Lifestyle Lifie travel

Levin Iglut – Golden Crown

Ensi kertaa avatessani iglumme oven taisin huokaista ääneen. Näkymä iglusta on ihan mielettömän upea! Levin Iglut on saanut alkunsa yhden miehen unelmasta jakaa juuri tämä uskomattoman kaunis Lapin maisema koko maailmalle. Ensin rakennettiin neljä iglua, mutta nykyään puhutaan jo 24 iglun pienestä iglukylästä. Kuunnellessani omistajien kertomaa tarinaa iglujen syntyyn liittyen taisi silmäni muutamaan otteeseen hieman kostua, kun ymmärsi miten valtava työ ja ennen kaikkea usko itseensä koko tämän paikan takana onkaan. Unelmaa toteuttaa nyt ihanan lämminhenkinen perheyritys, joka oli enemmän kuin miellyttävää tavata ♥ Koko tästä iglukylästä aina vastaanotosta lautaselle asti näki, että paikkaa pidetään pystyssä ihan koko sydämestä. Miten tunnelmallinen ja elämyksellinen voikaan joku paikka olla!

Jotenkin ihan rakastuin Lappiin uudestaan eikä ihme onhan viime kerran käynnistä jo yli 10 vuotta aikaa. Mun ollessa pieni me reissattiin paljon Syötteellä ja muistan edelleen niiden kelomökkien tuoksun nenässäni ♥ Nyt Levillä ollessamme sain tuntea sen lapin taianomaisen hyvän olon tunteen ihan joka solullani! En edelleenkään voi olla hehkuttamatta tätä paikkaa liiaksi, niin upea se on ♥ Rakastan Suomen neljää vuodenaikaa (joo vaikka räntäsateesta en niin välittäkkään!) ja haluaisin ehdottomasti päästä näkemään ne kaikki luonnon maisemanvaihdokset igluista käsin. Niiden sisältä katsottaessa pääsee näkemään luonnon kaikissa elementeissään ja päivän kestäneen reissun aikana me saatiinkiin kokea aurinko, revontulet ja lumisade. Ihan uskomatonta! Onhan se kokemus jo itsessään istua kuuman juoman kanssa pehmeän viltin alla sängyssä ja ihailla taivaalta hiljalleen putoavia lumihiutaleita. Yö lasisessa iglussa tähtitaivaan alla on ehdoton bucket list!

Iglujen näkymät itsessään ovat jo niin upeat, mutta ovat ne tunnelmalliset myös sisältä. 23 m2 iglut olivat yllättävän tilavat ja niistä löytyy keittonurkkaus sekä tyylikäs kylpyhuone. Sisustuksellisesti iglut viehättivät suuresti! Maanläheiset sävyt, pörröisiä torkkupeittoja, tyylikkäät valaisimet ja muhkea moottoroitu sänky, just täydellistä vai mitä! Lapin luonto oli tuotu kuoseissa ja väreissä iglujen sisään ja se jos, mikä luo lisää tunnelmaa ja viihtyvyyttä. Ihanaa, kun kaikkeen on panostettu niin paljon ♥

Igluja on tosiaan kahdenlaisia sekä premium ja superior vaihtoehdot. Premium iglut on sijoitettu ihan tunturin reunaan ja niistä on esteettömät näkymät alas upeaan laaksoon. Hinnat vaihtelee myös sesongin mukaan, joten suosittelen matkustamista sesongin ulkopuolisen aikaan sekä revontulien bongaamiseksi juuri tätä marraskuun ajankohtaa. Uuden vuoden vietto iglussa olisi varmasti myös upea kokemus! En yhtään ihmettele, että juurikin premium iglut ovat etenkin häämatkailijoiden suosiossa! Kuultiinpa myös, että iglussa oli asiakkaan toiveesta katettu myös illallinen kahdelle ja taisipa olla myöntävä vastaus kosintaan siinä samalla ♥♥

Iglukylästä löytyy myös viime vuonna avattu Aurora Sky -ravintola, jossa nautimme kolmen ruokalajin illallisen. Kuten myös aiemmassa Under the northern lights -postauksessa pääsitte näkemään on ravintolan katto myös kokonaan lasia. MIkäli revontulet näyttäytyvät niitä ihaillaan ravintolassa ilman valoja selkänojat taittuvista tuoleista, ♥ Nautittiin myös tuhti aamiainen ravintolan alakerrassa, mutta aamupalan voi erikseen sovittaessa tilata myös igluun.

