Arkisto

Oon aina haaveillut kolmesta lapsesta ja voisinkin olla ihan kotiäitinä ilman työvelvoitteita. Mulle tällänen elämä sopisi tosi hyvin, jos vain ei tarvisi miettiä asiaa taloudellisesti. Janne tosin on haaveillut kahdesta lapsesta, joten saa nähdä onko kompromissi sitten kaksi lasta ja koira tai jotain sen suuntaista 😀 Nuorempana olin ihan varma, että mulla olisi lapsi jo alle 25-vuotiaana, mutta mähän olin sillon ihan lapsi vielä itekkin! Ja silloin elettiin vielä niitä railakkaita nuoruusvuosia eikä lapsiasia ollutkaan ajankohtainen. Hassua miten sitä ajatukset muuttuu iän myötä. Onko muille käynyt samoin?

Kihlautumisen jälkeen vauva tulikin heti, kun se oli mahdollista. Olin syönyt e-pillereitä yli 10 vuoden ajan ja siksi oli epäilys ettei raskautuminen tapahtuisi kovinkaan nopeasti. Toisin kävi ja Minea-murunen täyttää lokakuussa jo 2 vuotta ♥ Tuntuu, että elämä vasta alkoi oman lapsen saamisen jälkeen ja ollaankin ihmetelty mitä sitä on aiemmin edes tehnyt! Minea tuo olemassaolollaan niin valtavasti onnea ja rakkautta ettei sitä voi edes sanoin kuvailla ♥ Tottakai nyt on vastuu ei vain itsestään vaan toisesta ihmisestä myös ja itse menen aina lapsi-edellä ajattelutavalla.

Me oltiin ajateltu aiemmin Minealle sisarusta jopa 3-4 vuoden ikäerolla. Itellä on ollut sellainen ajatus, että haluan antaa kaikkeni Minealle hänen ollessa pieni, eikä hänen tarvisisi jäädä mistään paitsi. Tästä on varmasti eri näkemyksiä, mutta itse oon ajatellut näin. Jotkut ajattelee, että on helpompaa olla vauvaputkessa vauvasta toiseen ja tietenkin niinkin voi olla. Mulla ja mun pikkuveljellä on 3 vuoden ja Jannella ja hänen pikkuveljellä on 4 vuoden ikäero. Musta olis hyvä, että Minea olisi vauvan tullessa jo hieman itsenäisempi, jotta vauvasta ei tarvisi olla mustasukkainen. Toki oon kuullut, että mustasukkaisuus tulee iällä kuin iällä, joten mitään takeita ei tästä siis ole!

Joskus on käynyt myös mielessä, että mitä jos meitä olisikin vain me kolme? Mutta silloin mietin asiaa niin, että jos meille sattuisi jotain niin toivoisin Minealla olevan sisaruksia. Ilman sisaruksia elävällä on varmasti hyvät ja huonot puolensa, kuten ne joilla on sisaruksia. Sisaruksista saa leikkiseuraa, he opettavat toisilleen ja voisivat jakaa yhdessä elämän ylä- ja alamäkiä. Yhtä oikeaa tapaa ei koskaan ole ja kaikki tekee sen mukaan mitä haluaa. Joskus myös on niin ettei omia lapsia voi saada jolloin adoptointi on ainut vaihtoehto. Me ollaan Jannen kanssa joskus puhuttu, että adoptointi voisi olla mahdollinen, vaikka oman lapsen voisikin vielä saada.

Sairastumisen myötä olisin voinut pakastaa munasoluja kaiken varalta. En kuitenkaan halunnut pitkittää hoitojen alkamista sillä, että niitä olisi alettu pakastaa. Mietin, että Minea tarvitsee äitiä ja vauva-asia jää taka-alalle. Sytostaattihoidot ovat sellaista myrkkyä, että ne saattavat vahingoittaa munasoluja. Onneksi lääkärini kertoi, että voisin käydä otattamassa Zoladex-pistoksia hoitojen ajan. Zoladex implantti pistetään mahaan ja se sitä kautta vaikuttaa munasolujen toimintaan ja uinuttaa niitä. Käydessäni gynekologilla hoitojen välissä hän totesi ettei munasarjat olleet aktiivisena ja se kertoi siitä, että pistos on toiminut. Mitään takeita ei tietysti sille voi antaa, että raskautuminen olisi mahdollista vaikkei olisi edes sairastunut. Nyt on kuitenkin tehty mitä on ollut mahdollista sairastumisen takia.

Ikävä kyllä lääkäri kertoi, ettei hän suosittele uutta raskautumista ennen kuin kahden vuoden päästä leikkauksesta. Eli nyt me ei voida edes miettiä vauvaa aiemmin, vaikka haluttaisiin. Uudelleen sairastumisriski on suurin juuri kahden vuoden sisällä leikkauksesta, jonka vuoksi raskautumista ei suositella. Tottakai jokainen itse tekee omat päätökset, mutta me luotetaan lääkärin kehotukseen tässä asiassa. Vaikka hän sanoi, että mun tapauksessa kaikki on mennyt tosi hyvin eikä syöpää enään ole, ei kannata ottaa riskiä heti. Tottakai onhan se selvää, että raskautuminen ja uudelleen sairastumisen olisi todella rankka yhdistelmä eikä vauvankaan kannalta turvallista. Niimpä mikäli uudelleen raskautuminen olisi vielä mahdollista joudutaan me odottamaan vielä lähes kaksi vuotta ennen yritystä. Paskinta tässä on se, että edelleen joku muu ohjaa sun elämää, vaikka se onkin kaikkien parhaaksi tottakai. Sairastuminen tuo mukanaan niin paljon muutakin kuin vain sen itse sairastumisen. Niin ja kuukautiset, mulla on ollut poissa koko Minean ajan ja myöskin pistokset ovat pitäneet ne osaltaan jäissä. Niimpä olinkin iloinen (jos asiasta voi olla iloinen!), kun hieman ennen säteiden päättymistä kuukautiset alkoivat. Se oli merkki siitä, että munasarjat toimii ja kaikki myrkky on poistunut mun kropasta! Tästä onkin hyvä jatkaa.

Onnea on Minea ja me ollaan nyt kolme muskettisoturia ainakin toistaiseksi ♥ Tärkeintä on, että oon elossa.

Tämä on vain minun kantani näihin asioihin ja jokaisella saa olla oma mielipiteensä, joten kuulisinkin mielelläni teidän ajatuksia! 

Mitä ajatuksia teissä heräsi? Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia?