Arkisto

baby Lifestyle

Rakas Minea 5 vuotta

Tällä viikolla juhlittiin kahdet synttärit ♥ Ja vieläpä samana päivänä! En tiedä mahdatteko muistaa, että Minealla ja Petellä on samana päivänä synttärit? Jotenkin edelleen on uskomatonta millainen sattuma tuo voikaan olla! Mutta suurempi ihmetys tässä on se, että Minea tosiaan täytti keskiviikkona 5 vuotta! En voi uskoa, että aika on tosiaan mennyt näin nopeasti ja Minea on kasvanut jo isoksi tytöksi. Mineaa kuvailtiin päiväkodin vasu-keskustelussa empaattiseksi, toiset huomioon ottavaksi ja hän on aina kysymässä onko toisella joku hätä/lohduttamassa surun hetkellä. Ja sitä hän todellakin on ja siitä olen hänessä erityisen ylpeä. Olen itsekin todella herkkä ja näytän tunteeni, joten on ihana huomata miten tyttäreni on samanlainen tässä asiassa.

6.10.2016

Muistan kuin eilisen sen päivän, kun viisi vuotta sitten sain Minean ensikertaa syliini Jorvin sairaalassa. Tuo hetki herkistää aina ja olen niin kiitollinen, joka kerta, kun katson tai mietin Mineaa. Ollaan koettu paljon tämän viiden vuoden aikana ja myös sellaista, jota ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan. Vaikka hän oli mun sairastuessa rintasyöpään vielä pieni on se jäänyt häneen tavalla, jota♥ emme aina voi ymmärtää. Minealle on erityisen raskasta esim. leffoissa se, jos jonkun äiti menehtyy. Hän on useasti juossut omaan sänkyyn itkemään, joka saa mun sydämen aina särkymään. Juoksen perässä ja puristan syliini sanoen, että äiti on tässä eikä ole menossa mihinkään. En tiedä tuleeko tämä koskaan muuttumaan ja sen vain aika näyttää. Oon yksinkertaisesti niin mielettömän ylpeä tyttärestäni ja hänen kehityksestä sekä kaikesta osaamisesta. Mun sydän pakahtuu tähän tunteeseen ♥

Juhlat & mekkoepisodi

Juhlittiin vain pienesti keskiviikkona meidän kesken, mutta sitten isommat juhlat pidetään viikon päästä. Niitä Minea on odottanut kovin ja juhlien teemakin on ollut tiedossa jo kuukausia. Meinasi vaan käydä niin, että kakuntekijät tuntui olevan hyvin buukattuja, mutta onneksi Marsispossu pelasti meidät ja toiveiden mukainen kakku on tulossa. Vielä pitää hoitaa koristeet ja tarjoilujen kauppareissu ensi viikolla. Etsittiin myös mekkoa Minealle jo aikaa sitten, mutta tuntui ettei mitään ollut saatavilla tai, jos löytyi niin ulkomailta tilatessa ei ollut varmuutta ehtiikö ajoissa. Onneksi satuin vilkaisemaan HM valikoimaa viikko sitten ja sieltä bongasin tämän ihanan röyhelömekon. Näytin mekkoa Minealle ja hän innostui siitä valtavasti! Kerrottakoon sen, että tilasin mekon ensin koossa 128cm ajatuksella, että mekko menisi pidempään ja ollaan siirrytty jo siihen kokoon pikkuhiljaa. Noh mekko tuli maanantaina ja kappas vaan se olikin liian iso. Päädyttiin ottamaan kuvat lappu niskassa ja tilattiin pienempi koko. Ja mitä vielä sain kyselyn tuosta mekosta ja niinpä yksi Instagram seuraajani kyseli mekkoa hänen tyttärelleen ja lopputulos oli se, että kyseinen mekko on tänään yhden tytön 5v synttäreillä ♥ Jälleen tulen siihen tulokseen, että somen voima on valtava ja tässäkin saatiin mekko tytölle, joka oli itse bongannut kuvan äitinsä katsoessa Minean kuvia ja sanonut haluavansa samanlainen, jota ei siis olisi ehditty tilaamaan. Mutta eilen sitten sain tuon pienemmän mekon, joka oli jo kertaalleen myyty loppuun. Ja kappas vain oli toimitettu väärä tuote! Tarkistin, että oikean mekon olin kyllä tilannut, mutta toimitettu väärä. No onneksi koko oli vielä muutama kappale jäljellä ja nyt jännityksellä odotan tuleeko oikea mekko vielä juhliin. Että sellainen mekkoepisodi täällä 😀

