Arkisto

DECOR Lifie

Kuulumiset vko 14

Pikaiset kuulumiset täältä maalausurakan keskeltä! Täällä ei todellakaan ole kuvien mukaista vaan kaikki ihan sekaisin 😀 Viimeistä seinää viedään ja ensi viikolla tuutte kuulemaan lisää sekä näkemään maalauksen lopputuloksen 😉 Se vain täytyy sanoa ettei tuo huonekalujen yksin roudaaminen oo mitään herkkua.. Nyt pitäisi vielä saada kaikki takas paikoilleen, kun toinen kerros on maalattu ja seinä on kuivunut. Noh eiköhän sitä jotenkin selviydy taas 😀

Päivä on mennyt ihan kivasti neidin kanssa puuhaillessa – milloin leipoessa tai ulkoillessa. Vaikka onkin ollut puuhaa niin silti tämä tilanne raastaa hermoja, kun ei voi normaalisti liikkua. Välillä tuntuu, että kaikki on vain unta ja toivoo voivansa herätä normaaliin elämään. Kävin eilen työhaastattelussa (turvavälillä tietty), johon mut oltiin pyydetty ilman, että itse paikkaa hain. Kyseessä olisi vuorotteluvapaansijaisuus, joka alkaisi jo 1.5. Jos paikan saan ja vastaanotan niin se tarkoittaisi sitä, että jouduttaisiin viemään Minea päiväkotiin tilanteen ollessa tämä. Eikä todellakaan haluttaisi näin tehdä ja ihan jo senkin takia, että kuulun riskiryhmään. Itse voisi työskennellessä varoa kontakteja, mutta miten lapset päiväkodissa sen turvavälin pitävät? Minea toki ymmärtää ettei kenekään lähelle nyt saa mennä, mutta miten muiden lasten kohdalla? Onko teillä kokemuksia kenen lapset ovat tilanteesta huolimatta päiväkodissa, että miten turvaväli hoidetaan? Tämä työasia selvinee ensi viikon aikana, joten katsotaan miten tilanne etenee.

Tällä hetkellä en mitään muuta toivo kuin, että tilanne palautuisi pian normaaliksi ja saadaan taas liikkua miten halutaan ♥

Hei tänään on Suomeen rantautunut Memmo – sovellus, jonka kautta voit ilahduttaa itseä tai kaveria personoidulla videolla lempparivaikuttajaltasi! Olipa kyseessä tsemppiviesti tai synttärionnittelut niin nyt voit tilata tervehdyksen läheiselle – etenkin tilanteen ollessa tämä ♥ Mut löytää myös sieltä, joten käykäähän kurkkaamassa täältä!

Me suunnataan neidin kanssa nyt saunaan!

Ihanaa lauantaita ♥

Ei kommentteja
DECOR Lifie

Uuden kodin maalausprojekti – Tikkurila

Kaupallinen yhteistyö Tikkurila

Nyt, kun joudutaan viettämään enemmän aikaa kotona koronan takia niin yritetään kääntää aika hyödyksi. Niimpä tämä on hyvää aika panostaa kodin sisustamiseen ja järjestelemiseen. Uudessa kodissa on vielä jonkin verran järjestelemistä, kaappeja puuttuu ja yksi uusi huonekalu on tulossa. Mutta, koska nyt ei kauppoihin lähdetä pyörimään vaan pysytään sisällä niin maalaaminen sopii loistavasti ajankuluksi! Tiesin haluavani maalata täällä jo käydessäni katsomassa asuntoa ensi kertaa. Valkoiset lattiat ja seinät ovat raikas yhdistelmä ja siihen saa helposti sisustamalla tarvittavaa lämpöä. Kaipasin kuitenkin jo vanhassa asunnossa maalia pintoihin enemmälti niin täällä päätin sen vihdoin toteuttaa. Ja miten helppo tapa maalaaminen onkaan uudistaa ilmettä tai saada koti tuntumaan enemmän kodilta! Olin somessa muutamalla ihaillut tiettyjä Tikkurilan sävyjä ja kuullessani vielä heidän värikokokoelman uudistuneen päätin etsiä sopivat sävyt heiltä.

