Archives

DECOR Lifie rintasyöpä

Ekat päivät kotona ja olohuoneen uusi järjestys

Heippa ja kivaa tiistaita täältä kotoa uuden olohuoneen järjestyksen parista!

Heti alkuun mainittakoon, että järjestys on ollut jo pari viikkoa eikä täällä olla huhkittu heti kotiinpäästyä 😀 En vain oo aiemmin ehtinyt uutta järjestystä näyttämään, joten siksi vasta nyt näette. Kotona on mennyt tosi kivasti, vaikka välillä meinaakin unohtua missä kaikissa liikkeissä suoria vastalihaksia tarvitseekaan. Ja silloin sattuu melkoisesti vatsaan, kuten edelleen myös nauraessa ja yskiessä. Tänään aivastin ensimmäistä kertaa, koska pelkäsin sen sattuvan ihan hulluna, mutta onneksi selvisin about hengissä! Vielä en oo ulkona käynyt, mutta tänään ajattelin vähän köpötellä Jannea ja Mineaa vastaan, jotta saisi hiukan raitista ilmaa. Huomaan, että edelleen on aika väsynyt olo ja osittain siihen varmasti vaikuttaa särkylääkkeet, joita vielä syön. Huomenna olisi tarkoitus jättää yksi särkylääke päivästä pois, joten katsotaan millainen vaikutus sillä tulee olemaan. Edelleenkään ei oo ollut suurempia kipuja, mutta selällään nukkuminen tuottaa vaikeuksia. Viime yönä nukuin huonosti ja lopulta sain hetken nukuttua puoliksi kyljellään. Aamupäivällä nukuin melkein kaksi tuntia vielä perheen lähtiessä, joten onneksi sain tasattua tunteja siinä. Ainut mikä tällä hetkellä eniten ärsyttää on kutina iholla tukiliivin alla ja etenkin haavojen päällä olevissa teippikohdissa.Tuntuu, että välillä kutittaa niin, että iho meinaa mennä rikki, vaikka kuinka koittaisi rasvata ihon. Tähän otan mielellään vinkkejä vastaan? Ja pidän tukiliiviä siis joko teepparin tai topin päällä ettei koskisi suoraan ihoon. Tukiliivin käyttö on ihan ehdotonta vielä pitkään jo ihan senkin vuoksi, että ilman sitä suihkussa käynti tuntuu ihan tuskalta. Tuntuu, että pakka hajoaa keskikropasta ilman liiviä jo muutamassa minuutissa. Eikä varmaan siis ihme, kun miettii leikkauksesta olevan vasta viikon. Saapa nähdä milloin uskaltaa sitten jättää liivin pois, vaikka määrätty aika tulisikin täyteen. Kuulin hoitajan mainitsevan, että jotkut vaatii ihan vieroitusaikaa jättääkseen liivin pois.. Enkä tässä kohtaa ihmettele yhtään sitä! Minean kanssa on mennyt hyvin, vaikka välillä pitääkin muistuttaa ettei äidin syliin vielä pääse eikä päälle voi pomppia. Ihanasti ollaan pötkötelty vierekkäin muuten ♥

Olohuoneen uusi järjestys

Päädyin tosiaan vaihtamaan olohuoneen uuden järjestyksen pari viikkoa sitten, koska halusin vaihtelua ja tehdä valmiiksi tilaa joulukuuselle. Olohuone tuntuu pitkästä aikaa sohvan ollessa ikkunan edessä enemmän ilmavammalta ja isommalta, vai mitä sanotte? Viimeksi taulun alla oli IKEAn Svitsjö-hyllykkö, joka on nyt makuuhuoneessa. Päädyin testaamaan vierashuoneessa olevaa työpöytää olkkariin ja se kävikin siihen yllättävän hyvin. En kyllä oo varma jääkö se pysyvästi tuohon, koska haaveissa olisi IKEAn Stockholm kaappi, mutta katsotaan vielä sen suhteen. Tietty tässä järjestyksessä on huono puoli se, että telkkaria katsoo nyt sivuttain, mutta hyvin siihenkin on taas tottunut. Pitkäänhän meillä oli silloin sohvan tullessa tämä järjestys. Ikkunanäkymäkin on vielä aika harmaa ja surkea, joten sinänsä ei haittaa, vaikka sohva onkin nyt ikkunan edessä. Odotan vain niin kovasti jo lumen tuloa ja sitä ihanaa talvista näkymää ♥  Joko teillä on muuten lunta siellä missä asutte? 

Paljastan teille vielä, että nojatuolin paikalla on tällä hetkellä jo joulukuusi, joka odottaa loppuun koristelua ja valoja ♥ ♥  Ihanaa, kun laitettiin kuusi jo näin aikaisin ihastuttamaan harmaita päiviä! Pian näettekin meidän uuden kuusen, josta pienessä vilauksessa satoikin kyselyitä IG;n puolella!

Miten teidän viikko on alkanut?♥

 

4 Comments
DECOR Lifestyle Lifie

Syyskoti ja arjessa rentoutuminen

Lokakuu on mun yksi mun lemppari kuukausista, koska rakastan syksyä ja sitä millaisen fiilisken syyskoti tuo ♥ Syksyssä on niin ihana tunnelma, jota ei muina vuodenaikoina pääse kokemaan. Mielettömän kauniit sävyt luonnossa, joita ihastelen päivittäin tuovat hymyn huulille ja, jopa Mineakin niitä ihailee onnessaan. On upeaa nähdä miten hänkin osaa iloita luonnosta ♥ Meillä on suunnitteilla ruskaretki johonkin läheisistä ulkoilualueista jonain lokakuun viikonloppuna. Pakataan mukaan kaakaota, vaahtokarkkeja ja muita herkkuja, lämpimät vaatteet ja lähdetään nauttimaan upeasta luonnosta ja raikkaasta ilmasta. Oi en malta odottaa!

