Makaan tutkimuspöydällä selälläni ja katselen valkoista kattoa. Säleikköinen katto vilisee silmissäni ja sydän pamppailee. Oon kohta maannut ja odottanut radiologia melkein 10 minuuttia. Hoitaja sanoi, että lääkäri tulee kohta. Aika pitkä kohta sanon minä. Se aika tuntuu ikuisuudelta ja siinä ajassa ehtii miettiä koko elämänsä läpi. Oon hetki sitten käynyt mammografiassa ja mun piti saada tulokset nyt ultran yhteydessä. Mietin mielessäni mikä lääkärillä kestää? Onko mun kuvissa näkynyt jotain poikkeavaa? Miettiikö lääkäri mitä se sanoo? Onko syöpä uusiutunut?
Ajatukset on sekavat ja mietin mitä jos kaikki tämä painajainen alkaisi taas uudelleen? Mua on pelottanut tämä kontrolli oikeasti tosi paljon, mutten halunnut sitä ääneen kellekkään sanoa. Tiedän ettei aina ole pakko olla reipas, mutta ajattelin, että mitä vähemmän asiasta puhun sen vähemmän mulle tulee ahdistunut olo. Pelko syövän uusiutumisesta on aina ja varmasti varjostaa koko loppuelämäämme. Etenkin kontrolloiden aikaan pelko nostaa päätänsä. Pelon kanssa on vain totuttava elämään ja varmasti ajan myötä se helpottaa.
Yskäisen pari kertaa siinä toivossa, että läääri pian tulisi. Hetken kuluttua vihdoin ja viimein mies lääkäri astelee huoneeseen. Pelkään hänen ensimmäisiä sanoja, jotka esittelyn jälkeen ovat; mammografian kuvissa ei näkynyt mitään. Sitten hän jatkaa, että tarkistetaan kuitenkin vielä ultralla myös. Hän aloittaa ultrauksen leikatun rinnan ja kainalon osalta. Aikansa hän tutkii ja toteaa sitten ettei näe siellä mitään poikkeavaa. Hän siirtyy tutkimaan oikeaa rintaa ja se kestää hieman kauemmin. Tai siltä musta ainakin tuntui. Hän tutkii uudelleen samaa kohtaa ja pelkään hänen löytäneen jotain. Pian hän onneksi sanoo ettei sielläkään ole mitään poikkeavaa. Sitten hän sanoo kaiken olevan hvyvin ja toivottelee hyvät päivänjatkot. Jään siistimään itseni ultrauksessa käytettävästä möhnästä ja nousen istumaan tutkimuspöydälle. Samalla hoitaja palaa takaisin huoneeseen ja minä purskahdan itkuun. Hoitaja tulee mun viereen ja sanoo kaiken olevan nyt hyvin. Hän laittaa käden mun olkapäälle ja helpotuksen kyyneleet vierivät pitkin poskiani. Mä selvisin tästä ♥
En voi sanoin kuvailla miten helpottunut ja kiitollinen olo mulla nyt on. Selvisin ensimmäisestä kontrollista ja voin rauhallisin mielin tänä vuonna viettää perheeni kanssa joulua ♥ Haluan uskoa, että syöpä oli mun osalta tässä eikä mun tarvi sitä painajaista enään koskaan käydä läpi. Tämä oli vain hetki mun elämästä eikä loppuelämä.
Mammografiasta vielä sen verran, että hitto se sattui! Eikä niinkään siihen silikoniin vaan terveeseen rintaan. Silloin, kun sain diagnoosin niin en nyt jälkikäteen muista tuosta tutkimuksen aiheuttamasta kivusta mitään. Olin silloin sen verran shokissa jo siinä vaiheessa, etten kipua muista. Nyt taisi muutama ärräpää suusta päästä tuona aikana. Silikonin puolella oli aika suuria haasteita saada se kuvattua riittävän hyvin. Ensin hoitaja mietti saadaanko siitä ollenkaan otettua kuvaa, mutta onneksi sivukuva saatiin pienen asettelun jälkeen. Se tuntui kyllä hetken aikaa siltä, että silikoni räjähtää ihan justiinsa, mutta onneksi se oli paljon lyhyempi kuvaus kuin terveen rinnan osalta. Kaiken kaikkiaan kuvaus meni hyvin vaikkakin kivutonta se ei ollut. Pieni hinta siitä, että tutkimus saadaan tehtyä!
Huh, nyt hyppään sohvalle ja taidan kippistää pienen lasin viiniä itselleni ♥
Kiitos teidän tuesta ja tsempeistänne, ootte ihania ♥