Mun maalaushistoria on melko lyhyt ja se käsittää yhteensä kolme maalattua seinää vanhoissa asunnoissa. Eli miksikään kokeneeksi maalaariksi en voi itseäni kutsua 😀 Mutta hyvillä ohjeilla jokainen meistä voi onnistua ja tarkoitus on tosiaan maalata seinät itse. Ja, vaikka kieltämättä vähän jännittää niin tekemällä oppii, vai mitä?

Suunnittelupalaveri

Tiesitkö että Tikkurilasta saa värisuunnitteluapua? Mulla kaikki lähti liikkeelle siitä, että pääsin yhteistyön merkeissä tapaamaan Tikkurilan värisuunnittelijaa. Kävin värisuunnittelijan kanssa läpi millainen kohde eli asunto olisi kyseessä, mitä värejä sieltä löytyy, mitä oltaisiin maalamassa ja mitä sävyjä olin ajatellut. Näytin kuvia ja videoita asunnosta, jotta suunnittelija saisi mahdollisimman hyvän kokonaiskuvan. Kerroin, että tarkoituksena olisi maalata olohuone-ruokailutilaa sekä Minean huonetta. Alkuun mietin noiden tilojan kaikkien seinien maalausta, mutta päädyin kuitenkin lopulta muutamiin tehosteseiniin. Värisuunnitelijaa kannattaa käyttää mikäli kaipaat apua sävyjen valitsemisessa tai haluat lisäksi ammattilaisen mielipiteen valintaasi. Olin jo aiemmin napannut mukaani K-Raudasta Tikkurilan värilastuja, joita näytin suunnittelijalle. Hän esitteli mulle uudistuneen Tikkurila Tunne Väri – värikartan, josta löytyy 216 väriä. Kokoelmasta löytyy niin yleissävyjä kuin korostusvärejä tilasta riippuen. Tiesithän muuten, että Tikkurilan värilastujen värit on oikeasti maalattu eikä printattu? Sävy vastaa värilastua vain, jos sävytykseen on käytetty Tikkurilan maaleja. Näin voit olla varma sävyn olevan juuri oikea ja sama, joka maalatessakin tulee. Pakko myöntää etten itse tätä tiennyt vasta kuin nyt! Eipähän tarvi epäillä tuleeko sävystä varmasti värilastua vastaava. Otin mukaani tapaamisesta muutaman uuden värilastun, joita olisi tarkoitus kotona vielä mallata ennen lopullista sävyjen valintaa.

Olohuone – ruokailutilan sävyn valinta

Ajatuksena oli valita olohuone-ruokailutilan seinien sävyksi vaalean rusehtava sävy. Ei kuitenkaan ruskeaa, ei kellertävää, ei harmaata, ei mitään mikä taittaa siniseen tai punaiseen vaan sopiva beigen ja harmaan sekoituksen. Oon aikaisemminkin miettinyt sellasta greigen sävyä, jossa yhdistyy just harmaa ja beige sopivalla tavalla. Ruokailutilassa on tarkoitus maalata tämä päätyseinä, jolloin saadaan valkoinen ruokapöytä hieman enemmän esille seinästä ja tilaan saadaan lämpimempi tunnelma. Olohuoneen puolelta taas tarkoituksena olisi maalata sohvan takana oleva seinä. Tuohon seinälle kiinnitän maalauksen jälkeen tuon taulun, joten oli hyvä katsoa maalin sävy myös taulun väreihin sopivaksi. Onneksi taulusta löytyy useita sävyjä, joten sinänsä kaikki miettimäni sävyt sopii sen kanssa. Ja tosiaan sekä olohuoneen että ruokailutilan seinä on tarkoitus maalata samalla sävyllä. Ne ovat samaa tilaa, joten samalla sävyllä saadaan aikaan harmoninen ja yhtenäinen ilme.

