Lifestyle Lifie style

Mitä mulle kuuluu?

Näin muutamia postauksia aiheesta ”Mitä mulle kuuluu?” ja ajattelin näin lauantai-illan ratoksi kirjoitella omat kuulumiseni. Istun sohvalla neidin nukkuessa ja miehen ollessa moikkamassa kavereita, joten tämä tuntui sopivalta aiheelta tähän hetkeen. Viimeksi, kun kirjoitin mitä meille kuuluu? -postauksen niin ei mennyt kauaakaan, kun sain syöpädiagnoosin, joten tavallaan jopa tämän postauksen kirjoittaminen jollain tapaa pelottaa.. Mutta mennään silti aiheeseen!

Mitä oikeasti kuuluu?

Pääasiassa kuuluu tällä hetkellä hyvää ja voin hyvin. Paljon on omat ajatukset ja näkemykset muuttuneet viimeisen vuoden aikana. Elämää on tullut kyseenalaistettua monelta osin, koska on todellakin tajunnut sen miten kaikki voi hetkessä päättyä. Sairastumisen on avannut mun silmiä monelta osin ja tavallaan voisin jopa sanoa sairastumisen olleen vain hyvä asia. Tai niin haluan ajatella. Rasvansiirosta on kohta kuukausi aikaa ja odotan kuin kuuta nousevaa vapun jälkeistä aikaa fyssarille. Käsi etenkin on aika turtava, vaikka venytän ja jumppaan sitä joka päivä. Strangeja kun ei voi itse napsutella, joten pitää vielä hetki odotella helpotusta siihen. Viime aikoina on tullut mentyä aika paljon monissa sosiaalissa tapahtumissa ja niitä on jonkin verran luvassa vielä ensi kuussakin. Ei sen puoleen tykkään kyllä tavata uusia ihmisiä ja sosialisoitua!  Parisuhde / perhe /ystävät?

Oon onnellinen tällä hetkellä perusajesta ja siitä miten hyvin se sujuu. Neidin päiväkodissa oleminen sujuu kuin unelma eikä hänen siellä oleminen oo oikeastaan missään vaiheessa ollut hankalaa. Päinvastoin Minea tykkää olla siellä kovastikin! Lapsiperheissä varmasti aika pitkälti menee niin, että parisuhde aikaa voisi olla aina enemmän kuin mitä on. Onneksi meillä on mummu ja pappa lähellä niin saadaan aina välillä neitiä hoitoon. Yhteisen ajan tärkeys näkyy arjessa, joten sitä pitää vaalia ♥ Ystäviä pyrin näkemään niin usein kuin mahdollista. Toki väistämätöntä on se, että vähemmän ystäviä näkee töihinpaluun jälkeen, mutta luulisin sen olevan aika normaalia. Aikaa, kun ei ole enään samalla tavalla kuin äitiyslomalla tai sairaslomalla ollessani.  Onkin ihana saada kahdet meidän ystäväperheet meille vapun viettoon!
Mitä tapahtuu työrintamalla?

Uusi työpaikka on tuntunut kaikin puolin kivalta hommalta, vaikka paljon onkin vielä opittavaa. On hienoa päästä hyödyntämään itseoppineena asioita työelämässä. Työskentelen edelleen osa-aikaisesti ja se sopii mulle tosi hyvin. Oon iloinen blogin puolen yhteistöitä, joista muutama pidempiaikainen kuten Arla & Adlibris. Erilaiset yhteistyöt haastaa itseä ja tavallaan pakottaa välillä keksimään uusia ideoita ja näkemyksiä. On mahtavaa nähdä oma työn tulos ja se, että saa omaa uraa eteenpäin. Oon ihan super iloinen jokaisesta teistä joka mun kirjoituksia siellä ruudun toisella puolella lukee ♥ Tällä hetkellä tuntuu vain ettei ehdi kuvaamaan niin usein kuin haluaisi, joten sen osalta olisi enemmän petrattavaa. Haluaisin jakaa enemmän asukuvia, ja täällä Vantaalla niiden ottaminen on aika haastavaa ;D Pitäisi melkein mennä lähemmäs keskustaa saadakseen itseä miellyttäviä kuvia. Pitäisi jotenkin koittaa hyödyntää jokaista keskustareissua niin saisi lisää kuvamatskua.

Matkat?

