Arkisto

DECOR

VM-Carpet mattojen testailua

Kävin useampi viikko sitten VM-Carpet liikkeessä Tammistossa ja otin sieltä mukaani 4 mattoa testattavaksi. Mun mukaan tänne uuteen kotiin lähti kaikki kolme Hattara mattoa, jotka meillä oli vanhassa asunnossa. Minean huoneessa on sama vanha pyöreä vaaleanpunainen hattara matto kuin aiemminkin. Mutta laittaessani uuden kodin lattialle valkoiset hattara matot ne näytti ihan kellertäville tätä vaaleaa lattiaa vasten. Etenkin olohuoneessa, jossa matto on suuremmin esillä kuin makuuhuoneessa. Makuuhuoneessa sänky peittää suurimman osan matosta, joten siellä se saa olla kellertävyydestä huolimatta. Se ei ihan niin pahalta siellä onneksi näytä eikä pistä heti silmään samalla tavoin kuin olohuoneessa. Mutta täytyy sanoa, että valkoinen lattia on yllättävän haasteellinen maton valinnan suhteen. En olis osannu arvata, että valkoisen hattaran kanssa tulee tällanen probleema, kun se vanhan asunnon lattialla näytti ihan puhtaan valkoiselle. Ja joo onhan nuo matot myös likaiset, mutta en usko pelkän pesun auttavan kovinkaan asiassa. Toki lattia oli vanhassa asunnossa puun värinen, joten se tietysti vaikuttaa miltä matto lattialla näyttää. Niimpä pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja ja värejä olohuoneen maton osalta. Mietin, että sisustuksen ja lattian kanssa sopisi joku pehmeä beigen sävyinen matto, joten päädyin testaamaan tätä samaa hattara mattoa beigen sävyisenä. Oon ollut aina todella tyytyväinen VM-Carpet mattojen laatuun, joten mielelläni suosin heidän mattoja.

Täytyy myöntää, että kuvissa matto ei näytä niin tummalta kuin se livenä oli. Odotin maton olevan just passelin sävyinen, mutta mietin onko se sittenkin liian tumma, mitäs ootte mieltä? Sohva on pesua vailla, joten sekin tuntuu näyttävän nyt ihan likaisen valkoiselle, mutta ei anneta sen häiritä 😀

(Ja kuten kuvista huomaatte niin tuolloin ei vielä oltu maalattu seinää eikä taulu ollut paikoillaan 😉 )

Aion hakea vielä yhden maton ensi viikolla testiin, jotta saan ajatuksen selkeämmäksi mitä matolta nyt haluan. Ihan valkoinen vai hieman harmahtava vai kokonaan beige? Kokona saa edelleen olla sama 2×3 metriä kuin nykyinenkin on. Saatte nähdä vielä myöhemmin millainen toinen testimatto olisi!

Keittiön matto

Sitten siirrytään olohuoneesta keittiön puolelle, johon on etsinnässä myös uusi matto. Nyt keittiössä oleva VM-Carpet Elsa matto oli vanhassa kodissa meillä jonkin aikaa eteisessä ja se on melko likainen ja jälleen valkoista lattiaa vasten kellertävä. Niimpä otin testiin kolme erilaista mattoa tähän tilaan. Kaikki on aika saman tapaisia Elsan kanssa, mutta kuvioinniltaan erit. En osannut päättää myymälässä mikä olisi paras, joten testaamalla kotona sen näkee parhaiten. Ja testimatot ovat kaikki liian lyhyitä, joten älkää antako sen häiritä teitä 😉 Valittu matto tulee olemaan sen kaksi metriä pitkä.
1. Viiva 2. Valkea 3. En löytänyt netistä Kertokaa mikä olisi paras vaihtoehto?

8 Comments
DECOR Lifestyle Lifie

HALO

Huhuh hellettä! Ei tässä muuta voi enää sanoa! Vaikka kuinka rakastankin hellettä alkaa tämä jo passaamaan. Oon ollut tähän asti aikamoinen auringonpalvoja (tietty suojakertoimilla!) niin nyt tuntuu, että kaulan suojaaminen auringolta ahdistaa eikä auringossa tee niin paljoa mieli olla. Muutenkin on niin kuuma niin ole siinä sitten huivi kaulassa, puuh! Onneksi löysin kaapin kätköistä iso lierisen aurinkohatun, jota oon nyt muutamia kertoja pitänyt!

Meillä on tosiaan tämän viikon ollut mun kaveri lapsiensa kanssa lomailemassa eikä paljoa ole ehtinyt koneella istua. Neidillä on kaverina täällä 3v. tyttö ja 8v. poika, joten päivät on ollu niiden kanssa aika härdelliä 😀 Plus, että ollaan käyty lintsillä, uitu takapihalla uima-altaassa ja pyöritty keskustassa! Ihan parasta lomapäivien viettoa siis ♥

Muistatteko mun maininneen meidän ruokailutilan uudesta mustasta yksityiskohdasta? Arvaattekin varmaan sen olevan tämä tyylikäs musta Halo-hylly*. Seinällä roikkui aiemmin tuo seinään nojaava taulu ja tämä hylly on niin paljon parempi ratkaisu tähän, vai mitä? Ihastuin etenkin hyllyn kolmiulotteisuuteen! Halon mitat ovat 62x37x20cm. Be & Livin moderni Halo antaa kauniisti lisää hyllytilaa ja siihen saa etenkin pienet kynttilänjalat hienosti esille. Hylly on valmistettu suomalaisesta puusta. Haloa saa myös valkoisena, mutta kaipasin juurikin mustia yksityiskohtia kotiimme.

Rentouttavaa viikonlopun aloitusta ♥

*hylly saatu näkyvyyttä vastaan

2 Comments
DECOR Lifie

Peony valaisin

Olin pitkään etsinyt meille uutta valaisinta ruokapöydän ylle vanhan Ikean valaisimen tilalle. Ajattelin aluksi siihen sopivan pyöreän metallisen valaisimen, jolloin menisi lattiavalaisimen kanssa hyvin yhteen. Välillä taas krumeluurimpi vaihtoehto kävi mielessä, mutta pelkäsin tilan olevan sellaiselle liian pieni. Viistokatto tuo myös omat haasteensa valaisimen etsintään sekä se, että valaisin pitää ripustaa koukun kautta.

Continue Reading

4 Comments
DECOR Lifie

Asuntomessut 2017 / Keittiöt & ruokailutilat

Moikka!

Asuntomessujen postaus-sarja jatkuu ja vuorossa on keittiöt ja ruokailutilat. Ensimmäisessä osassa nähtiinkin jo upeat  olohuoneet. Messukohteissa nähtiin mun mielestä aika paljon erilaisia keittiöratkaisuja mikä on aina mielekkäämpää messuvieraan silmin. En kyllä osaa sanoa näiden perusteella edes minkä tyyppinen keittiö on tällä hetkellä eniten IN. Keittiöiden tyylikkyys ja viimeisen päälle mietityt yksityiskohdat olivat upeaa katseltavaa!

Continue Reading

Ei kommentteja

Artikkelit