Olin aiemmin miettinyt sävyksi Tikkurila Y487 Piazzaa tai V484 Ajopuuta, mutta en ollut varma olisiko ne liian tummat. Niimpä kiinnitin mieluiset värilastut maalarinteipillä seinään ja pohdin mikä olisi se täydellisin sävy. Sävyt joiden väliltä pähkäilin ovat TIKB Tikkurilan Beige, Y487 Piazza, G486 Myötätuuli, X486 Kashmir, J484 Linna, V484 Ajopuu, H487 Hohkakivi sekä V486 Savikivi. Noista uusimpina sävyinä ovat G486 Myötätuuli sekä X486 Kashmir. Päädyin heti alkuun ottamaan tummimmat sävyt eli Ajopuun ja Savikiven pois. Vaikka ne ovat kauniita sävyjä ne tuntui kuitenkin liian tummilta tähän tilaan. Tarkoitus on tehdä tuohon seinälle taulukollaasi puunvärisillä kehyksillä, joten mallailin myös sen takia taulua sävyihin. Ja aina tosiaan kannattaa testata värilastut maalattavalla pinnalla, koska valaistus vaikuttaa tottakai siihen miltä sävy tilassa lopulta näyttää. Samalla voi verrata värilastua muihin tilan huonekaluihin tai tekstiileihin. Tikkurilalta voit  tilata verkkosivujen kautta kotiin A4-kokoisia värinäytepaloja, jota tähän hetkeen lämpimästi suosittelen, jos harkitset maalaamista.

Tikkurilalta löytyy myös Tunne Väri – tyyliopas, joka on kuin miniopas eri tyyleistä. Siihen on koottu 6 erilaista tyyliä Tikkurila Tunne Väri -värikokoelman perusteella. Tyylilajeina löytyy Moderni, Boheemi, Nostalginen, Klassinen, Kokeileva ja Ylellinen, joista jokaiseen tyyliin on valmiiksi valittu sävy ehdotukset kuhunkin tyyliin sopivaksi. Näin voi itse kätevästi miettiä oman tyylinsä mukaisesti valmiita ehdotuksia, jos kaipaa siihen apua. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä olisin sopiva sekoitus Boheemia ja Modernia. 

Minean huone

Minean huoneessa oli myös tarkoitus maalata ensin kaikki seinät, mutta lopulta päädyin vain tuon yhden seinän maalaukseen. Tehosteseinä antaa kivan säväyksen huoneeseen ja luo pehmeän tunnelman. Vanhassa asunnossa Minean huoneessa oli vaaleanpunainen tehosteseinä, joten alkuun mietin myös tänne herkullista Tikkurila Y411 Pirtelön sävyä. Pirtelön lisäksi kiinnitin tähänkin seinään samoja lempparisävyjä kuin kokeilin olohuone-ruokailutilassa. Minean huoneessa on vaaleanpunaista tekstiileissä, kuten matossa ja petivaatteissa sekä leluissa. Niimpä päätin ettei enään tänne tulisi vaaleanpunaista seinää, vaan joku rauhallisempi sävy tällä kertaa. Sellainen sävy, johon ei kyllästy heti ja joka sopii muun asunnon kanssa yhteen. Sävy, joka toisi sopivasti eloa ja haluttua lämpöä huoneeseen.

Lopulliset valinnat

Karsittuani ensin tummimmat sävyt pois olohuone-ruokailutilan vaihtoehdoista mietin mikä olisi paras sävy jäljellä olevista. Pitkään ajattelin valinnan olevan Tkkuirilan Y487 Piazza, mutta verratessani sitä tuohon uuteen Tikkurilan G486 Myötätuuleen, joka on hyvin lähellä sitä – päätin jättää valitsematta Piazzan. Piazzaa onkin jonkin verran näkynyt monissa somekodeissa, joten senkin vuoksi halusin valita jotain muuta. Tikkurilan Beige olisi ollut hyvä valinta myös, mutta pelkäsin sen olevan liian lämmin sävy. Niimpä lopullinen valintani tähän tilaan on uusi Tikkurila G486 Myötätuuli sävy ♥

Minean huoneeseen päädyin valitsemaan toisen lempparini eli Tikkurila X485 Kashmir sävyn. Se on myös uusi sävy ja näytti todella kauniilta värilastulla. Sopivasti greige kuitenkin pienellä twistillä lämpöä.