Tällä hetkellä ei ole sen suurempia matkoja luvassa, vaikkakin olisi ihana päästä ulkomaille vielä tämän vuoden aikana. Minean lempparimainoksia on muuten just kaikki ulkomaanmatkamainokset 😀 Eli tarkoitus olisi päästä reissuun viimeistään syksyllä, mutta mitään ei olla varattu vielä. Kesällä viimeistään pitäisi mennä Kemiin moikkaamaan sukulaisia ja ystäviä. Ei siis mitään sen suurempia matkojen osalta luvassa.

Harrastukset / hyvinvointi?

Mua Instassa seuranneet tietääkin, että osallistuin tänään Fuck Cancer Run -tapahtumaan. Lähdin mukaan muiden kanssasiskojen kanssa ja oli todella hieno tapahtuma. Valitsin 5 kilometrin kävelyosuuden, mutta siinä kävi niin, että juostiin sitten melkein puolet reitistä. Hyvä me! Oon muutenkin nyt enemmän innostunut lenkkeilystä ja aionkin pitää kiinni siitä, että kävisin ainakin kaksi kertaa viikossa lenkillä. Oli se sitten reipas kävely tai hölkkä. Huomaan olevani nyt kiinnostuneempi kuin pitkään aikaan omasta hyvinvoinnista ja ehkä se on tuo tuleva kesä, joka kolkuttelee rantakuntoon ;D

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten varmasti inspiroi kaikenlaiset treenijutut ja hyvinvointi ylipäätänsä. Huomaan lukevani enemmän aiheeseen liittyviä blogeja ja lehtiä. Oma kiinnostus lihattomampaan ruokaan on myös kovasti esillä tällä hetkellä. Etsin erilaisia reseptejä ja haluan mahdollisuuksien mukaan testailla uusia makuja. Tänään muuten meidän neiti veti melkein kaksin käsin kampasimpukoita enkä voinut kuin katsoa häntä ylpeänä miten innokas hän on maistelemaan!

Vähiten tällä hetkellä taitaa inspiroida siivoaminen ja ikkunoiden pesu. Viime viikot on ollut aikamoista hulinaa ja sen näkee myös täällä kotona. Eipä paljoa ole tartuttu moppiin viime aikoina, joten sen osalta olisi tarkoitus huomenna tarttua toimeen.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Kuten mainitsin niin oon pyrkinyt kääntämään meidän perheen syömisiä enemmän kasvispainotteisemmaksi. Ollaan jätetty punainen liha aika vähiin meidän syömisissä ja oonkin innokkasti testannut uusia ruokia. Haluaisin oppia tekemään enemmän hyviä kasvisruokia, jotka valmistuvat nopeasti. Sellaisia mitkä toimii arjessa ja maistuu kaikkien suussa. Se mikä maistuu mun suussa aina on irttarit 😉

Pakko myöntää etten ihan hirveästi ehdi katsoa telkkaria ja sarjat joita katson Greyn Anatomia ja Bachelor näkyy ruudusta silloin kun ehdin katsomaan. Toki oon myös katsonu . Temptation Island Suomi – sekä U.S.A. jaksoja 😀 Postauksen valmistuttua aionkin tehdä popparit (joihin ostin buttermausteen viime leffareissulta 😀 ) ja laittaa Greyn pyörimään. Selviytyjät ollaan katsottu, mutta siitäkin taitaa olla viimeisin jakso katsomatta. Olisi kiva kuulla teidän lempparisarjoja niin saisi uutta katsottavaa?

Yöpöydältä löytyy tällä hetkellä vasta aloitettuna Camilla Läckergin kirjoittama Kultahäkki. Oon aika alussa vasta, mutta kirja vaikuttaa jo nyt todella mielenkiintoiselta eikä ihme, koska se on Camilla on yksi maailman menestyneimmistä kirjailijoista. Oonkin aina innoissani päästessäni hänen kirjajulkkareihin ensi viikolla täällä Suomessa!

Knit – Pura 

Jeans, Collar – Zara 

Scarf – Nordic Swan Living 

Jacket – Vila 

Earrings – HM 

Sunglasses – Glitter 

Bag – Vero Moda
Mitä odotan?

