baby Lifestyle Lifie

Odotettu soitto

Heippa hei!

Niin se vain tuli soitto tällä viikolla, että Minealle on nyt löytynyt päiväkotipaikka! APUAAA!! Toki tämä on loistava juttu, mutta kuten teille jo Päiväkotiin meno -postauksessa kirjoitin niin kyllähän tässä ollaan jo sydänsyrjällään tulevan kanssa. Itkettää jo valmiiksi se hetki, kun Minea jää yksin sinne, mutta toivon, että häneltä löytyy sitä reippautta enemmän kuin äidiltä. Noh onneksi tässä on vielä ensi kuun puoleen väliin asti aikaa ja sitten ensin harjoitellaan yhdessä päiväkodissa olemista.

Minea’s clothes

coat – Pomp De Lux

pants, shoes – HM 

beanie* – PIKKUVANILJA

My clothes

leather jacket – ZARA 

pants – MICK’S 

shoes – SPIRIT STORE

hat – PIECES

glasses – HM

Oltiin haettu paikkaa kahdesta eri päiväkodista, mutta paikka, joka saatiin ei ollut kumpikaan niistä. Mutta tähän paikkaan soitin kesällä ihan ekana ja silloin heillä oli syksyn tilanne auki eikä uusia lapsia silloin oltu ottamassa lisää. Nyt kävi kuitenkin niin, että joku perhe oli viikko sitten ilmoittanut heidän muutosta, jolloin paikka järjestyi meidän neidille ♥ Kyseessä on lähialueen ryhmäperhepäiväkoti, jossa on Minean lisäksi vain 7 lasta ja 2 hoitajaa. Näin ollen hän saa kodinomaisissa tiloissa pienemmän ryhmän mukana ensikosketuksen päiväkotielämään. Tämä pieni ryhmä onkin omasta mielestä ehdottomasti parempi kuin iso joskus myös laitosmainen päiväkoti.

Mennään jossain vaiheessa vielä tutustumaan tiloihin ennen varsinaista harjoittelun alkamista, jolloin nähdään tulevat kaverit, päiväkodin hoitajat sekä tilat, joissa he ovat 🙂 Ulkoileminen tapahtuu vastapäisen päiväkodin pihalla sekä lähialueen puistoissa ja metsissä. Nähtiinkin nyt kesällä samaisen päiväkodin vanhempien lasten ryhmä puistossa ja jutellessani heidän päiväkotihoitajan kanssa sain tosi hyvän ja lämpimän tunteen paikasta. Hassua miten kaikki meneekin just niinkuin oli toivonut, vaikka ensin näytti ihan eriltä! Minean ryhmässä on toinen saman ikäinen lapsi ja muut 3-4 vuotiaita. Tosi kiva siis, että hän saa samanikäisen kaverin ja vanhemmistakin lapsista toki myös, mutta heistä saa vähän isomman mallia samalla.

Nyt sitten vain päiväkotitossuja sun muita juttuja ostelemaan!

Löytyykö vinkkejä siihen mitä kaikkea sinne kannattaa hankkia erikseen?

Ihanaa lauantaita ♥

*gifted

 

5 Comments
Previous Post
8.9.2018
Next Post
8.9.2018

5 Comments

  • Britta-Marianne

    Onnea! Asioilla on tapana järjestyä 🙂 Tyttö saa uusia kavereita ja uusia virikkeitä. Älä turhaan murehdi lapsen sopeutumista päiväkotiin, lapset on sopeutuvaista porukkaa. Ekana ja tokana aamuna voi itku tulla, mutta kyllä se siitä alkaa sujua. Tsemppiä 🙂

    • Marjut

      Kiitos sinulle <3 Varmasti tuleekin itku ainakin äidille, mutta se kuuluu asiaan ja pikkuhiljaa mennään eteenpäin. Onneksi on ihanat hoitajat joihin voi luottaa täysin <3

  • TiiaHanna

    Ihanaa että jossain on vielä jäljellä noita ryhmäperhepäiväkoteja ❤ Mielestäni ne ovat pienille parhaimpia hoitopaikkoja isoihin päiväkotiryhmiin verrattuna.

    Varmasti teidän hoitopaikasta ohjeistetaan mitä olisi hyvä olla, mutta näin entisenä päiväkodin työntekijänä painotan mukavia vaatteita, joissa on lapsen hyvä touhuta ja leikkiä. Ja että ne ovat semmoisia, ettei haittaa jos likaantuu (ja että vaihtovaatteita on riittävästi). Lisäksi sään mukaiset ulkoiluvarusteet on tietenkin must, mutta sen varmasti tiesitkin. Kohta sade-/kurakelien koittaessa, annan vinkin että jos haluaa välttää tuskan kuravaatteiden pukemisesta ulkovaatteiden päälle, on olemassa ihan valmiita ulkohaalareita joiden päälimateriaali on sitä vedenkestävää “kurahaalari” materiaalia.

    Ihanaa päiväkodin alkua teille, vaikka se alkuun tuntuukin pahalta. Mutta ajan kanssa se helpottaa ja päiväkoti tarjoaa niin paljon uusia elämyksiä niin lapselle kuin vanhemmillekin ❤

    • Marjut

      Kiitos kommentistasi <3 Oon kyllä todella onnellinen tästä ryhmiksen paikasta etenkin, kun nyt on seurannut noiden isojen päiväkotien toimintaa. Vaihtovaatteet check, mutta teippivaippoja pitää hankkia, kun neidillä ei tuo pottailu vielä oikein suju.. Kyllä tämä tästä varmasti iloksi muuttuu alun jälkeen ja pikkuhiljaa mennään eteenpäin <3 Ihanaa syksyä!

  • tlovertonet

    magnificent submit, very informative. I’m wondering why the opposite specialists of this sector do not realize this. You must continue your writing. I am confident, you’ve a great readers’ base already!

Leave a Reply

Artikkelit

Related Posts