DECOR Lifestyle Lifie

Pastellinsävyinen kattaus

Sateista perjantai-iltaa!

Kerroin teille aiemmin tehneeni lautaslöydön, josta kuulette nyt lisää! Käydessäni kaupoissa harvemmin katselen astiastoja, mutta tällä kertaa se kannatti. Tokmannin tavaratalossa silmiini osui tarjouksessa olevat astiat ja eritoten nämä lautaset. Roosan sävyiset lautaset olivat vain 2€/kpl ja lähtivätkin siis todella edulliseen hintaan. Näihin olisi ollut myös saman sarjan mukeja, mutta niille en nähnyt meillä nyt tarvetta. Olin jo pitkään harmitellut, että suurin osa meidän lautasia on vain neljälle hengelle paitsi yhdet Riviera Maisonin lautaset on kuudelle. Matkaani lähti siis kuusi kappaletta näitä kauniin pelkistettyjä lautasia ja vieläpä isoja sellaisia. Kylläpä osui nappiin tämä löytö!

En ollutkaan aiemmin vielä kattanut meidän uutta pyöreää pöytäämme. Päätinkin kokeilla kattausta heti uusilla lautasilla, vielä Ninnin tuoman kimpunkin ollessa kuosissa. Voi miten kauniisti pyöreään pöytään saakaan kattauksen aikaan! Pidän kovasti siitä, että kaikki pöydässä olijat näkevät toisensa ja voivat keskustella keskenään. Vaikkakaan pyöreään pöytään ei saa mahtumaan kattauksen lisäki tarjottavia ellei niitä laittaisi kimpun tilalle. Mun mielestä tarjottavat voi hyvinkin kattaa sivupöydälle, kunhan sellainen on tarpeeksi lähellä ruokapöytää. Pellavaisen lautasliinan saa taiteltua kauniisti vaikka juurikin lautaselle, kuten itse laitoin. Olisi kiva oppia erilaisia tekniikoita lautasliinojen taitteluun, ollaanko siellä experttejä? Toki googlesta löytää kattavasti, mutta olisi kiva opetella ihan kädestä pitäen.

Mitäs tykkäätte lautaslöydöstäni ja pyöreän pöydän kattauksesta?

I found these cute pink plates on sale at Tokmanni shop. I really like them and I get lovely dinnersetting 🙂

2 Comments
Previous Post
18.8.2017
Next Post
18.8.2017

2 Comments

  • Chandelierhome

    Ihanat! Tokmannista tein itsekkin löydön kerran kun ostin saman väriset kahvikupit kotiini hentoisella salmiakkikuviolla ❤

    • Marjut

      Kiitos:) Aika yllättävästä paikasta tein kyllä löydön! Kiva kuulla, että säkin oot samasta paikasta tehny upeita löytöjä 😉

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Seuraa minua!