Odotan innolla tulevaa kesää ja sen tuomia ihania tapahtumia. Luvassa on kahdet häät ja mahdollisesti myös tyttöjen Ruisrock-reissu! Odotan sitä, että koko ajan tarvii pukea vähemmän päälle ja takin on suosiolla voinut jättää jo muutaman kerran kotiin. Ja se mitä ensi kuussa odotan on koira, joka me saadaan yli viikoksi hoitoon ♥ Oon nyt jo niin innoissani siitä pienestä karvapallerosta! Odotan myös kirsikkapuiston puhkeamista kukkaan!

Mitä teille kuuluu? ♥

2 Comments
DECOR Lifestyle Lifie yhteistyö

Vinkit vappujuhliin!

Kaupallinen yhteistyö Adlibris

Vielä ei olla kunnolla edes pääsiäisestä selvitty, kun uusi juhla on jo edessä ensi viikolla. Se ei haittaa sillä vappu on yksi mun omista suosikkijuhlista! Meillä on ollut jo useita vuosia tapana juhlia vappua kavereiden kesken. Aiemmin juhlittiin Kaivarin vapputunnelmissa, mutta lasten myötä juhlinta siirtynyt sisätiloihin ja brunssityyliseksi. Mä oonkin useamman kerran halunnut järjestää brunssin meidän kotona ja näin on myös tänä vuonna. On ihana kutsua ystävät niin pienet kuin isot juhlimaan, herkuttelemaan ja nautimaan yhteisestä ajasta ♥

Tykkään järkätä erilaisia juhlia, joten ajattelin näin ennen vappua antaa omat vinkkini juhlien järjestämiseen. Kun järjestelyt aloittaa hyvissä ajoin niin ei tule stressiä juhlapäivänä. Vaikka välillä kyllä meinaa itelläkin mennä järkkäilyt viime tippaan 😀 Tämä on asia, jota on tarkoitus petrata kröhm.. Noh tällä kertaa ainakin oon tarpeeksi ajoissa liikkeellä.

Nyyttärit / helpot tarjottavat

Meillä on ollut tapana toimia vappujuhlissa nyyttärimeinigillä eli sovitaan etukäteen mitä kukin tuo ja tämä on ainakin meillä toiminut tosi hyvin! Silloin ei tuu liikaa hommia järjestäjälle vaan laitetaan kaikki tarjottavat yhdessä esille. Meidän vappupöydästä löytyy suolaista ja makeaa herkkua, kuten munkkeja, keksejä, vaahtokarkkeja, salaattia, piirakkaa yms. Jos haluaa päästä tarjottavien osalta ns. helpolla niin kannattaa kaupassa suunnata pakastealtaalle. Donitsit ja macaron-keksit ovat maistuva ja edullinen vaihtoehto mikäli ei ole aikaa itse leipoa. Monena vuonna on ollut tarkoitus paistaa itse munkkeja, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. Tyttöjen kanssa oli kyllä puhetta, että tänä vuonna me vihdoin paistetaan, mutta katsotaan taas miten meidän käy 😀 Vinkkinä suolaiseen tarjottavaan on nämä täytetyt ruisleivät. Käytin saaristolaisnappeja, jotka täytin valmiilla savuohitäytteellä ja päälle ripottelin ruohosipulia. Nämä on testattu monissa juhlissa ja saa kyllä aina kehuja vierailta! Nopea, edullinen ja ennen kaikkea vaivaton tarjottava. Toinen helppo suolainen tarjottava on salaatti, josta saa ruokaisamman makaroneilla ja esim. kanalla tai tonnikalalla.

Kukkakimppu

Tarjoilupöydästä saa nopeasti näyttävän näköisen tuoreella kukkakimpulla. Se antaa väriä ja eloa muuhun kattaukseen. Tällä kertaa maljakossa on sekalainen joukko erilaisa leikkokukkia. Mitä runsaampi kimppu ja maljakko niin sen isommassa roolissa kukat ovat. Itse tykkään just tämän tapaisista!

Koristeet

Koristeet ovat suuressa roolissa etenkin vappua juhliessa. Tilasin meidän ilmapallo* ja vappu-tekstipallot* Adlibriksen verkkokaupasta. Tiesittekö te, että sieltä löytyy mm. erilaisia juhlatarvikkeita ja koristeita? En minä ainakaan ennen kuin vasta tämän yhteistyön myötä. Oon jotenkin vahvasti tähän asti mieltänyt Adlibriksen kirjojen ostopaikaksi, mutta olin totaalisen väärässä! Heidän verkkokaupassa on helppo valita kategorioittain mitä tuottetta on etsimässä tai sitten suoraan etsii hakusanalla. Valinnan varaa on todella paljon ja tuotteiden toimitus on hurjan nopea 1-3 päivän sisällä. Suosittelen kurkkaamaan Adlibriksen juhlavalikoimaa mikäli kaipaat vielä vapuksi koristeita tai kattaustarvikkeita!