Nyt sitten vain valmistaudutaan ensi viikon juhliin ♥

” Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan
Toista sua ei milloinkaan ”Peten synttärit

Keskiviikkona juhlittiin tosiaan myös Peten synttäreitä. Heräsin aamulla keittämään hänelle aamukahvit ja tein herkullisen aamupalan kortin kera pöytään. Tytöt tuli vasta illalla, joten oltiin kaksin aamusta. Illalla hain meille pastaa ja Arnoldsin herkkuja kotiin. Pienen flunssan takia ei viitsitty lähteä ravintolaan tällä kertaa. Pete sai pehmeän paketin lahjaksi ja oli siihen oikein tyytyväinen ♥ Viime vuonna järjestin 40v yllätyssynttärit, joten tänä vuonna juhlittiin pienemmän kaavan mukaan. Kiitos rakkaalle siitä, että jaksat olla mun vierellä ja haasteista huolimatta ollaan tässä yhdessä ♥

 

Tässä vielä tyttöjen stailaaman ja ottama kuva meistä ♥

1 Comment
Lifestyle Lifie

Peten 40v. yllätysjuhlat

Sisältää mainoksia

Järjestin Petelle viime perjantaina meidän frendien kanssa 40v yllätysjuhlat Herttoniemen Fat Lizard ravintolassa. Etsin sellaista tilaa meille, jossa voisi nauttia rennosta illasta, saunoa ja toivon mukaan myös pulahtaa porealtaaseen. Eteeni tulikin melko pian tämä vasta keväällä Herttoniemessä avattu Fat Lizard ravintola, josta löytyy ravintolan ja baarin lisäksi myös Penthousesauna tila. Mielettömän upea tila kattokorkeuksineen ja moderneine pintoineen oli juuri se mitä olin etsinyt. Ja tuolta löytyi niin isot saunatilat kuin kattoterassilta se kaipaamani jacuzzi. Pakko myöntää, että oli meillä hieman haasteitakin näiden juhlien kanssa, koska My Dream Day verkkokaupasta tilatut koristeet meinasi olla postilta hävöksissä, mutta onneksi ehdittiin saamaan ne juuri perjantaiaamuna. Mä jouduin Peteä muutaman kerran huijaamaan siitä missä olin käymässä, jotta sain kaikki hoidettua salassa. Muutama frendi meni paikalle koristelemaan tilaa ja muut tulivat paikalle juuri ennen kuin me oltiin siellä. Niin ja onneksi mun mekkokin ehti kahden päivän varoajalla Her Secret verkkokaupasta.

” YLLÄTYS ”

Olin tosiaan kertonut Petelle meidän menevän perjantai-iltana yhteistyö dinnerille juurikin Fat Lizard ravintolaan. Mainitsin mennessä, että voitaisiin ensin käydä ottamassa muutama video saunatiloista yhteistyön takia. Niimpä henkilökunta vei meidät erillisellä hissillä penthouse kerrokseen ja hississä ollessa yllätysjuhlat jännitti mua niin paljon, että kädet aivan tärisi 😀 Siellä sitten ovea avatessa oli frendit odottamassa ilmapallojen kera!! Onneksi sain tuon kaiken videolle ja täytyy sanoa, että Pete oli kyllä todella yllättynyt ja jopa hieman liikuttunut hänelle järjestetyistä juhlista ♥ Siinä sitten skoolattiin ja samalla syötiin todella maukkaita Fat Lizardin pitsoja heti alkuun. Sen jälkeen nautittiin saunan lämmöstä ja loikoiltiin poreissa kattojen yllä. Poreiden jälkeen jatkettiin Bakery Mantelista ostetun kakun syömisellä, joka värimaailmaltaan oli sama kulta-valko-musta kuin koristeetkin. Iltaa lopeteltiin jo klo 22, koska kyseessä oli anniskelualue ja uusien rajoitusten myötä ravintolat menee aiemmin jälleen kiinni. Oli kerrassaan onnistuneet juhlat ja mielettömän iso kiitos vielä kaikille mukana olleille ♥

