Lifestyle Lifie travel

Miniloma + synttäriarvonta

Pakkasen paukkuessa on kiva muistella hotellin pehmeitä lakanoita, vaahtokylpyä ja hyvää ruokaa. Päästiin nimittäin parisen viikkoa sitten yöpymään uudistettuun Hotel Sveitsiin, joka sijaitsee Hyvinkäällä. Muistatte ehkä Merellinen polttaripäivä -postauksen viime kesältä, jolloin päiväämme kuului mm. Hotel Rantapuiston rantasauna ja palju. Nämä molemmat ovat yksityisen suomalaisyrityksen Primehotelsin hotelleja. Heiltä löytyy hotelleja näiden lisäksi Varkaudesta, Savonlinnasta sekä Helsingin keskustasta.

Kutsu tuli todella sopivaan aikaan ja olikin ihanaa päästä rentoutumaan juurikinsytostaattihoitojen melkein puolivälissä. Me ei ollakkaan oltu aiemmin koko perheen voimin vielä yhdessä hotellissa yötä. Kaikin puolin siis loistoajoitus lähteä pienelle minilomalle. Meiltä Hyvinkäälle ajoi reilun puolisen tuntia ja kaupunki on tullut tutuksi niin töiden kuin kauppakeskus Willankin myötä. Työkseni paljon autoa ajaessa olin kuullut radiomainoksia Hotel Sveitsistä, joten innolla odotin tuohon elämyshotelliin tutustumista. Hotelli on alunperin rakennettu 70-luvulla, mutta nyt remontin myötä saanut täysin uudistetun ilmeen ja hotelli aukesikin hetki sitten.

Saavuttuamme hotellille halusimme kurkata miltä huoneemme näyttää. Avattuamme Junior Suiten huoneen oven, me oltiin ihan haltioissamme! Voin rehellisesti kertoa, että huone oli tyylikkäin ja hienoin missä oon ikinä yöpynyt. Mineahan käveli kengät jalassa suoraan olohuoneessa olevan tarjottimen luo, joka oli pullollaan hedelmiä, suklaata ja muita herkkuja. Haarukka oli jo kädessä ennen kuin me ehdittiin kunnolla ottamaan kengät jalasta 😀  Junior Suite koostuu erillisestä olo- ja makuuhuoneesta sekä isosta kylpyhuoneesta. Olohuoneen puolelta löytyy lisäksi kiva työpiste sellaista tarvitsevalle. Jannen makuun taisi eniten olla isot telkkarit, joita löytyi niin olo- kuin makuuhuoneesta. Niin ja tuo sänky, kaksia metriä leveässä sängyssä oli tilaa neidinkin telmiä ja kerrankin luvan kanssa pomppia ♥ Jos huone itsessään oli jo mieletön, ei kylpyhuone muuttanut tunnelmaa. Päinvastoin olisin voinut ottaa tuon marmoriseinäisen kylppärin meille kotiinviemiseksi, niin upea se on! Tiedätte mun viehätyksen marmoriin ja tämä kylppäri on ihan bathroom goals matskua.

Hetken huonetta ihailtuamme päätimme lähteä testaamaan sisäaktiviteettipuisto SuperParkia. Hotel Sveitsi onkin loistava perhekohde sillä SuperParkin lisäksi sieltä löytyy BioRex, WayOut Sveitsi, Seikkailu Sveitsi, uimala sekä maauimala. Huoneen hintaan sisältyy FitPark kuntosalilla käynti. Hemmottelua tarjoaa Beauty Spa Sveitsi -kauneushoitola ja Liangtse Wellness, jotka tarjoaa terveydenhoitoon ja hyvinvointiin liittyviä palveluita. Kyseessä on siis todellakin viihdekeskus, josta jokainen löytää itselleen joko aktiviteettia tai rentoutumista, oman mielensä mukaan! Hotellia ympäröi metsä, joten luonnossaliikkujille löytyykin upeita maastoja ulkoiluun ja hiihtoon. SuperParkiin oltaisiin toivottu ihan pienille leikkijöille omaa aluetta, mutta hyvinhän neiti siellä mennä viiletti muiden isompien joukossa. Hetken riehumisen jälkeen me syötiin Kulma Delissä pastaa ja suunnattiin sitten lepäilemään toviksi huoneeseen ennen illallista.

