotinta on saatavilla myös hopeisena.

Täytyy sanoa, että tämä Blossom valaisin ei anna itsestään parasta kuvien perusteella. Nähdessäni sen livenä meidän toimistolla en voinut olla ihastumatta siihen! Valo kajastaa todella kauniisti läpi ja mikä parasta valaisinta voi johtoa vaihtamalla käyttää myös kattolamppuna. Näkisin nuo todella hyvin yöpöydän päällä, mutta vielä tähän asuntoon niitä ei kattoon asenneta. Ehkä sitten seuraavaan 😉

Mun Instagramissa käynnistyi eilen arvonta, jossa voi voittaa itselleen juurikin tuon upean kultaisen Blossom valaisimen ♥

Osallistumaan pääsette tästä.

Ihanaa viikonloppua teille sinne ♥

Ei kommentteja
DECOR Lifestyle Lifie

Ensimmäinen työviikko & kuulumiset

Se olis kuulkaa jo ensimmäinen työviikko takana ja oon entistä enemmän innoissani! Oon tosiaan sen 3 päivää viikossa 5 tuntia toimistolla Helsingin keskustassa ja loput 5 tuntia teen etänä kotoa. Meidän porukka on rentoa ja ennestään tuttua niin eipä paljoa ole tarvinnut jännittää mitään ♥ Odotan, että pääsen oppimaan uutta ja kehittämään itseäni.

Vähän on tuottanut haastetta aamut herätyskellon soidessa, mutta pian sitä on varmasti jo rytmissä mukana. Toki edelleen saadaan neidin kanssa herätä ilman kellon soittoa neljänä aamuna viikossa ja se vasta luksusta onkin ♥ Mulla on aika aikatauluun sidottuja nyt Minean vieminen päiväkotiin ja siitä mun ehtiminen autolla juna-asemalle, jotta ehdin toimistolle ajoissa. Samoin kotiin mennessä on ihan minuuttipeliä, että oon ajoissa hakemassa neidin. Ei viitisi vielä vaihtaa pidempiin päiviin, kun ei ole pakottavaa tarvetta – ellei kiirettä lasketa.  Hei muuten käykäähän tykkäämässä be&liv:stä Instagramissa sekä Facebookissa. Molemmissa on tällä hetkellä käynissä arvonta upeasta Quartet kynttilänjalasta, joka meiltäkin löytyy! 

Täällä viikonloppu on sujunut tosi kivasti, mutta nopeasti. Lauantaina me siivottiin oikein urakalla ja luotiin lunta terassilta. Terassi onkin ollut vajaaseen metriin asti lunta tulvillaan ja katolta tuli tänään viimeiset rysäykset lunta alas. Toivotaan ettei mitään terassin kalusteista pressun alla ole mennyt lumen painosta rikki..

Neidin päikkäreiden jälkeen vietiin Minea mummolaan ja käytiin kahdestaan Jannen kanssa keskustassa syömässä. Tämä olikin kuulkaas ensimmäinen kerta, kun Minea oli mummulassa hoidossa. Mummu ja pappa on aina tulleet meille hoitamaan, mutta nyt oli ihana huomata, että kaikki meni aivan hyvin vaikkei oltukkaan kotona ilman äitiä ja isiä ♥ Ollaan koitettu nyt panostaa aiempaa enemmän kahden keskisiin hetkiin, joten kiitos tukijoukot avusta ♥

Tänään olin neidin suuri päivä, kun oltiin katsomassa Disney On Ice show Hartwall areenalla. Hän oli koko viikon kysynyt milloin me oikein sinne mennään ja tänään odotus palkittiin. Mietittiin etukäteen miten hän jaksaisi parin tunnin ajan katsoa esitystä, mutta se meni todella hyvin ja neiti oli niin lumoutunut etenkin Minniin ja Mikkiin! Leijonakuningas taisi olla hänen lemppari esitys ja Hessun näkeminen myös 🙂 Mietin oliko koko show enemmän mulle ja Jannelle, kun tuli niin oma lapsuus mieleen ♥ Ilmeisesti viime vuoden show ei ollut yhtä hyvä kuin nyt, mutta ainakin tämän perusteella suosittelen ensi vuonna katsomaan pikkuväen kanssa.

Meille tuli mun ystävä Kokkolasta yövieraaksi, joten palataanpas ensi viikolla ihanat!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

ps. Kokeilin tuota Lokki-valaisinta tähän olohuoneen, mitäs raati sanoo? 

Ei kommentteja
DECOR Lifestyle Lifie

Uusi työ

Viimein pääsen kertomaan teille lisää mun uusista tuulista työelämässä! Oon niin odottanut, että pääsen kertomaan tästä teille lisää!

Sähköposti, josta teille jo kerroin piti sisällään kysymyksen uudesta työpaikasta. En voinut uskoa silmiäni viestin saatuani työtarjouksen alalta, johon oon salaa halunnut jo vuosia! Niimpä sitten kävi, että tulen aloittamaan 5.2. somevastaavana ( englanninkielinen titteli on communication coordinatior ) yrityksessä be&liv ♥ Oon niin innoissani, että pääsen tekemään työkseni sitä mitä oon nyt tehnyt pääsääntöisesti harrastepohjaisena oman blogini kautta! Odotan innolla tulevaa ja päässäni pyörii jo paljon ideoita! Ja aloitan nyt osa-aikasesti alkuun ja pikkuhiljaa katsotaan omankin voinnin mukaan. Niin ja teille ainakin be&liv on tullut jo tutuksi heidän kanssa tekemieni yhteistöiden kautta 😉

Vuokravälittäjän töissä olisi tullut lokakuussa täyteen 9 vuotta, joten onhan siellä on vuosia vierähtänyt ja työstä olen tykännyt. Kyllähän uusi työpaikka aina jännittää, mutta uskon, että tämä on tilaisuus, jonka elämä on just mulle järjestänyt ♥

Nyt kuitenkin kohti uusia haasteita ja tuulia! 