Videon yllätyksestä löydätte mun Youtube kanavalta tästä.

” Vannon sulle rakkauden
Kotkan lailla meistä taistelen
Läpi hirmumyrskyjen
Vuoksi meidän huomisen ”

Jannika B Sinä vain kappale

Ei kommentteja
baby Lifestyle Lifie

Minean kolmas syntymäpäivä

Mainosyhteistyö x Pikkuvanilja, Munkkiniemen puutarhakeidas, Cake o’Clock ja Caramel Helsinki

Viikonloppuna oli Minean kolmas syntymäpäivä! Ihan uskomatonta, että meidän pieni neiti täytti tosiaan jo kolme vuotta, mihin tämä aika menee? Palataan hetkeksi kuitenkin vielä itse juhlien järjestämiseen ja juhliin ♥ Aloitin mielestäni järkkäilyt jo hyvissä ajoin useampi viikko sitten, mutta jostain kumman syystä sitä kaikki tuppaantuu viime päiville ja metreille. Miten se aina meneekin niin? Onneksi meillä oli apuna mun äiti ja mummo, jotka tuli Kokkolasta meille perjantaina. Ilman heidän apuaan ei kyllä olisi tullut mitään tai ehkä olisi, mutta ei ainakaan samalla tavalla kuin nyt saatiin juhlia. Minea heräsi päikkäreiltä lauantaina ja koristeita ihaillessaan sanoi, että täällä on niin kaunista ♥ Kyllä siinä äiti tunsi kyyneleen jälleen silmäkulmassa, kun näki miten tytär oli iloinen hänelle järjestetyistä juhlista. Enkä tarkoita, että aina tarvisi olla koristeet yms, mutta rakastan järjestää juhlia ja etenkin syntymäpäivä juhlia, joten en osaisi varmaan itse edes olla järjestämättä pienemmin. Varmasti vähempikin riittäisi siinä määrin ettei tulisi isompaa stressiä kaiken suhteen, mutta minkäs sitä itselleen voi 😀

Koristeet

Tilasin koristeet tosiaan jo aiemmin, mutta eihän niitä kuitenkaan viitsi laittaa montaa päivää ennen juhlia. Olin pitkään ihaillut erilaisia ilmapallokaaria ja vihdoin tänä vuonna sellaisen sain tehtyä. Löysin täydellisen värisen ilmapallokaaren Pikkuvaniljan verkkokaupasta, josta lähes kaikki koristeemme olivatkin tilattu*( saatu alennusta). Ruusukultaiset koristeet ja kattaustarvikkeet sopi ihanasti pienen prinsessan juhliin. Ilmapallokaari osoittautui alkuun haastavaksi, mutta päästessäni jyvälle sen tekemisestä se olikin helppo toteuttaa! Siitä tulikin tosi kaunis ja näyttävä elementti, vai mitä sanotte? Ilmapallokaaripakettiin kuuluu 70 palloa, joista meidän kaareen meni ehkä noin 20 palloa. Ylimääräisiä käytettiin koristeina verhotangossa, ulkona sekä lattialla, mutta silti niitä vielä jäi yli. Olohuoneen ikkunaan me kiinnitettiin Happy Birthday teksti ja toiseen ikkunaan Party in a Box laatikossa ollut pienenmpi Happy Birthday tekstinauha. Tuo boksi on muuten tosi kätevä kattauksen osalta, koska siitä löytyy 16 hengelle valmiiksi lautaset, mukit, lautasliinat yms. Tilasin lautasia ja servettejä extra paketit, jotta ne riittäisi kaikille vieraille.