Hotellista löytyy kaksi ravintolaa, Tila ja Alku. Me oltiin varattu valmiiksi pöytä Alku ravintolasta ihan vain sen ála carte -listan perusteella. Istuuduttiin tunnelmallisen ravintolan ikkunapöytään ja yllätykseksemme paikka oli aika täynnä. Ei oltais osattu olettaa, että ravintola olisi näin suosittu. Vähän nauratti, kun neiti osaa olla välillä malttamaton ja huuteli siellä kovaan ääneen ”Ruokaaa!!” 😀 Muut asiakkaat ei onneksi häiriintyneet neidin huutelusta vaan osa alkoi höpötellä hänelle ♥ Alkupaloiksi tilattiin maa-artisokka keittoa sekä hunajassa paahdettua porkkanaa. Pääruoaksi valitsin hiilillä grillattua häränsisäfilettä ja Janne puolestaan otti paahdettua hirvenfileetä. Minea söi meidän kanssa samalla iltapalaksi puuroa ja leipää. Kolmen ruokalajin illallisen päätti jogurttivanukas ja paahdettu mantelikakku, ai että oli hyvää! Vaikka jouduttiinkin ruokia hieman odottelemaan, oli ruoka niin herkullista ja tarjoilivat ihania ettei se meitä sitten niin haitannutkaan.

Kello lähenteli jo yhdeksää meidän palatessa huoneeseen, mutta oltiin luvattu Minealle kylpyammeessa käynti niin eihän sitä lupausta voinut rikkoa. Hetken aikaa polskuteltua neiti nukahti, eikä ihmekkään noin touhukkaan päivän jälkeen. Me puolestaan korkattiin skumppa ja köllöteltiin upottavalla sängyllä telkkaria katsellen. Joo olihan se kyllä luksusta katsella suoraan sängystä leffaa 🙂 Vaikka sängyssä olisikin ollut tilaa kaikille kolmelle, nukkui Minea matkasängyssä, joka odotti huoneessa jo saapuessamme. Plussat muuten supersöpöistä kettulakanoista!

Aamiainen katettiin hotellin aamiasravintolassa, jossa nautittiin tuhti ja herkullinen aamupala. Sen jälkeen me napattiin uikkarit matkaan ja aamutossut ja takit yllämme käveltiin uimalan puolelle. Täytyy myöntää, että aika paljon jännitti olla ensi kertaa ilman peruukkia ihmisten ilmoilla. Reippain mielin kuitenkin jätin peruukin pukukaappiin ja suunnattiin suihkun kautta altaille. Isi ja Minea kävi jopa pari kertaa laskemassa isosta liukumäestä ja aikamme polskuteltua palattiin takaisin huoneeseen. Sitten olikin aika pakkailla kamat kasaan ja suunnistaa takaisin kotiin päin.

Reissu oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut ja voidaan sydämellisesti suositella Hotel Sveitsiin tutustumista ♥

Blogi täytti viime viikolla 3 vuotta ja sen kunniaksi haluan hemmotella myös teitä ihanat! 

EDIT: Arvonta päättynyt ja voittaja löytyy tästä postauksesta!

Pääsen yhteistyössä Hotel Sveitsin kanssa arpomaan yhdelle teistä lukijoista lahjakortin, joka oikeuttaa yhden yön majoitukseen Standard-huoneessa kahdelle hengelle sisältäen runsaan buffet-aamiaisen, sisäänpääsyn Sveitsin uimalaan sekä Fit Park Sveitsi -kuntosalille.

Kerro kenen kenet sinä ottaisit minilomalle mukaan ja olet mukana arvonnassa. Halutessasi voit myös kertoa miten olet aikanaan blogini löytänyt ♥ Muista jättää kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 4.3.18 asti. Voittaja julkaistaan maanantaina omassa postauksessaan.

Iso kiitos vielä Hotel Sveitsille ihanasta minilomasta! 

Ja teille ihanat lukijani, että olette kulkeneet kanssani tätä matkaa ja olleet suurena tukena tämän kaiken keskellä, olette kultaa ♥

 

319 Comments
Previous Post
28.2.2018
Next Post
28.2.2018

319 Comments

  • Marine

    Ottaisin mukaan aviomieheni. Pieni irtiotto arjesta tekisi hyvää. Näin talvella omakotitalossa on paljon uunin lämmitystä ja lumitöitäkin on saanut tehdä kunnolla. Ihana olisi mieheni kanssa päästä vähän kotiympyröistä pois ja hetkeksi rentoutumaan. Mieheni tekee ulkotyötä ja tälläkin hetkellä on töissä -27 asteen pakkasella. Etenkin hän olisi reissun ansainnut <3.
    Tsemppiä ja voimia sinulle ja koko teidän perheelle.

    • Annique

      Mukaan ottaisin koko perheen. ❤ Olisi ihana päästä rentoutumaan perheen kanssa.
      Blogisi olen löytänyt instaramin kautta.

    • Anniina

      Ottaisin mukaan siskoni 🙂

    • Bettina

      Mielettömän kuuloinen paikka, ehdottomasti mieheni kanssa nauttisimme <3

    • Naana Luukkonen

      Löysin blogisi sisustus sivuilta ❤ onnea 3 vuodesta ❤hotelliin lähtisin rakkaan mieheni kanssa, yhteinen aika on todella harvinaista herkkua ????????

  • Heidi

    Arvonnassa mukana ????ja mies pääsisi mukaan.
    Blogi taisi löytyä facebookin kautta, kun ostin jotain sinulta face-ryhmän kautta ????

  • Silja

    Poikaystäväni ❤

  • Airi

    Olen löytänyt vasta äskettäin blogisi ja kirjoitat hyvin ja kuvat ovat hyvin otettuja, ihana arvonta. Onnea 3 vuotiaalle blogillesi ja haluaisin viedä mieheni tänne Sveitsiin, meille sopii hyvät ulkoilumaastot ja kuntosali sekä tietysti uima-allas, ruoka näytti herkulliselta ja mukaan lähtisi myös 4 vuotias tyttäremme poika.

  • Anniina K

    Näyttää niin kivalta paikalta! Ottaisin minilomalle mukaan parhaan ystäväni 🙂

  • Jasmin

    Näyttää ihanalta! <3 Lähtisin miehen kanssa! 🙂

  • Aatos

    Hienolta näyttää paikka ja vaimon kanssa voisi käydä testaamassa

  • Veronica

    Ihana postaus ja hyvät kuvat. Tämä hotelli kiinnostaa ihan valtavasti! Äidin ottaisin mukaani 🙂

  • Hannnnnna

    Mieheni kanssa lähtisin ja sisustusjuttuja etsiessäni olen varmaan blogiin päätynyt ensimmäisen kerran. 🙂 Onnea blogisynttäreiden johdosta!

  • SaraKoo

    Voih, mukaan ilman muuta oma miekkonen <3

  • Jonna Sankari

    Minilomalle lähtisin rakkaani kanssa <3 Haaveilen että pääsisin tuonne upeeltä näyttää! 🙂

  • Miia

    Näyttää ihanalta! <3 Mukaan lähtisi koko perhe – mies & lapset – nauttimaan listaamistasi palveluista.

  • Suvi Viitamaa

    Miehen kanssa lähtisin rentoutumaan. Taisin löytää blogisi Instagramin kautta 🙂

  • Suvi Kaipio

    Miehen kanssa voisi olla ihana kokemus. <3

  • Lia

    Minä ottaisin lomalle mukaan aviomieheni. Odotamme esikoistamme, mutta valitettavasti raskaus on ollut todella vaikea ja aiheuttanut monia pelästymisiä. Onneksi kaikki on kuitenkin sujunut hienosti ja pienen on tarkoitus syntyä kesällä. Olemme kuitenkin molemmat todenneet, että pieni irtiotto tästä normaalista arjesta olisi todellakin paikallaan.
    Blogisi löysin Instagramista, jossa ihastuin upeisiin kuviisi ♡

  • NIINA R

    Mieheni kanssa, ei ollakaan käyty hotellilomalla ❤

  • Nina Leppänen

    Ottaisin mukaan mieheni ja 5-vuotiaan poikani. Sveitsi on ihan paras paikka mutta emme ole vielä yöpyneet täällä, koska sijaitsee niin lähellä kotia. Minibreikki arjesta tekisi hyvää ja täällä on jokaiselle jotakin!

  • Mallukka

    Sisustusaiheiset blogit, joissa laadukkaita kuvia kiinnostavat. Puolison kanssahan sitä mielellään viettäisi sitä paljon puhuttua laatuaikaa.

  • Paula Väliaho

    Löysin blogiisi Hotel Sveitsin jaettua tämän postauksesi. Näyttää kauniilta!

