Lifie rintasyöpä

Tuleva rasvansiirto operaatio

Mietin olenkohan maininnut edes teille mulle tehtävästä rasvansiirrosta? Tiesin tämän tulevaksi siis jo silloin, kun multa leikattiin kasvain pois. Silloin, kun rinnan leikkaus tehtiin omaa ihoa säästäen ja tilalle laitettiin silikoni oli tiedossa, että rasvansiirto tehdään myöhemmin. Oon ollut jonossa jo viime heinäkuusta asti ja nyt viimein sain leikkausajankohdan. Se tapahtuu on jo alle kahden viikon päästä tiistaina 2.4. Varsinaisesti se ei ole leikkaus vaan rasvaimu ja sen rasvan siirtäminen rintaan. Tämän tarkoitus on pehmentää kivikovaa rintaa, koska siellä on vain silikoni eikä omaa rasvaa ollenkaan. Rinta on edelleen tiukka ja kättä liikuttaessa kainalon alue kiristyy. Toivon, että rasvansiirto auttaa käden liikkeissä ja helpottaisi jatkuvaa kiristyksen tunnetta.

Rasvansiirto itsessään kuulostaa aika rajulta toimenpiteeltä, mutta se on oikeastaan ainut keino helpottaa tilannetta. Moni varmaan ajattelee, että mistä sitä rasvaa musta oikein saa otettua, mutta voin teille kertoa, että kyllä sitä löytyy! Niin mitä sitä voi odottaa itseltään, jos ei ole liikkunut kahteen vuoteen lähes ollenkaan.  Mulla on myös sen tyyppinen kroppa, että kaikki rasva kertyy vatsaan seudulle. Niimpä siellä on tällä hetkellä rasvaa niin, että toimenpide saadaan tehtyä. Vielä ensimmäisen siirron jälkeen kaikki rasva ei välttämättä jää sinne. Ja etenkin sädetetylle aluelle (kuten mulla)  on haastavempi saada rasva pysymään. Niimpä yleensä tehdään 2-3 siirtoa ennen kuin rasvaa jää sinne riittävästi. Mulle on pari kaveria jo ilmoittanut itsensä jonoon, jos oma rasva ei riitä, haha 😀

Toimenpide tehdään päiväkirurgisesti ja vaihtoehtoina olisi tehdä se joko paikallispuudutuksessä tai nukutuksessa. Mä olin alusta asti sitä mieltä, että haluan sen tehtävän nukutuksessa. Luulen sen olevan mulle itselle sen verran ahdistava kokemus hereillä ollessa äänineen kaikkineen. Joten helpompi, kun oon tietämättömänä kaikesta ja herään, kun homma on hoidettu. Onko teillä kellään tästä kokemuksia?

Pääsen jo onneksi samana päivänä kotiin ja luultavimmin viikon verran on sairaslomaa tiedossa. Kohdat joista rasvaa imetään tulevat olemaan todella kipeinä ja sen helpottamiseksi tulisi pitää tiukkoja alushousuja/tukiliiviä. Mustelmilla ollaan varmasti myös, mutta ne kohdat joista rasvaa imetään ( kaksi kohtaa) ei pitäisi jäädä pistettä isompaa arpea. Rintaan rasva siirretään neulalla, joten se on varmaan vähiten kipeä miltään osin. Näin ainakin ymmärsin. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja rasvansiirto auttaa ajan kanssa. Vähän kyllä jännittää taas se nukutus, mutta luotan tällä kerralla paremmin kuin viimeksi. Silloin itkin vielä leikkauspöydällä sitä etten heräisi koko nukutuksesta.

Kuulisin mielelläni, jos jollain siellä on vastaavia kokemuksia rasvansiirrosta? 

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa murut ♥

 

ps. nämäkin kuvat on ottanut mun 9v pikkusiskopuoli ♥

 Coat – second hand (HM) 

Pants – Vila

Knit – Pura 

Scarf – Nordic Swan Living 

Headpand – Lindex

Earrings – HM

6 Comments
Previous Post
24.3.2019
Next Post
24.3.2019

6 Comments

  • Sanna

    Kiitos sinulle, kun kirjoitit omasta sairastumisestasi ja selviytymismatkastasi. Sain tänään tietää ultrassa lääkäriltä, että mitä todennäköisimmin patti rinnassani on syöpää. Myös imusolmukkeesta otettiin näyte. Perjantaina pitäisi tulla varmistus lääkärin epäilykseen. Olo on epätodellinen ja turta. Pelottaa kaikki tuleva.

    Luin nyt illalla läpi kaikki blogikirjoituksesi ja sain niistä tähän hetkeen lohtua. Ehkäpä minäkin selviän. Kaikkea hyvää sinulle!

    • Marjut

      Voi Sanna voin vain kuvitella miltä sinusta nyt tuntuu! Siihen epätodelliseen oloon, kun ei auta mikään. Toivon todella, että tulos olisi jotain muuta ja tiedän, että tuo odottaminen on kaikken kamalinta ja raastavinta. Haluan sanoa, että kaikki järjestyy, mutta tiedän ettei se tuohon oloon tunnu nyt auttavan. Kaikki menee varmasti hyvin, vaikka selviäisi sen olevan syöpää <3 Silloin pitää vain tehdä omassa päässä se päätös siitä, että tuleva on vain vaihe elämää eikä pysyvää. Toivon, että kirjoitukseni voivat auttaa sinua ja minulle saa kirjoittaa suoraankin sähköpostia marjut.keskikorpi@gmail.com jos vain haluat, olen täällä <3 Hali <3

  • Miia

    Älä turhaan ota nukutusta. Mulle tehtiin juuri mahasta 7 alueen rasvaimu (3 tuntia) eikä tuntunut missään. Esilääkitys on hyvä ja lähinnä se tuntuu miellyttävällä. Jos haluat lisätietoja niin laita yv. Tsemppiä!

    • Marjut

      Okei hienoa kuulla! Mä luulen, että mun psyyke ei kestä olla vain toimettomana siinä ja kuunnella kaikkia ääniä.. :/ Siksi onkin parempi, että oon tuon tietämätön mitä tehdään. Toivotaan, että kaikki menee hyvin <3 Ihanaa viikkoa!

    • Minni

      Oisko kuvia ennen ja jälkeen…. mustelmien kanssa ???? Tuliko tasanen lopputulos?

      • Marjut

        Ikävä kyllä ei taida olla 🙁 Ei sinänsä kyllä mulla tuo rasvansiirto auttanut, kun omaa rasvakudosta ei ollut ollenkaan. Mustelmia ei kyllä juurikaan tullut.

Leave a Reply

Artikkelit