Tarjottavat

Oltiin Minean kanssa katsottu Pinterestistä kuvia erilaisista kakuista ja hän ihastui kovin erääseen joutsenkakkuun. Niimpä hänen toiveena oli saada juuri se joutsenkakku ja sellaisen tekijää sitten lähdin etsimään. Muutamat kakuntekijät kysyin ennen kuin löysin Espoosta taitavan Cake o’Clock yrityksen, jolta tämä mielettömän upea kakku syntyi juuri sellaisena, kun neiti toivoi. Kakku sai vieraat ihastelemaan ja etenkin syödessä kakun tajuttoman hyvää makua kehuttiin kovasti! Minea halusi kakkuun suklaata, mansikkaa ja vaniljaa, joten kakku koostui vaniljapohjasta, jossa on suklaa ja mansikkamoussea. Ihan mielettömän hyvä kokonaisuus! Kakkuun sytytettiin Pikkuvaniljasta tilatut pitkät kakkukynttilät.

Lisäksi tehtiin itse muffinseja, kakkutikkareita, salaattia ja pitsaa. Anoppi toi lohipiirakkaa ja juustokakkua lisäksi. Muffinsien päällle laitoin Pikkuvaniljasta tilattuja koristelutikkuja. Kokeilin ensi kertaa tehdä noita kakkutikkareita ja onnistuminen oli täytteen osalta hyvä, mutta kuorrute oli yllättävän vaikea osuus. Ehkä olisi pitänyt olla syvempi astia sulatetulle suklaalle, jotta tikkarin dippaaminen olisi onnistunut paremmin. Lisäsin valkosuklaaseen hieman karamelliväriä, jotta saatiin myös vaaleanpunaisia tikkareita. Onneksi tein sen vasta lopussa, koska suklaa ei ilmeisesti tykännyt väristä, koska siitä tuli tosi tönkköä ja paksua.. Tiedoksi teille, jos aiotte kokeilla! Nämä tikkarit oli etenkin pienten vieraiden mieleen ja niin oli myös Caramel Helsingistä saadut karkkivartaat! Ne upposi myös isommille vieraille ja saatiin niillä herkutella onneksi vielä juhlien jälkeenkin.

Juhlat onnistui kaiken kaikkiaan hyvin ja neiti oli niin innoissaan kaikesta ♥ Etenkin tuntui, että hänen huomionsa vei meidän ihan pienimmät juhlijat enkä yhtään ihmettele ♥ Kaunis kukkakimppu oli saatu Munkkivuoren Puutarhakeitaasta ja tuossa se edelleen ihastuttaa pöydällä. Heiltä löytyy valtava valikoima leikkokukkia ja taitoa tehdä upeita kimppuja, suosittelen tutustumaan!

Osa koristeista menee ystäviemme lapsen tulevan viikonlopun synttärijuhliin ja osan foliopalloista tyhjensin pillillä myöhempää käyttöä varten. Hienoa, kun voi laittaa itsellä käytössä ollut kiertämään oli se sitten mitä tahansa!

Iso kiitos vielä kaikille mukana olleille ja teille, jotka avullanne teitte Minean päivästä ikimuistoisen ♥ 

Viime vuoden syntymäpäivä postaukseen pääset kurkistamaan tästä!

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie

Työnhakua & muita kuulumisia

Huh täällä ovat viime päivät ovat olleet melkoista työnhakua viidakossa sekä juhlien keskellä. Viime viikolla päivitin kokonaan uuden CV:n, josta oonkin aika ylpeä tällä hetkellä. Toivon sen erottuvan joukosta omaperäisyydellään 🙂 Oon lähettänyt vino pino työhakemuksia.erilaisiin kiinnostaviin työpaikkoihin ja nyt sitten odotellaan ja etsitään vielä lisää! Jossain vaiheessa varmasti tärppää, kun vain jaksaa uskoa itseensä!