    Minilomalle lähtisin ehdottomasti mieheni kanssa.

  • Minna

    Löysin blogisi facebookin kautta ja tämä miniloma toisi mukavan hengähdystauon ruuhkavuosien keskelle. Olen kerran vieraillut uusitussa Sveitsissä ja ihastuin erityisesti sänkyihin, laadukkaan oloisiin materiaaleihin sekä raikkauteen ja luonnollisuuteen. Arpaonnea toivoen!

  • Netta

    Mukaan minilomalle ottaisin poikaystäväni. Eri kaupungeissa asuessa työ- ja opiskelukiireiden keskellä yhteistä aikaa on vähän, joten pienikin yhteinen karkumatka arjesta olisi oikea unelma. 🙂 Blogisi löysin itseasiassa vasta melko hiljattain, kun Sara kirjoitti postauksen tsemppitreeneistä. Klikkailtuani itseni blogiisi vietinkin sitten loppuillan vanhoja postauksiasi lueskellen!

  • KATARIINAM

    Ottaisin mukaan 3v poikani ja mieheni. ????

  • Heidi

    Ottaisin kiireisen puolisoni rentoutumaan <3 Blogisi olen löytänyt ehkä puolitoistavuotta sitten ja täysin vahingossa 🙂 Onnea kolmivuotiselle taipaleelle ja tuleviin vuosiin!

  • Jasmina

    Voi jotain tuollaista perheemme todella kaipaisi ja arvostaisi ja tarvitsisi!!!! <3

  • Kirsikkajää

    Aviomieheni ❤ viimeksi ollaan kyseisessä hotellissa yötä vietetty reilu viisi vuotta sitten ja kyseessä oli hääyömme. Olisi ihana lähteä katselemaan remontoitua hotellia ja verestäkään muistoja ????. Lapsiperheen arkeen irtiotto tulisi tarpeeseen, myös rahallisesti.

  • Marjut

    Onnea 3- vuotiaalle blogille!???? ottaisin aviomieheni mukaan ???? Päästäis pitkästä aikaa rentoutumaan monen fyysisesti ja henkisesti raskaitten vuosien jälkeen ????

  • Anette

    Ottaisin mukaan kohta synttäreitään viettävän poikani. Hän osaa arvostaa kauniisti sisustettuja paikkoja.
    Löysin blogisi aikoinaan facebookin ehdotuksista, olen tykännyt.

  • Riikka

    Lähtisin ehdottomasti avopuolisoni kanssa!
    Olen löytänyt blogisi istagramin kautta ja saanut paljon inspiraatiota ????

  • Heidi Ahvenainen

    Ottaisin mukaan äitini. Hän on nuorena käynyt viettämässä iltoja nykyisessä Hotelli Sveitsissä ja olisi mukava viedä hänet monien vuosien jälkeen. Ja jos oikein muistan hän on myös työskennellyt joskus siivoojana silloisessa Rantasipissä.
    Olen löytänyt blogisi vasta muutama viikko sitten mutta aion kyllä jatkaa seuraamista ????

  • Eveliina Vapaniemi

    Aivan ihana miniloma teillä ollut ja tuli varmasti todella tarpeeseen hoitojen keskellä! Edelleen sun asenne on ihailtava ja miten hienosti osaat kaikesta kirjoittaa. Annat meille lukijoille tsemppiä avoimuudellasi. Onnea 3-vuotiaille blogille! ???????? Mukana arvonnassa- ottaisin lomalle mukaan aviomieheni ja meidän esikoisen, Adeliinan 1v 7kk. Olisi mahtavaa viettää lomaa yhdessä ekaa kertaa hotellissa????. Ruoka, kylpeminen ja aktiviteetit kelpais.

  • Katja Rintala

    Ottaisin mukaan parhaan ystäväni, jolta olen saanut valtavasti tukea itselleni vaikean ajan keskellä ❤️
    Olen seurannut blogiasi noin vuoden ja törmäsin siihen sattumalta. Minua viehättävää ennen kaikkea blogisi kauniit kuvat ja selkeä tyyli ???? Kiitos että kirjoitat!

  • Anu

    Mieheni kanssa lähtisin. Paljon ollaan lasten kanssa reissattu, mutta yhteisestä, kahdenkeskisestä matkasta on aikaa jo kaksi vuotta! Tää ois siis ihana, lyhyt hengähdystauko meille!