Osasitteko muuten arvata mitkä sävyt tulisin valitsemaan? 
Sävy valintojen jälkeen sitten valitaan sopivat maalit ja ei muuta kuin hommiin!

Myöhemmin tulette kuulemaan miten maalausprojekti meni ja miltä lopputulos huoneissa näyttää.

Jännää!

6 Comments
DECOR Lifie

Miksi juuri tämä asunto ihastutti?

Tämä asunto oli tosiaan ainut mitä kävin katsomassa ja mihin halusin muuttaa. Asunnon sijanti toki ratkaisi paljon, koska Minean päiväkoti on parin sadan metrin päässä. Mutta myös se, että kyseessä on uudiskohde vaikutti siihen miksi alkujaan tämän asunnon halusin. Asunto näyttö järjestettiin puoli viiden aikaan tammikuussa, joten päivän valon määrää ei siinä kohdin päässyt näkemään eikä valaisimiakaan ollut kuin muutamassa paikassa. Kyseessä on päätyhuoneisto ja ikkunat ovat kahteen eri suuntaan. Ikkunat ovat mun mielestä normaalia isommat ja niitä on ruokailu/olohuoneessa kolme sekä parvekkeen oven ikkuna vielä lisäksi. Niimpä olin varma, että asunto olisi todella valoisa, vaikka sitä ei näytöllä vielä voinut todeta. Kävin katsomassa asuntoa vielä uudelleen helmikuun puolessa välissä. Silloin oli jo hieman valoisampaa, vaikka kellonaika oli sama kuin ekalla kerralla. Mittailin kaikki seinät ja tilat valmiiksi, jotta osasin valmiiksi miettiä sisustusta ja mitä huonekaluja tulisi mun mukaan.

Muuttopäivä

Muuttopäivä oli ihanan aurinkoinen ja ensi kertaa avatessani oven tänne oli vastassa ihan mielettömän valoisa asunto ♥ Oon ollut super iloinen kaikesta tästä valonmäärästä ja 4. kerroksen näkymistä. Tulihan sitä punaista tiiliseinää tuijotettua jo useamman vuoden ajan vanhassa asunnossa 😀 Aurinko alkaa paistamaan keittiön ikkunaan puolen päivän aikaan ja paistaa ikkunoista auringonlaskuun saakka. Parveke tulee siis kesällä olemaan aika kuuma, mutta siitähän mä vain tykkään! Me muuten syötiin lounasta Minean kanssa jo muuttopäivänä parvekkeella, kun siellä oli niin lämmin ja sunnuntainakin istuin siellä nauttimassa auringosta ♥ Tykkään näkymistä kovasti ja siitä ettei mikään talo ole heti vieressä vaan toisella puolella tietä vähintäänkin. Niin ja nuo ikkunalaudat  tajusin vasta muuttaessani!

Lattia

Yksi iso asia mihin asunnossa myös ihastuin sen pohjan lisäksi oli tämä kaunis lattia. Viimeksi 10 vuotta sitten Ullanlinnassa asuessani oli valkoinen lautalattia, joten ihan vaaleaa lattiaa on jo hieman kaivannut. Vaikka toisaalta nyt huomaan miten paljon lämpöä toikaan vanhan asunnon vaalea puun värinen lattia. Niimpä täällä valkoiset matot näyttää ihan kellertäviltä ja ne menee muutamassa huoneessa uusiksi. Tietty pöly ja roskat näkyy vaaleassa lattiassa paremmin kuin aiemmin, mutta imuri on onneksi keksitty 😉

Tulossa on vielä paljon sisustukseen liittyviä postauksia, mutta tässä syyt miksi ihastuin just tähän asuntoon, jota nyt kodiksi sanon ♥

Mitä sisustukseen liittyviä postauksia te toivoisitte?