Tarjoiluastiat

Suosin pöydässä simppeleitä ja ajattomia tarjoiluastioita. On helppoa kasata kattaus valkoisen pohjan mukaan, jolloin muulla kattauksella saa aikaan juhlien teeman. Adlibriksen verkkokaupassa mun silmiin osui tämä marmorinen tarjoilualusta*, jonka voi jäähdyttää ennen käyttöä! Kyllä luitte oikein, eli alustan voi laittaa pakkaseen noin puoli tuntia ennen sen käyttöä, jonka jälkeen alusta pitää tarjottavat viileinä – kuinka mahtavaa! Tämä alusta sopiikin täydellisesti näiden suolaisten leipien tarjoilualustaksi. Tälle tulee varmasti käyttöä tulevissakin juhlissa ja helppo käyttää myös kesällä terassin kattauksissa. Tällä kertaa päädyin valitsemaan nämä kauniin marmoriset pahvilautaset* ja lautasliinat* meidän juhlia varten. Juhlat on helppo siivota pois ja pienten vieraiden käsissä ei pääse lautaset rikkoontumaan 😉 Lisävinkkinä; aseta luonnosta poimittuja kukkia tarjoiluastioihin!

Kuplivaa juotavaa

Mitä olisi juhlat ilman skoolausta! Tykkään kevyestä kuplivasta ja siihen sopii niin alkoholillinen kuin alkoholiton juotava. Pienet saavat pillimehut ja aikuisille on mietoa skumppaa tarjolla. Mukana juhlimassa on myös raskaana oleva ystäväni, joten älyttömän hyvä holiton vaihtoehto on Lehtikuohujuoma. Suosittelen maistamaan ellei ole vielä teille tuttu!

Juhlajuotava

Mitä olisi juhlat ilman kuplivaa juomaa? Hennon pirskahteleva skumppa sopii hyvin etenkin keväiseen vappupöytään. Todella hyvä alkoholiton vaihtoehto on Lehtikuusijuoma. Tänään viimeksi join sitä yhdessä tapahtumassa ja ai, että miten hyvää se on! Suosittelen testaamaan, jos ei oo ennestään tuttu!

Rennolla meiningillä pääsee pitkälle ja, kun tarvikkeet on ajoissa hankittu niin voi juhlapäivänä vain laittaa koristeet ja tarjottavat pöytään!

Kuulisin mielelläni teidän vinkkejä onnistuneisiin juhliin? 

*saatu

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie

Pääsiäinen Pohjanmaalla & rikkoutunut muistikortti

Terkkuja täältä Kokkolasta, jonne me tultiin torstai-iltana. Matkattiin kuusi tuntia säästyen minkäänlaiselta ruuhkalta (onneksi näin!). Oltiin yksi yö mun mummulla ja muuten oltu tässä äidin luona. Pääsiäinen on mennyt täällä ihanasti perhettä ja ystäviä nähden ♥ Eilen Minea oli ensi kertaa virpomassa ja voi miten reippasti hän uskalsi kahden kaverinsa kanssa mennä ovelta ovelle! Me vanhemmat kierrettiin siinä taustalla ja itse ainakin taisi silmäkulma muutamaan otteeseen kostua ♥ Ja kyllä sitä oltiin niin innossaan siitä namien määrästä ja jokainen saatu palkka piti erikseen näyttää, niin söpöä!

Eilen käytiin katsomassa pääsiäiskokkoa Halkokarin rannassa. Yhdet ainoat tutut (nekin Jannen puolelta 😀 ) tuli vastaan, joten eipä asu enään tuttuja täällä! Tai sitten vain ajoitus on aina yhtä huono 😀 Tänään ollaan ulkoiltu ja mennään vielä käymään kaverini luona kylässä. Sitten saunaan ja huomenna lähdetään ajamaan kotiinpäin.