  • Nina

    Ottaisin mieheni ja kohta 2v tyttööni mukaan. Löysin blogisi Facebookin kautta 2.5v sitten jossa hastuin upeisiin kuviisi ????tämä mini loma kuulostaa mukavalle.
    Onnea blogisynttäreiden johdosta.

  • Sirri

    Paikka vaikuttaa tosi kivalta, mielelläni vierailisi miehen kanssa joten mukana upeassa arvonnassa 🙂

  • Niina

    Upealta näyttää!
    Me lähdettäis keskimmäisen tyttären kanssa viettämään yhteistä aikaa minilomalle❤

  • Anne Haverinen

    Puolison kanssa lähtisin jos onnetar suosii.

  • Ninni

    Ottaisin mukaan avomiehen. Olisi ihana rentoutua kodin ulkopuolella 🙂 Blogisi löysin ehkä noin pari kuukautta sitten? Olisikohan ollut vain Bloglovinin suosituksissa! 😀

  • Riitta Pehkonen

    Mieheni kanssa olisi kiva viettää viikonloppua siellä. Olen seurannut blogiasi melkein alusta asti ja löysin sen facen kautta. Osaat kirjoittaa niin hyvin ja kuvat ovat selkeitä. Voimia sinulle eteenpäin❤

  • Tanja

    Ottaisin mieheni ja poikani mukaan. Entisenä Hyvinkääläisenä olisi kiva päästä paikan päälle ja aikoinaan hotellissa tuli käytyä, uutta hotellia en olekkaan vielä päässyt näkemään. Blogisi löysin sattumalta ja parisen vuotta olen seuraillut hiljaksiin taustalla ja ihana blogi onkin..

  • Sari Harju

    Ottaisin mukaani aviomieheni ❤️ Ihanan oloinen hotelli! Aivan meidän näköinen paikka ????
    Blogisi olen löytänyt facen kautta sisustuksen merkeissä ????

  • Jenny

    Minä haluaisin kovasti, ja ottaisin mukaan mieheni! Se olisi kiva valmistujaislahja minulle, kun valmistuin hiljattain sairaanhoitajaksi. <3 Sinun blogisi olen löytänyt muutama vuosi sitten Instagramin kautta. Selailin Instagramia ja ihastuin kotiisi sekä sen sisustukseen, jolloin aloinkin sitten seuraamaan sinua.

  • Linda

    Miehen kanssa irtiotto arjesta.
    Ihanalta kuulostava loma.
    Facebookista löysin blogisi jotain kautta.

  • Tuta

    Mukana ihanassa arvonnassa! Ukkokullan ottaisin mukaani jos onnetar potkii:)

  • Salli

    Mieheni kanssa menisin talvilomalla minilomalle uusittuun sveitsiin. Vanhassa olemmekin joskus olleet. Ja ihan googlen kautta blogiisi tutustunut.

  • Jennie

    Hotelliyö olisi yllätys pian pyöreitä vuosia täyttävälle miehelleni. 🙂 Hoitovapaalla ollessa ei muuten vastaavaan ole varaa.

  • Katya

    Mieheni ja lapset ottaisin mukaan. ???? Löysin blogisi Imetyksen tuen fb-sivujen kautta taannoin. Ihania kuvia sinulla ja mukava tyyli kirjoittaa. ???? Kaikkea hyvää kevääseen!

  • Mia

    Oman rakkaan mieheni ottaisin mukaan rentoutumaan ????

  • Mirkku

    Mieheni kanssa lähtisin lomalle ❤ ja löysin blogisi vuosia sitten kun googletin maalaisromanttista sisustusta. 🙂

  • Kati

    Mukaan lähtisi oma Rakas ❤. Kahdenkeskinen aikuisten aika tulisi enemmän kuin tarpeeseen, huushollia rikastuttaa 7 lasta.
    Blogin olenkin löytänyt raskausaikana selatessani odotusajanblogeja ja olen kyllä jäänyt ihan koukkuun.
    Jaksamista ja parasta mahdollista vointia Sinulle ja tietenkin ihanaa Kevään odotusta!

  • Jaana Korpi

    Hei Marjut, onnea blogillesi, jota olen seurannut aivan ensi postauksesta lähtien ja viimeisen pari kuukautta päivittäin. Minilomalle lähtisin, jos onnetar suosisi, kahden aikuisen sinun ikäisten tyttäreni kanssa. Pienten lasten töissäkäyvillä äideillä ei juurikaan ole hemmotteluhetkiä liikaa!
    Ja minustakin olisi ihanaa viettää äiti-tytär-hetkiä rakkaitten tyttärieni kanssa. Saa nähdä kuinka käy! Aurinkoisia päiviä!