Sydämmelliset kiitokset vielä Levin Igluille, teitte käynnistäsi todellisen elämyksen ♥

Aamu valkeni meille talvisesa maailmassa yön lumisateen jälkeen ja pääsette senkin vielä näkemään myöhemmin!

 

When I first time opened igloos door I breath very deeply, such a beautiful view ♥ How some place can be so atmospheric and amazing!! I just loved Lapland again and I definitely want to come back here soon ♥ Warm thanks to Levin Iglut for making my trip such a memorable ♥

No Comments
Previous Post
14.11.2017
Next Post
14.11.2017

No Comments

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts

Instagram

  • I really love this 🐚 vase 🖤
Kiitos @aveoshop vanhan lahjakortin, jolle löytyi käyttöä nyt!
Tänään on vietetty neidin kanssa ihana päivä ja leivottiin vielä mokkapaloja äsken 🥧
Nyt lenkille, joten rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Mites teidän perjantai on mennyt?
  • " Take care of yourself. Go for a walk, take a vacation, have a drink, eat your favourite food, read a book, cry if you need to do. Do what you need to do, because at the end of the day, you're all you've got. " @herincrediblemindset
  • Have a lovely evening 🖤
Tänään ei huvittanut kirjoitella sen ihmeempää, joten toivotetaan siis vain ihanaa iltaa teille kaikille!
  • Sometimes you just need to focus on yourself ❣️
Sairastuminen on muuttanut mua ihmisenä ja tuntuu välillä etten edes tiedä kuka oli Marjut ennen sairastumista? Elämää ajattelee nyt eri tavalla ja osaa arvostaa sen rajallisuutta, mutta välillä tuntuu kaikki niin sekavalta. Tänään vietän yksin koti-iltaa ja keskityn vain itseeni. #metime

Osaako kukaan muu tarttua ajatuksiini?

Blogissa lisää mun ajatuksia!
  • Love my new nails 💫
*sponsored by @benailed_finland
Pidin aikanaan vuosia akryylikynsiä, mutta viime vuodet geelikynnet on mun mielestä paremmat. Testattiin tänään Volhan kanssa kun kynsiin sellasta siistiä leimasin kuvaa, josta tuli aika magee, vai mitä? 💅🏻 #benailed #nails #nailart #nailinspo #nailstyle #beauty #style #kynsihuolto #kynnet #kynsikoristelut #kynsilakka
  • Kaupallinen yhteistyö @lahitapiola_lokaltapiola & @indieplace 💙
Mun sairastuminen rintasyöpään vaikutti todella paljon meidän taloudelliseen tilanteeseen eikä ollut vakuutusta, joka olisi sen kattanut. Sairastuminen ei katso aikaa tai ikää ja ihan perusterve ihminen voi myös sairastua.

LähiTapiola :lla on vakuutusratkaisu vakavan sairastumisen varalle. Silloin vakavan sairauden kertakorvauksesta korvataan esim. vuoden nettotuloja vastaava summa, jos vakuutettu sairastuu vakuutuksen korvaamiin sairauksiin tai joutuu tiettyihin operaatioihin. Näitä sairauksia ovat esim. juurikin syöpä, aivohalvaus, MS-tauti tai luuydin- ja elinsiirrot. Korvaussumma on veroton ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla.

Muistakaa vakuuttaa se tärkein eli sinä itse 💙

Onhan teillä vakuutukset kunnossa? 
#lähitapiola #elämänturva

Aiheesta lisää blogissa ja stoorissa! Linkki biossa ^

Follow Me!