Miten syksy näkyy kodissamme ja miten rentoudun arjen keskellä?

Syyskoti syntyy mielen ja ympäristön kokonaisuudesta, Syksyn tullessa kodissamme kaivetaan kaikki pörröiset viltit, taljat, kausivalot esille ja lisätään kynttilöitä tasoille. Tällä hetkellä huomaan ihastelevani luonnon värejä ja niitä meiltä nyt löytyykin. Murretut sävyt ja puu materiaalina puhuttelevat eniten mua sisustuksessa. Vaikka neidin huone meillä pysyy vaaleanpuna-valkoisena prinsessan huoneena 🙂 Rakastan koti-iltoja, joihin kuuluu kynttilät, villasukat, teekuppi ja pörröinen viltti. Päivän päätteeksi on ihana rauhoittua omassa kodissa arjen kiireiltä ja nauttia kuppi kuumaa juotavaa. Tuntuu, että tapahtumarikkaan kesän jälkeen on ihana, kun saa ihan luvan kanssa vain olla sisällä lämpimässä. Ei tarvi potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole koko ajan menossa jossain päin iltaan asti. Kaiken kiireen keskellä on todella tärkeä hengähtää ja pysähtyä miettimään omaa oloa ja jaksamista. Itse ainakin saan paljon voimia siitä, että neidin mennessä nukkumaan sytytän kynttilät, teen iltapalaa ja uppoudun sohvalle teekupin kanssa. Saatan kuunnella sateen ropinaa tai sitten katsotaan yhdessä Jannen kanssa sarjaa. Toisena päivänä hautaudun viltin alle lukemaan kirjaa tai toisena kuulokkeet korvilla makaan sängyssä kuunnellen äänikirjaa. Jokaisella meillä on omat rentoutumistapansa, mutta tärkeintä onkin se mikä on just se sun tapa.

Kerro mulle miten sä rentoudut arjen keskellä?

Hei mikäli kaipaat ideoita omaan syyskotiin niin käyhän lukemassa mun vinkit Laatukalusteen blogista jonne kirjoitin vieraskynä- kirjoituksen siitä miten teet kodista tunnelmallisen syyskodin. Postauksen pääsette lukemaan tästä!

Kannattaa kurkata Laatukalusteen valikoimaa mikäli se ei ole teille ennestään tuttu! Kyseessä on Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva yritys, joka on tunnettu laadukkaista tuotteistaan niin verkkokaupan kuin myymälän osalta. Heidän valikoimista löydät mm. upeat valaisimet, kuten meidän Flos 2097/30, joka juurikin heiltä tilattiin. Ihastelin erityisesti Laatukalusteen valtavaa valikoimaa huonekaluista sekä pimeän vuodenajan keskellä kovassa käytössä olevia kynttilätuotteita.

Ihanaa torstaita ♥

 

 

No Comments

Artikkelit

Instagram

  • Friday bouquet 🤍🤍 Kiitos @munkkivuorenpuutarhakeidas upeasta kimpusta 🌸 *saatu
Ihanaa viikonloppua 💕
  • Mainos @revontuliresort Meillä oli super ihana miniloma mielettömän kauniissa lasi-iglussa Revontuli resortissa Hankasalmella ❤️ Järvi, sauna, poreallas ja illallinen 💯
Suositellaan lämpimästi mikäli kaipaatte rentouttavan ja elämyksellisen lomakohteen 🤍
Onko teistä joku muukin käynyt Revontulessa?
#100syytämatkaillasuomessa
  • Kaupallinen yhteistyö @fiksuruoka.fi Mun syöpään sairastumisen jälkeen ollaan pyritty syömään enemmän #vegaani ruokia ja vähentämään lihan määrää. Tilatessasi #fiksuruoka palvelusta saatat säästää jopa 20-90% tuotteiden normaalihinnasta! Ruokahävikin vähentäminen säästää 🌍 Syöttekö te vegaanisia ruokia usein?

@boksiapp #mävähensin
  • After 8 years our lives get together ❤️❤️❤️
" I need you like a heart needs a beat."

📷: @joniautiophoto
  • " You glow differently when you're happy" ❤️
Ihanaa viikonloppua murut 😘
  • "Being your mom is the best thing in the world" ❤️

Yhteistyössä @susannahynynen

Pääsin tekemään upean yhteistyön mielettömän taitavan valokuvaajan kanssa, kun kävimme neidin kanssa @susannahynynen kuvauksissa😍 Rakastuin Susannan boheemiin studioon jo aikaisemmin, mutta paikallaollessa se oli vieläkin kauniimpi 🤍🤎 Kontakti, jonka Susanna otti heti ensi hetkestä alkaen Mineaan oli ihastuttavaa seurata vierestä 🥰 Suosittelen lämpimästi Susannaa mikäli kaipaatte mitä tahansa kuvia otettavaksi 💯

Myöhemmin luvassa vielä lahjakortin arvonta!

#susannahynynenphotography

Follow Me!