  • Mona

    Ottaisin mukaan siskoni. Olen joka vuosi järjestänyt hänelle synttäriyllätykseksi reissun ja laatuaikaa yhdessä. Nyt reissu järjestämättä ja synttärit lähenee huolestuttavasti. Tämä olisi juuri täydellinen lahja; uusi kohde meille ja juuri sitä mitä molemmat tarvitsisimme ❤

  • Eeva Kallio

    Oman aviomieheni. Olen löytänyt blogisi kun etsin netistä valkoisia sisustuksia. Edellinen kotinne oli myös kaunis niinkuin nykyinen.

  • Ellen

    Lahjoittaisin voiton vanhemmilleni. Viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista ja pieni irtiotto arjesta tekisi todellakin terää. Isäni jäi työttömäksi jonkin aikaa sitten ja on tällä hetkellä sairaslomalla. Joutui sairaalaan hetkeksi, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Äidillä riittää kiireitä töissä ja muitakin huolia. Mummini ruusu-tauti ja koiran ripuli tulevat ensimmäisenä mieleeni….

  • Jonna

    Onnea blogillesi :)!
    Ottaisin pienelle arjen irtiotto reissulle mukaan äiti kaverini jolla ollut tässä päällekkäin monen moista projektia niin hän varmasti nauttisi reissusta. Juuri eilen ilmottauduin salille niin ehdottomasti tulisi reissulla myös sali testattua.

  • Katja

    Mun mielestä hotellin tärkein osa mihin kiinnitän huomiota on sängyt! Niitä katson ensimmäisenä, kun katselen hotellien sivuja. Me lähdettäisiin koko perheen voimin; mies, poika 2wee ja tyttö 9kk. Tekisi hyvää ja ei olisi pitkä ajomatkakaan. Tsemppiä kovasti teidän perheelle, ei varmastikkaan tule olemaan helppoa, mutta pidä positiivinen ajattelutapa. Sillä pääsee jo pitkälle!

  • Katja

    Oman mieheni kanssa❤️Sinun ihanasti kirjoittama tarina onnparasta mainosta uudelle hotellille.

  • Mökö

    Kyllähän se ois tuo aviopuoliso. 2.3. vietetään 26-vuotis kihlajaispäivää. Ehdottomasti juhlistamisen arvoinen asia.

  • Riitta-Liisa

    Aviomieheni kanssa lähtisin reissuun♥️Pieni loma ja irtiotto arjesta tulisi tarpeeseen ????
    Parasta vointia sinulle ja hyvää kevään odotusta????????

  • Helena

    Onpa hurmaava hotelli ????
    Mieheltäni leikattiin vuosi sitten oikea olkapää, toipui kohtuu hyvin. Tänä vuonna leikattiin vasen, kahdeksan viikon sairaslomasta oli jäljellä viikko kun kyläillessämme vuodesohva keikahti ja vasta leikattu olka repesi. Nyt pitkän sairasloman ryydyttämä mies odottaa lääkärin vastaanottoa. Sairasloma ei ainakaan vielä pääty, toivottavasti ei tarvitse korjausleikkausta. Tämä yöpyminen varmasti virkistäisi häntä ja tänä vuotta kakskytviis vuotta täyttävää avioliittoamme ????
    Blogisi löysin FB kautta
    Hyvää ja parempaa vointia! ❤

  • Teija

    Huomenna tulee 10 vuotta, kun vastasin mieheni kosintaan Kyllä <3. Pienimuotoinen juhlinta kahden kesken olisi ihanaa ja paikallaan.

  • Kati

    Puolisoni ❤️ Taisin tutustua ensin blogin pitäjään, ennennkuin blogia oli olemassakaan.

  • Marja Helena

    Onpa ihana arvonta ❤ Mieheni kanssa lähtisin minilomalle. Nyt on kyllä vaikea muistaa mitä kautta olen blogisivuillesi päätynyt. Olen seurannut blogiasi aika pitkään. Mukavaa kevään odotusta ja tsemppiä ❤

  • Jonna

    Veisin puolisoni. ❤️
    Viikot kun vietämme erillemme,toisen tehdessä töitä muualla ja minä hoidan perhettä ja pientä tyttöä kotona. Siihen kun yhdistää sukulaiset,kaverit ja perheen viikonloppuihin niin kiirettä on. ☺️
    Olisimme ansainneet pienen ajan toistemme kanssa,rauhassa.