Kaiken kivan keskellä kävi kuitenkin niin, että mun muistikortti meni rikki neidin änkiessä sohvalle, jossa istuin muistikortti kiinni läppärissä..  Muistikortilla oli kuvia ensi viikon kahdesta eri yhteistyöstä, uusia kuvia olohuoneesta sekä super söpöjä pääsiäiskuvia neidistä meillä kotona.. Korttia yritettiin korjata kahden eri firman toimesta (voitteko kuvitella, että sain apua täällä näin pyhien aikaan!), mutta kortti ehti vääntyä sen verran pahasti ettei siitä ole ainakaan halvalla mahdollista kuvia pelastaa. Voitte arvata kuinka paljon mua on harmittanut ja kotiinpäästessa edessä on sitten uusien kuvien ottaminen. Juuri kun oli ehtinyt kuvata valmiiksi ja tehdä suunnitelmallista työtä niin kaikki menee uusiksi, puuh! Noh ei auta murehtia, vaikka aika suuresti turhauttikin kortin kohtalo.

Miten teillä siellä on pääsiäisen vietto sujunut? 

Terkut pääsiäispupulta ♥

Ei kommentteja
DECOR Lifie yhteistyö

Inspiraatiota terassin sisustamiseen + alekoodi

Kaupallinen yhteistyö Ellos Home

Kevät on jo sen verran pitkällä, että voi alkaa miettimään terassin sisustamista. Meidän terassilta on jo lumet sulanneet tovi sitten ja vähän siellä ollaan jo neidin kanssa ihmetelty keväisiä säitä. Vielä on kuitenkin luvassa terassin lakaisu ja peseminen. Myös ikkunoiden pesu olisi edessä, kun vain saisi aikaiseksi 😀 Sitten on kiva purkaa terassikalusteet pressun alta ja varastosta paikoilleen. Toivotaan, että säiden puolesta pääsisi edes hetkeksi terassille juhlimaan vappuna. Muistan, kun pari vuotta sitten oli ihan mielettömän hieno kesäinen ilma jo vappuna!

Tällä hetkellä meidän terassilta löytyy kaikki siellä tarvittavat, vaikkakin joihinkin oon jo parissa vuodessa kyllästynyt. Katsotaan jaksaako sitä lähteä tekemään suurempia muutoksia. Mutta, jos olisi sellainen tilanne, että lähtisin sisustamaan terassia nyt ihan alusta alkaen niin vaalean värimaailman lisäksi sieltä löytyisi puuta ja betonia. Tykkään tällä hetkellä kovastikin puun tuomasta lämmöstä ja siitä haaveilen myös sisällä. Betoni toisi muuten simppeliin tyyliin oman twistin ja erilaiset pinnat toisi kivaa kontrastia. Muuten jättäisin tummat kalusteet terassilta pois, kuten meidän nykyiset aurinkotuolit.

Mikäli te kaipaatte uusia ideoita omalle terassille tai parvekkeelle niin tässä teille hieman inspiraatiota. Ensimmäinen osa painottuu terassin/pation sisustamiseen ja myöhemmin sitten paneudutaan parvekkeen ratkaisuihin. Niiden osalta, kun täytyy hieman valita sen mukaan mikä on säänkestävä ja myös parvekkeella on yleensä paljon vähemmän tilaa. Joten siksi kaksi erillistä postausta. Mulle tuli  itse asiassa aika yllätyksenä se, että Elloksella on niin laaja valikoima ulkokalusteita ja pihajuttuja muutenkin. Niimpä nyt siis aloitetaan terassin osalta.

Ison pöytäryhmän ympärille on ihana kutsua ystävät illanviettoon ♥ Vinkkinä tämä pidennettävä Panama-pöytä, jonka saa tarvittaessa vieläkin isommalle porukalle extra tuoleilla. Meiltä löytyy myös tällaiset säädettävät tuolit pöydän ympäriltä ja ne todettu käytössä todella toimiviksi. Niiitä ovat muutamat vieraatkin itseasiassa erikseen kehuneet! Ellos Homen oma ulkokalustevalikoima on muuten tosi laaja, joten suosittelen tutustumaan!

Oon tykännyt pitää ruokailuryhmän tuoleissa pehmusteita jo ihan vain siksi, kun kesäillat ovat yleensä Suomessa aika viileitä. Sitä varmasti viihtyy pidempään ulkosalla, kun on lämmin ja pehmoinen istua. Jouduin heittämään meidän vanhat pehmusteet pois, kun ne oli menny jo niin huonoon kuntoon. Harmi sinänsä, kun ne oli just ihanan muhkeat. Itse tykkään näistä pellavaisista Candice-pehmusteista ja etenkin tuo kaunis vaaleanharmaa sävy on upea.

