Arkisto

DECOR Lifestyle Lifie

Terassin uusi ruokailuryhmä

Vihdoin ja viimein meidän terassille on saapunut uusi ruokailuryhmä ja sitä myöden ollaan saatu nauttia uusitulla terassillamme entistä enemmän! Meidän vuokranantaja ilmoitti alku kesästä, että taloyhtiön terassit tullaan hänen toimestaan öljyämään sekä terassin jatkoksi rakennetaan pari porrasta.Terassin pudotus on ollut tähän asti suhteellisen korkea, jopa itselle astuttavaksi saati sitten Minealle. Onneksi siis terassi jatkuu nyt portaiden kautta nurmikolle asti ja on turvallisempi Minealle. Omaan makuun terassista tuli turhan tumma öljyämisen jälkeen, mutta parempi tämäkin kuin kulunut lauta pinta, vai mitä? 😀 Onhan terassi paljon ryhdikkäämmän näköinen, kun se on pesty ja käsitelty. Portaissa on myös kiva ihan vain istuskella ja puhaltaa saippuakuplia ♥

En tiedä muistatteko, mutta viime kesänä meillä oli vielä sellainen puinen valkoinen pöytäryhmä. Se oltiin ostettu vanhaan kotiimme lasitetulle terassille, mutta nykyisessä kodissa ei ole niin isoa varastoa, että se olisi talveksi saatu sinne säilytykseen. Niimpä päätettiin myydä koko pöytäryhmä viime syksynä ja miettiä tilalle uutta vasta tänä kesänä. Ihan helppo päätös ei uusien kalusteiden valinta ollut, kun mietittiin niiden käytettävyyttä, sään kestoa, ulkonäköä sekä kokoa.

Selatessani Veken* puutarhakalustevalikoimaa löytyi tämä tyylikäs Hillerstorp Hånger -ruokailuryhmä. Ihastuin sen kauniiseen vaaleaan väriin sekä sen sirouteen. Etenkin pöydän saapuessa se osoittautuikin vielä paremmaksi kuin osasin odottaa! Hiekan sävy yhdistettynä valkoiseen antaa terassille kesäisen raikasta ilmettä, tykkään kovasti ♥  Pöytä vaati jonkin verran kokoamista, mutta muuten tuolit toimitettiin valmiiksi koottuina. Ruokailuryhmä sopii täydellisesti meille jo viime kesänä tulleeseen aurinkosänkyyn. Molemmissa on samaa beigen sävyä ja ne menee kivasti yksiin. Edelleen toki meillä on nuo mustat aurinkotuolit, mutta haaveissa olisi vaihtaa nekin vielä tulevaisuudessa vaaleampiin 😉 Ehkä se toteutuu sitten ensi kesänä! Nyt ollaan muuten pidetty ainakin toista aurinkotuolia nurmikolla, jotta itse terassilla on hyvin tilaa ajella vaikkapa mopolla ympäriinsä 🙂

Tiistai-iltana havahduin mielettömän upeaan auringonlaskuun ja huikkasinkin Jannelle ettei olla vielä kahdestaan kilistelty mun hoitoputken päättymiselle. Niimpä nappasin pikkolon skumppaa kaapista ja istahdettiin kaikessa rauhassa nauttimaan upeasta kesäillasta. Horisontti maalautui todella kauniiksi tauluksi, jota jaksaa kyllä aina huokaillen ihailla ♥ Päätinkin napata kameran käteeni ja kuvailla terassin uutta ilmettä siinä samassa 🙂

Ruokailuryhmän tuoleissa on jo itsessään hyvä istua ja se mikä tekee niistä vielä spessumman on selkänojan säätö. Selkänojan voi säätää haluamansa kohtaan ja katsella vaikka tähtitaivasta tai laskeutuvia lentokoneita, kuten me tehtiin. Ruokailuryhmän runko on valkoiseksi maalattua alumiinia ja pöydän kansi harmaata aintwoodia. Aintwood on puristettua muovia, mutta näyttää todella aidolta puulta! Toki koskiessa eron huomaa, mutta heti katsoessa ei välttämättä hoksaisi. Istuin- ja selkäosa on valmistettu textline-muovikankaasta ja ne helppo puhdistaa juoksevalla vedella. Tämäkin tärkeä kriteeri nyt, kun neidin kanssa syödään ulkona. Tuolin mitat: leveys 57 cm, syvyys 64 cm, korkeus 109 cm. Pöydän mitat ovat 140 cm x 80 cm, joten sopii loistavasti isoon ja pieneenkin tilaan. Mietin meille ensin 6-hengen ruokailuryhmää, mutta meidän käyttöön tämä 4-hengen pöytä on ihan riittävä. Neidin syöttötuolin saa näppärästi pöydän päähän ja syödäänkin useasti etenkin välipalat ja päivälliset ulkona. Nyt, kun saapui tuo aurinkovarjokin niin mun ei tarvitse koko ajan olla suojaamassa sädetysaluetta auringolta. Toivotaan todella, että nämä helteet jatkuvat pitkälle syksyyn!

Vekeltä löytyy todella laaja valikoima erilaisia puutarhakalusteita, joten suosittelen tutustumaan, mikäli terassi tai parvekkeesi kaipaa vielä jotain kivaa! Lupaan kuvailla teille vielä jossain vaiheessa koko terassin ilmettä 🙂

Ja hei tänään illemmalla käynnistyy mun Instagramissa @lovingwhitestyle arvonta, jossa voi voittaa 100 euron lahjakortin Veke.fi verkkokauppaan! Käykäähän osallistumassa! 

Mitäs pidätte uudesta ruokailuryhmästä? Ja hei mites toi auringonlasku ♥

Rentoa viikonloppua!

*yhteistyössä Veke.fi

2 Comments
DECOR inspiration Lifie

Kesäpihan suunnittelua

*kaupallinen yhteistyö yhdessä Veken kalusteen kanssa

Iloista alkanutta viikkoa kaikille!

Täällä suunnitellaan kuumeisesti terassin laittamista kesäkunton. Siihen liittyviä ajatuksia olisi vaikka millä mitalla. Kokosin aluksi hieman ideakuvia Pinterestistä siitä millaisia haaveita kesäpihan suhteen täällä olisi. Vuokra-asunnossa ei ihan kaikkia haaveita vielä pääse toteuttamaan, mutta kalusteiden ja kukkien osalta saa kyllä paljonkin aikaan.

Continue Reading

2 Comments

Artikkelit