Ei kommentteja
DECOR Lifie

Sisustusinpiraatiota kevääseen

Kaupallisessa yhteistyössä; Ellos Home

Aurinko paistelee jo siihen malliin, että kevät on pian täällä! Allekirjoittanut ainakin tunnustaa, että kevään tullen tekee mieli raikastaa kotia uusiksi. Itsellä sisustuksen perustana on neutraalin värinen pohja ja ajattomat huonekalut. Niiden ympärille on sitten helppo vaihdella tekstiilejä, valaisimia yms muita piensisustustuotteita. Meillä sisustustuotteet ja tekstiilit vaihtelee huoneesta toiseen, jolloin saadaan nopeasti uutta ilmettä aikaan. Nyt tuntuu kyllä siltä, että kaapista löytyy vain niitä jo valmiiksi joka huoneessa nähtyjä juttuja joita voisi laittaa kiertoon uuteen kotiin. Jo muutamilla uusilla jutuilla saa ihan uuden ilmeen aikaan!
Messinkinen kattovalaisin 

Oon jo todella pitkään haaveillut uudesta ruokailutilan valaisimesta. Oon ihastunut kaikkiin messingin värisiin valaisimiiin. Sellaisiin kunnon katseenvangitsijoihin. Ellos Homen valikoimissa on useita juurkin tälläisiä valaisimia. En olisi vielä vuosia sitten osannut kuvitella meille mitään messinkistä, mutta niin se maku vain muuttuu ajan saatossa. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan 🙂

Ruokailutilan verhot

Toinen mikä ruokailutilasta on puuttunut jo pidempään on verhot. Meillä on ollut ikkunassa pellavainen laskosverho sekä välillä myös ilman mitään verhoa. Välillä meillä oli pidemmät verhot, mutta ne oli ihan liian pitkät ja olivat neidin touhujen edessä koko ajan. Niimpä uudet sopivan mittaiset verhot olisi hakusessa. Ellos Homen verhovalikoimista löytyy verhot jokaiseen huoneeseen ja tilaan!

Pellavainen pöytäliina

Kattauksiin saa uutta ilmettä kauniilla pellavaisilla pöytäliinoilla ja lautasliinoilla. Tällä hetkellä meiltä löytyy kyseiset tuotteet vain valkoisina, mutta kaunis pellavan sävy olisi omiaan keväisiin kattauksiin. Ellos Homen valikoimista löydät todella laajasti erilaisia kattaustekstiilejä.

Pyöreä valaisin

Monissa kodeissa oon ihastellut isoja pyöreitä peilejä tuomassa huoneeseen lisää avaruutta ja valoa. Pohdin sellaista makuuhuoneseen sekä olohuoneeseen taulujen tilalle. Tämä peilin ja valaisimen yhtälö voisi todellakin toimia makuuhuoneessa tai lipaston yläpuolella! Ellos Home valaisimet osaavat todellakin yllättää!

Tikattu tyynynpäällinen

Nopeimman muutoksen saat aikaan tyynynpäällisillä. Itse olen täysin ihastunut etenkin näin kevään kynnyksellä hempeään puuteriroosan sävyyn. Ripauksella roosan sävyä saat takuuvarman kevään sisälle asti! Ellos Homen tekstiilivalikoimista jokainen löytää taatusti itselleen mieluiset tuotteet.

