Arkisto

fashion Lifestyle Lifie

Lokakuun alun kuulumiset

(*sisältää mainoslinkin)

Heippa ja mahtavaa lokakuuta!

 Syyskuu tuntui menneen yhdessä silmänräpäyksessä ainakin allekirjoittaneella, mites siellä? Tuntuu, että sitten viime postauksen on ehtinyt tapahtumaan vaikka ja mitä!

Tampereen reissu

Reissu meni kaikilta osin tosi hyvin, vaikka olinkin tippa linssissä jo heti torstaina perille päästyäni ♥ Neiti oli kovin ikävissään, mutta hänellä meni hienosti papan ja isin kanssa ollessaan. Me käytiin ystäväni kanssa hieman shoppailemassa ja kiertelemässä kauniilla Tallipihalla sekä Finlaysonin alueella. Tällä kertaa piipahdin myös Suklaapuodissa, josta nappasin Jannelle pienen tuliaisen. Ah mitä herkkuja siellä oli hyllyt täynnä! Oli ihana, kun ei tehty sinänsä sen suurempaa, mutta höpötettiin ja parannettiin maailmaa senkin edestä ♥ Sovittiin, että Tallipihan alue pitää nähdä uudestaan talvella, joten täytyy ehkä kehittää jotkut pikkujoulut ystäväni luokse 🙂 Asemalle tullessa Minea juoksi mua vastaan ja itkuhan siinä tuli itellä ♥

Alkanut viikko

Vitsi miten paljon kaikkea onkaan voinut mahtua jo tähän viikkoon! Eli aloitetaan siis maanantaista, jolloin kävin ensin tapaamassa Jorvissa kirurgia liittyen silikonin vaihtoon (tästä asiasta lisää myöhemmin) ja sitten kävin yhdessä töihin liittyvässä haastattelussa, josta kerron mahdollisesti myös myöhemmin. Kerroin aikaisemmin tuosta joogasta ja se myös alkoi maanantai-iltana. Olin ekasta kerrasta todella innoissani ja tuun varmasti teillekkin jakamaan siitä fiiliksiä enemmän. Meillä oli tuo maanantai-ilta kaikkien kohdalta liikuntapainotteinen mun ollessa joogassa, Jannen fudispelissä ja Minean käydessä mummun ja papan kanssa Keijuvoimistelussa 🙂

Tiistaina kävin fyssarilla ja vitsi miten ihanaa oli taas saada kättä ja rintaa auki. Viime viikolla en käynyt ja sen kyllä heti huomaa, jos on pari viikkoa taukoa välissä. Fyssarilta suunnistin ystäväni kanssa sushille ja käytiinkin testaamassa mulle uusi sushi ravintola Haru Sushi. Todella hyvää ruokaa, vaikkakin aika pieni paikka itsessään!

Eilinen oli myös aika jännittävä päivä erään puhelun myötä. Sain nimittäin puhelun Iltalehdeltä, jossa toimittaja kysyi antaisinko haastattelun rintasyöpään ja Roosa Nauhaan liittyen! No tietysti annoin haastattelun ja sen pitäisi lähiaikoina tulla sekä lehteen että nettiin. Mahtavaa, että voi olla antamassa kasvoja vaikealle aiheelle ♥

Tänään meillä oli neidin 3v. neuvolakäynti ja siitä kerron myös teille myöhemmin lisää.

Perjantaina meille tulee Pohjanmaalta äiti sekä mummu ja lauantaina vietetään sitten neidin 3v. juhllia ♥
Coat – VILA / Knit, Shoes, Bag – HM / Skirt* (gifted) – Lindex Ihanaa viikkoa ♥

Ei kommentteja

Artikkelit