  • OutiH

    Juhan ❤️ Ottaisin mukaan. Toisen blogin kautta löysin tänne aikoinaan.

  • Kielo

    Mieheni kanssa lähtisin. Vielä ehtisimme miniloman käydä ennen esikoisemme syntymää ❤️.

  • Maiju

    Hotellilomalle ottaisin mukaan mieheni, vaikuttaa kyllä tosi hienolta paikalta!
    Blogisi pariin löysin loppuvuodesta pellavaa&pastellia -blogin linkistä, kun siinä kerrottiin että olet sairastunut syöpään. Ihailen positiivista asennettasi, tsemppiä jatkossakin!

  • Marika

    Mieheni kanssa lähtisin. Tarvitsisimme irtioton arjesta ja kahdenkeskistä aikaa

  • Brina

    Blogi on löytynyt Hotelli Sveitsin ja ravintolapäällikkö Ninan kautta.
    Mukaan ottaisin aviomieheni; jolle pienet irtiotot arjesta auttavat vallitsevaansurutilaan. Ko. hotellin sängyt muuten ovat mahtavat nukkua 😉

  • Natalia

    Ennen kaikkea ONNEA blogillesi!!! Joka kerta innolla odottelen sun kirjoituksia????

    Poikani kanssa lähtisin pikkulomalle???? Hän täyttää 04.03.2018 10 vuotta???? Tämä olisi meille molemmille aivan täydellinen lahja????

  • Henna

    Arvontaan ja blogiin törmäsin Hotel Sveitsin sivuilta.
    Voittoyötä mukaani viettämään ottaisin puolisoni ❤️ irtiotto lapsiarjesta ja kahdenkeskeistä aikaa kotikaupungissa sijaitsevassa uudistetussa hotellissa josta löytyy kaikkea, mikäs sen mukavampaa ❣️

  • Minna

    Voi mahtis mikä arvonta! Mieheni yllättäisin pienellä reissulla, onhan vuosipäiväkin pian tulossa <3 Blogisi olen löytänyt ihan googlen kautta 🙂

  • Mervi

    Tuo oma vuorotyöläinen lähtisi mukaan. Vapaa-aika ja yhdessä olo harvoin kohtaavat ja toista näkee harvoin. Varmasti ihana irtiotto arjesta ja ihana koko perheen miniloma, kun Mies mukana. Ja olipa ihana lukea, että uskaltauduit ilman peruukkia mennä. Muiden mielipiteistä viis. Upea, rohkea nainen. Olen törmännyt blogiisi Instagramissa. Onnea 3-vuotiaalle. ????

  • Mervi

    Mies mukana. Kiva ennakoiva. Minea mukana. ????????

  • SusannaS.

    Aviomiehen kanssa reissuun. Ihanasti kirjoitettu teksti minilomastanne.

  • Jutta

    Rakkaan aviomieheni kanssa lähtöisin matkaan ❤

  • Katariina / Kauneuskamari

    Ottaisin mukaan mieheni tai siskoni! 😀

    Blogisi löysin Instagramin kautta, ensin oikeastaan seurasin vain julkaisujasi instassa, mutta sitten myöhemmin jotenkin “havahduin” blogisi olemassa oloon 🙂

  • päivikki

    Olisi hienoa lähteä viettämään tyttöjen iltaa pitkästä aikaa. Mahtavan ystäväni kanssa joka aikoinaan vinkkasi sinun blogista ; )

  • Olivia

    Rakkaan äitini kanssa!
    Olisi kiva ilahduttaa häntä ja viettää laatuaikaa yhdessä! 🙂

  • Suvi

    Kuulostaispa kyllä ihanalta ???? aviomieheni ottaisin mukaan, hirveä väsymys on vaivannut viime aikoina joten pieni irtiotto arjesta tulisi kyllä tarpeeseen…
    Löysin blogisi loppuvuodesta Pellavaa ja pastellia-blogin kautta kun Annika kertoi syövästäsi ja siitä lähtien olen lukenut kaikki postaukset. Sulla on kyllä ihana asenne elämään ja lämminhenkinen kirjoitustyyli. Toivon sulle kaikkea hyvää ja pikaista paranemista ????