Tyylikäs lattiavalaisin

Mikäli meillä olisi nyt tarvetta lattiavalaisimelle niin valinta voisi olla tällainen yksinkertaisen tyylikäs valaisin. Jälleen kerran messinki, mutta minkäs teet, jos se vain sytyttää tällä hetkellä niin kovin ♥

Rennot petivaatteet

Tällä hetkellä ehdoton suosikkini petivaatevalinnoissa on rento pellava. Se on ihan mielettömän tuntuinen iholla ja meillä koko perhe tykkää niissä nukkua ♥ Niiden kanssa ei myöskään tarvi miettiä silitystä tai täydellistä petausta vaan ne ovat parhaimmillaan just sellaisina – ryppyisinä. Ellos Homen tekstiilivalikoimista löytyy useita eri vaihtoehtoja petivaatteille.

Yksinkertainen seinävalaisin

Meidän nykyiset yöpöydänvalaisimet ovat olleet meillä jo kohta viisi vuotta ja niihin on alkanut jo kyllästymään. Kaipaisin tilalle siroja valaisimia, jotka toimisi paremmin kohdistettuina lukuvaloina sängyn yläpuolella. Ihastuin oitis nähdessäni nämä yksinkertaiset, mutta niin näyttävät Ellos Homen messinkiset seinävalaisimet!

Samettinen päiväpeitto

Kaipaisin meille kunnon päiväpeitettä ja tämä aiemmin esitelty tyynynpäällinen olisi samaa sarjaa tämän tikatun päiväpeiton kanssa.Tikattu sametti on omalla tavalla romanttinen, mutta kuitenkin tyylikäs ja ajaton. Vihdoin myös päiväpeitto löytyi tarpeeksi isona meidän sänkyyn – hyvä Ellos Home!

Inspiroidu lisää Ellos Homen valikoimista – kodintekstiilit tästä sekä valaisimet tästä linkistä – sitten vain shoppailemaan!

kuvat; Ellos Home

 

Ei kommentteja
Yleinen

Black & white

Heippahei!

Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Täällä aika poikkeuksellisesti ja väsyneesti. Maanantaina oli todella ikimuistoinen, tunteikas ja jännittävä päivä ♥ Olin silloin 10 tunnin kuvauksissa liittyen perjantaina julkaistavaan juttuun, josta en saa vielä paljastaa sen enempää! Vitsit mua jännittää jo valmiiksi, vaikka itse kuvaus juttu onkin jo ohitse! Mutta siis pian saan kertoa mistä on kysymys ♥

Mutta sitten kuvauksista siirrytään meidän uusiin tuoleihin, jotka meille hetki sitten saapui. Oon pitkään ihastellut näitä wieniläistyylisiä tuoleja etenkin just mustan värisenä. Vaikka täytyy myöntää, että vielä vuosi sitten en olisi näitä tuoleja meillä nähnyt, mutta niin se vain oma maku matkalla muuttuu! Kaipasin meille lisää tuoleja ruokapöydän ympärille silloin, kun meillä on enemmän porukkaa käymässä. Yksi näistä valkoisista tuoleista on toiminut tietokonepöydän tuolina, joten ruokapöydässä on ollut vain kolme tuolia tähän asti. Niimpä tämä mustaihastukseni sai jatkua näiden mustien wieniläistuolien muodossa ja tykkään niin tästä musta-valkokombosta nyt ♥ Tilasin Bistro* tuolit (jotka muuten myydään kahden kappaleen pakkauksissa) Lähdesmäen verkkokaupasta ja ne saapuivat ovellemme vajaassa viikossa. Siroilla tuoleilla on hyvä istua ja niitä on todella helppo siirrellä! Mustat tuolit tuovat tilaan lisää kontrastia, jota ruokailutila ehkä kaipasikin tuon hyllyn kaveriksi.

Mitäs pidätte? Löytyykö muita näihin tuoleihin ihastuneita? 

Tuolla Lähdesmäen verkkokaupassa on muuten ihan valtava valikoma vaikka ja mitä, jos ette ole aiemmin tutustuneet!

Niin ja nämä tuolit oli nyt just alennuksessa, jos ootte vastaavia miettineet tai näihin nyt ihastuitte ♥

Aurinkoista keskiviikkoa!

*tuoleista saatu alennusta näkyvyyttä vastaan

4 Comments

Artikkelit