Kuten mainitsin alussa niin voisin hankkia meidän ruokailuryhmän alle tällaisen kauniin ja kestävän Flint- maton.  Polypropeenin ansiosta sopii niin parvekkeelle, patiolle kuin terassille. Etenkin tuon maton kalanruotokuvio ihastutti ja sitä kuviota meiltä löytyykin jo eteisen matosta. Vaikka en aiemmin oo jotenkin mieltänyt mattoja terassille niin kyllähän se kokonaisuus näyttää kietämättä maton kanssa kodikkaammalta, vai mitä? Ellos Home valikoimista löytyy valtavasti mattoja niin sisä kuin ulkokäyttöön.

Aina ei täällä Suomessa saada samanlaista kesää kuin viime kesänä ja lämpötilat saattaa olla lähempänä 10 astetta kuin 20 astetta. Silloin terassilla viihtyy paremmin vilttiin kääriytyneenä ja lisä lämmitystä voisi tuoda Hottie -terassilämmitin. Yleensä lämmittimet on aikamoisia rumiluksia, mutta täytyy myöntää tämän olevan melko tyylikäs vaihtoehto! Sellainen, jonka mielellään pitää osana terassin sisustusta ja napauttaa päälle illan viiletessä. Tälle olisi varmasti käyttöä etenkin juhannuksen aikaan, haha!

Haluaisin ehdottomasti meidän nykyisten tummien aurinkotuolien tilalle vaaleat, kuten nämä tyylikkäät valkoiset Mexico-aurinkovuoteet. Valkoisena nämä ovat jotenkin paljon raikkaammat ja kesäisemmät.  Tuntuu, että markkinoilla tarjontaa taitaa olla just vähemmän vaaleampana kuin tummana. Meidän valko-harmaan ruokailuryhmän kanssa valkoiset sopisi muutenkin paremmin. Minea tykkäsi viime kesänä kovasti pötkötellä aurinkotuoleissa, joten varmasti tulee käyttöä myös tänä kesänä 🙂 Tämän valkoisen arinkotuolin kaveriksi valitsisin rouhean Rhette-betonipöydän, johon voisi kuumina päivinä laittaa ihanan raikasta juotavaa ja tietysti hellelukemista. Betoni tuo sopivaa kontrastia muuten pelkistettyyn tyyliin.

Koodilla 395414 saatte nyt -20% alennuksen Ellos Homen tuotteista (koskee normaalihintaisia tuotteita).

Alennus on voimassa 30.4.19

Suoraan shoppailemaan pääset tästä linkistä!

Inspiroivaa tiistaita!

 

*kuvat Ellos Home

Ei kommentteja
DECOR Lifie

Ruokapöydän uusi paikka

Kuinka moni teistä huomasi jo viime postauksessa, että meidän ruokapöytä on siirtynyt toiseen paikkaan? Instagramin puolella päivitin kuvaa muutoksesta jo viime viikolla, mutta tänne ennätin vasta nyt kertomaan. Kaikki lähti siitä, kun makoilin sairaslomalla sohvalla ja pohdin miltä pyöreä pöytä näyttäisi vitriinin edessä olevalla seinällä. Samalla mietin, että silloin sohva voitaisiin siirtää ikkunan edestä seinustalle, jolloin valoa saataisiin vieläkin enemmän sisään. Siitä se ajatus sitten lähti ja itseasiassa Jannen vanhemmat oli kyläilemässä niin vaihdoin heidän avustuksella uuden järjestyksen. Kiitos vielä avusta 😉

Alkuun uusi järjestys tuntui ihan oudolta, kun jotenkin olikin yhtäkkiä tilaa paljon enemmän, vaikka sieltä siirtyi pois vain IKEAn hyllykkö. Hyllykkö siirtyi makkarin puolelle ja sinne se myös jää. Itse asiassa tämä ruokapöytä tuntuukin tässä nyt tosi hyvältä! Kannatti siis antaa silmän tottua pikkuhiljaa eikä heti vaihtaa takaisin. Nyt, kun vielä saadaan muutama ruokailutilaan liittyvä muutos loppuun niin valmista on.

Miltäs teidän mielestä näyttää? 

2 Comments

Artikkelit