Arkisto

DECOR Lifie

Ruokapöydän uusi paikka

Kuinka moni teistä huomasi jo viime postauksessa, että meidän ruokapöytä on siirtynyt toiseen paikkaan? Instagramin puolella päivitin kuvaa muutoksesta jo viime viikolla, mutta tänne ennätin vasta nyt kertomaan. Kaikki lähti siitä, kun makoilin sairaslomalla sohvalla ja pohdin miltä pyöreä pöytä näyttäisi vitriinin edessä olevalla seinällä. Samalla mietin, että silloin sohva voitaisiin siirtää ikkunan edestä seinustalle, jolloin valoa saataisiin vieläkin enemmän sisään. Siitä se ajatus sitten lähti ja itseasiassa Jannen vanhemmat oli kyläilemässä niin vaihdoin heidän avustuksella uuden järjestyksen. Kiitos vielä avusta 😉

Alkuun uusi järjestys tuntui ihan oudolta, kun jotenkin olikin yhtäkkiä tilaa paljon enemmän, vaikka sieltä siirtyi pois vain IKEAn hyllykkö. Hyllykkö siirtyi makkarin puolelle ja sinne se myös jää. Itse asiassa tämä ruokapöytä tuntuukin tässä nyt tosi hyvältä! Kannatti siis antaa silmän tottua pikkuhiljaa eikä heti vaihtaa takaisin. Nyt, kun vielä saadaan muutama ruokailutilaan liittyvä muutos loppuun niin valmista on.

Miltäs teidän mielestä näyttää? 

2 Comments
DECOR Lifestyle Lifie

Elokuu

Heippa ja kivaa keskiviikkoa!

Kuukausi vaihtui elokuuhun ja syksy on lähempänä kuin arvaammekaan. Vaikka eilisaamun vaunulenkillä tunsin jo hieman kolean ilman vasten kasvojani sai vastaleikatun nurmikon tuoksu takaisin kesäfiilikseen. Oon ollu tosi iloinen kaikista lämpimistä ja aurinkoisista keleistä, joista ollaan saatu nauttia. Toivotaan, että syksy jatkuu lämpimänä eikä hetkeen tarvitse kaapin kätköistä takkeja ja saappaita etsiä.

Continue Reading

6 Comments
DECOR Lifie

Uusi pyöreä ruokapöytä

Muistatteko haaveeni ruokapöydästä metallijaloilla ja puisella kannella? Jos ette niin käykää kurkkaamassa Ruokapöytä vaihtoon -postaus. Mietteeni tuon ruokapöydän suhteen on muuttunut kevyempään ja raikkaampaan suuntaan. Jotenkin omaan mieleeni on nykyään enemmän yksinkertaisempi ja freesimpi. Olin pitkään haaveillut valkoisesta pyöreästä ruokapöydästä, joka toisi kevyemmän ilmeen. Olin nähnyt monia kuvia pyöreistä ruokapöydistä ja ne vain lisäsi vahvistusta pöydän vaihtamiseen.
Vanha pöytä hankittiinkin väliaikaisena ratkaisuna.

Etsiessäni uutta ruokapöytää joudun toteamaan ettei pyöreän mallisia ruokapöytiä ole kovinkaan paljon tarjolla. Itseasiassa todella vähän ja olinkin tästä hieman ihmeissäni. Luulenkin, että niiden kysyntä tulee vain kasvamaan!

Juuri täydellinen ruokapöytä löytyi onneksi etsinnän jäkeen Arrogant Design* liikkeestä. Nähdessäni pöydän tiesin sen olevan täydellinen kooltaan ja malliltaan, voisi sanoa sen olleen rakkautta ensisilmäyksellä <3 Tämä Trendy pöytä kotiutui meille hetki sitten ja ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä! Pöydän klassinen malli viehätti silmääni eniten.

Pöydän halkaisija on 120cm ja se oli ihan minimi koko, jonka olisin edes meille kelpuuttanut. Tämänkin vuoksi tarjontaa oli niukalti. Vaikka kyseessä on pyöreä pöytä mahtuu sen ympärille tuolien koosta riippuen 8 tuolia. Meillä on nyt viisi tuolia + syöttötuoli. Trendy pöytää on halutessaan saatavilla myös 90cm halkaisijalla. Pöydän trumpettijalka on suosikkini! Se on se mikä tekee pöydästä simppelin ja tyylikkään. Pöytä saattaa näyttää kevyeltä, mutta tosiasiassa on melko painava ja erittäin tukeva. Jalkaosan pohja on pehmustettu, eikä näin ollen naarmuta lattiaa. Tässä ruokapöydässä yhdistyy kevyt muotoilu ja erittäin jämäkkä olemus.

Ruokailtutilan ja olohuoneen ilme muuttui kertaheitolla ihanan raikkaaksi. Nyt miettiessäni vanhaa suorakaiteen mallista pöytää tuntuu se raskaalta ja itseasiassa veikin enemmän tilaa. Nyt on myös kiva, kun pöydässä istujat näkevät toisensa ja voivat seurustella keskenään, toisin kuin pitkässä pöydässä istuessa. Mielestäni ruolapöytä on tyyliltään todella ajaton, joten se on helppo sijoittaa moneen eri tyyliseen sisustukseen. Eikä tähän varmastikaan tule kyllästymään!

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat, mitäs sanottem muutoksesta?

*yhteistyössä Arrogant Desing

ps. tässä oli viimeiset kuvat pioneista, katsotaan taas ensi vuonna niiden merkeissä uudestaan!

 

I finally found a perfect round dinnertable from Arrogant Desing. I love it at the first sight <3 It’s much more simple than the old table.  

You can put 8 chairs around it depends size of chairs. Now our dining area and livingroom looks more airy! What do you think?

6 Comments

Artikkelit