Synttärikahvittelut

Viikonloppuna pidin pienelle porukalle synttärikahvit ja täytyy kyllä todeta, että on aina niin ihanaa saada ystäviä saman katon alle ♥ Pieniä juhlijoita oli useampi ja siinä sitä vilskettä riitti. Pian muuten alkaa neidin 3-vuotissynttäreiden suunnittelu, hui miten nopeasti tämä aika menee! Lauantai-iltana me mentiin vielä lentokentälle moikkaamaan Jannen puolen sukulaisia, jotka olivat menossa ulkomaanreissulle. Voi sitä ilon määrää, kun Minea tapasi viimeksi Kemissä nähneet tytöt ♥

Ristiäiset

Sunnuntaina me puolestamme olimme ystäviemme lapsen ristiäisissä, jossa saimme kunnia toimia yhtenä pienen pojan kummeista ♥  Ihana ja aina niin herkistävä juhla, jossa mieleen tulee Minean ristiäiset. Tuntuu kuin siitä olisin vain pieni hetki, kun kerroimme hänen nimen läheisillemme. Ehkä vielä joskus saamme viettää meillä toisetkin ristiäiset ♥

Lauantaina meille tuli Elsa-kissa hoitoon ja hän viipyy meillä sunnuntaihin asti. Kaikki on mennyt hyvin, mutta voisin palata tähän asiaan vielä erikseen myöhemmin.

Mitäs teidän viime päiviin on kuulunut? 

6 Comments
baby DECOR Lifestyle Lifie

Minean syntymäpäiväjuhlat

Eilen päästiin viimein viettämään meidän neidin 2-vuotis synttärijuhlia ystävien ja perheen kesken ♥ Varsinainen synttäripäivä oli kaksi viikkoa sitten, mutta siirrettiin silloin juhlia Minealla olleen enterorokon vuoksi. Niimpä nyt saatiin juhlimaan sellaisiakin ystäviä, jotka eivät olisi aiemmin päässeet. Ja tietty myös osa ei nyt päässyt, mutta juhlijoita riitti kuitenkin. Näytin Minealle jo aikaa sitten kuvaa sekä pupukakusta että yksisarviskakusta, joista hän valitsi teeman juhliinsa. Ponirakkaana hän valitsi samantien yksisarvisen, joka olikin tosi ihana! Olin nähnyt paljon söpöjä Unicorn-kakkuja ja onnekseni tuttumme on mieletön leipomaan, joten hän loihti tämän mielettömän kakun meille. Minea kovasti odottikin ponikakkua ja huuteli sen perään useasti jo ennen kakun hakemista. Täytekakun lisäksi tarjolla oli muffinseja, porkkanakakkua, suolaisia piirakoita, salaattia, keksejä, popcorneja ja vaahtokarkkeja. Tarjottavaa oli aika reilusti sillä meillä on edelleen kaikkia herkkuja kaapissa, joten ompahan herkkuja pakkaseen asti myös 😀

Juhlat meni oikein ihanasti ja leikittiin myös sellasta ”aasinhäntä” peliä, mutta yksisarvisteemalla. Juhlamaailmassa myytiin sellainen setti, johon kuului ponijuliste, pahviset lasit ja ponin sarvia laitettavaksi. Se olikin hauska peli niin lapsista kuin meistä aikuisistakin, haha! Ja tuossa tuo juliste on edelleen kylppärin ovessa kiinni 😀

Kiitos vielä kaikille juhlijoille ihanista juhlista ♥

Tänään me käytiin äitini ja Jannen kanssa I love me -messuilla ja nyt meinaa olla entistä tukkoisempi olo, joten taidan mennä jälleen neidin kanssa samaa aikaa nukkumaan ♥

Miten teidän viikonloppu on mennyt? 

2 Comments

Artikkelit