Nyt, kun vuosi on alkanut jo näin upeasti niin saa nähdä mitä kaikkea vuosi vielä tuo tullessaan!

6 Comments
DECOR Lifestyle Lifie

Joulukuun ensimmäinen

*sisältää mainoslinkin

Ihanaa joulukuun ensimmäistä!

Uskomatonta, että tänään vaihtui tosiaan jo joulukuu. Tämä kuukausi on ollut aina se odotetuin kuukausi vuodessa ainakin itselläni. Rakastan joulunaikaa (jos se ei ole teille vielä tullut selväksi 😉 ) ♥ Etenkin tänä vuonna odotan joulua erityisesti ja syyn te varmasti tiedättekin. Halutaan viettää joulua omassa kodissa ja ihan vain olla ilman sen suurempaa. Toki mummu ja pappa tulee meille syömään ja joulukirkko kuuluu aattoon. Me lähdetään neidin kanssa Pohjanmaalle ensi viikolla, joten vietetään joulua vähän etukäteen mummojen kanssa tuolloin.  Niin ja Mineallakin on sitten kahden viikon joululoma päiväkodista niin mahdollisesti ajattelin itsekkin pitää jonkinlaisen someloman tuolloin 🙂 Se on kuitenkin vielä mietinnässä, mutta ajatus ei kuulosta huonolta ollenkaan.

Oon tosiaan jo sen kuusen raahannut sisälle, mutta sen koristelu on vielä kesken. En siis osaa päättää pidänkö siinä valot vai en, vaikeita päätöksiä 😀 Etteköhän te jossain vaiheessa näe valmiin kuusen, lupaan sen! Tänään neiti sai avata ensimmäisen pallon Be&Liv:n adventtikalenterista*.  Mun mielestä tällanen itsetäytettävä kalenteri on ihan loistava, koska sen voi sitten täyttää niin pinneillä, ponskareilla, makeilla herkuilla kuin pienillä legoukoillakin. Tämä kalenteri myös kestää vuodesta toiseen ja hei aikanaan, Janne saa täyttää sen sitten mulle, haha 😀 Niin ja isommat yllätykset voi piilottaa johonkin muualle ja palloon voi sitten laittaa ohjeet piilopaikkaan 😉

Koti näyttää kuusta lukuunottamatta jo aika pitkälti siltä kuin se jouluna tulee näyttämään. Tähdet loistaa ikkunoissa ja muuten, en sitten koskaan päätynytkään vaihtamaan uusia tähtiä vaan edellisvuoden tähdet sai jäädä. Muutamia joulukuusenkoristeita on tullut hankittua lisää. Täytyy nyt tosiaan pian yrittää saada se kuusi kokonaan valmiiksi niin pääsen sen teillekkin kuvailemaan 😉

Ja hei tänään on tuttuun tapaan Instagramin puolella auennut mun joulukalenteri! Mukana on siis 24 yhteistyökumppaniani ja jokaiselle päivälle jouluaattoon asti on luvassa arvonta, ottakaahan mun IG @lovingwhitestyle seurantaan viimeistään nyt 😉 Ensimmäisen luukun takaa voi voittaa tuollaisen superihanan jättipeiton!

Tänään me kierrettiin tunnelmallisella Vuosaaren joulupolulla, joka oli aivan ihana kokemus. Tästä se joulunodotus viimeistään alkaa!

December be the best ♥

Ei kommentteja
DECOR Lifestyle Lifie

HALO

Huhuh hellettä! Ei tässä muuta voi enää sanoa! Vaikka kuinka rakastankin hellettä alkaa tämä jo passaamaan. Oon ollut tähän asti aikamoinen auringonpalvoja (tietty suojakertoimilla!) niin nyt tuntuu, että kaulan suojaaminen auringolta ahdistaa eikä auringossa tee niin paljoa mieli olla. Muutenkin on niin kuuma niin ole siinä sitten huivi kaulassa, puuh! Onneksi löysin kaapin kätköistä iso lierisen aurinkohatun, jota oon nyt muutamia kertoja pitänyt!

Meillä on tosiaan tämän viikon ollut mun kaveri lapsiensa kanssa lomailemassa eikä paljoa ole ehtinyt koneella istua. Neidillä on kaverina täällä 3v. tyttö ja 8v. poika, joten päivät on ollu niiden kanssa aika härdelliä 😀 Plus, että ollaan käyty lintsillä, uitu takapihalla uima-altaassa ja pyöritty keskustassa! Ihan parasta lomapäivien viettoa siis ♥

Muistatteko mun maininneen meidän ruokailutilan uudesta mustasta yksityiskohdasta? Arvaattekin varmaan sen olevan tämä tyylikäs musta Halo-hylly*. Seinällä roikkui aiemmin tuo seinään nojaava taulu ja tämä hylly on niin paljon parempi ratkaisu tähän, vai mitä? Ihastuin etenkin hyllyn kolmiulotteisuuteen! Halon mitat ovat 62x37x20cm. Be & Livin moderni Halo antaa kauniisti lisää hyllytilaa ja siihen saa etenkin pienet kynttilänjalat hienosti esille. Hylly on valmistettu suomalaisesta puusta. Haloa saa myös valkoisena, mutta kaipasin juurikin mustia yksityiskohtia kotiimme.

Rentouttavaa viikonlopun aloitusta ♥

*hylly saatu näkyvyyttä vastaan

2 Comments

Artikkelit