  • Pia

    Ottaisin mukaan ehdottomasti mieheni. Näin keittiöremontin keskellä olisi ihanaa päästä hotelliin yöksi rentoutumaan ja syödä muutakin kuin mikroruokaa!

  • Bella

    Olen seurannut blogiasi aivan alusta lähtien. Löysin sen erään toisen blogikirjoituksen kautta. Kiitos ihanasta blogistasi, olen elänyt siinä niin iloissa kuin suruissa.
    Täälläkin on eletty vaikeita aikoja sairauden vuoksi, mutta nyt näyttää paremmalta, asioilla on tapa järjestyä. Tsemppiä sinulle. Lähtisin mieheni kanssa ja unohtaisin murheet
    vähäksi aikaa.

  • Laura

    Hotelliyötä kanssani lähtisi viettämään rakas avopuolisoni. <3

  • Riikka Kantola

    mieheni kanssa haluaisin tuonne rentoutumaan

  • Nellis

    Varmaan facebookin kautta pöllähdin jotain sisustusjuttua blogiisi katsomaan. Suloinen postaus. Mieheni lähtisi mieluusti minilomalle????Mukana.

  • SannaMi

    Mieheni kanssa lähtisin 🙂

  • Eeva

    Hyvän ystävän kanssa voisin lähteä nautiskelemaan 🙂

  • Linda Wäst

    3.3.2015 eli 3 vuotta sitten, tapasimme ensimmäistä kertaa rakastukseni kanssa. Ensitapaamisesta lähtien olemme olleet yhdessä ❤ Jos arpaonni suosisi niin veisin puolisoni vuosipäivän kunniaksi yllätysminilomalle ????

    Onnea blogille! ???????? Upeita kuvia! ????????????

  • Anna

    näyttääpä ihanalta! jos voitto osuisi kohdalle, lähtisi mukaan avomies jonka kanssa vietettäisiin pieni breikki arjen keskellä 🙂

  • Hennah

    Onnea ????Ihana arvonta!
    Instan kautta sua seurailemaan päädyin ja sieltä blogiin.. Mikäli voitto tulisi kohdalleni, antaisin sen vanhemmilleni lahjaksi ❤️
    Ihanaa viikkoa sinulle ????

  • Aurora

    Mieheni ottaisin ehdottomasti mukaan. Kiitokseksi siitä kun arjessa auttaa niin paljon meidän pikkuneidin kanssa, ja juhlistaisimme 2-vuotis hääpäivää. ????

  • Tiia Erika

    Hei! Olisi aivan ihana päästä minilomalle poikaystäväni kanssa, sillä muutamme helsinkiin pian ja se on meille molemmille aivan uusi paikka ja muuton keskellä olisi mukava päästä nauttimaan hotellin antimista <3
    Löysin blogiisi pellavaa ja pastillia sisustusblogin kautta! Aivan ihania blogeja molemmat :)!<3

  • Riikka

    Haluaisin lähteä siskoni kanssa rentoutumaan kiitokseksi kaikesta avusta ja tuesta mitä hänetä saanut! Pieni hemmottelu tekisi niin terää!. Olen löytänyt sinun blogisi ign kautta, jossa ihasrtui ihanaan kotiin 🙂

  • Linda Ukkonen

    Äitini <3 Blogisi löysin instagramin kautta, kiitos siitä 🙂

  • N

    Muutama ystävä suositteli joskus vuosia sitten katsomaan sinun kaunista insta-tiliä. Sitä kautta löysin blogiisi ja siitä asti olen seuraillut teidän perheen menoa ja meininkiä. 🙂 Myöskin on hauska seurata somevaikuttajaa, joka on samasta kaupungista kotoisin ja muuttanut myöhemmin tänne etelän maisemiin.
    Mukaan hotellireissulle ottaisin aviomieheni <3 Tuonne kun pääsisi!

  • Janita

    Poikaystävän. ????

  • Heidi

    Mukaan lähtisi mieheni. Meillä on ollut kamala alkuvuosi, kun vasta vuosi sitten ostettuun taloomme tulee iso remontti. Hermot on tiukilla, rahat myös. Tekisi todella hyvää päästä pois, ihan hetkeksi. Kauan odotettu esikoinen syntyy viimeistään kahden viikon päästä ja saatiin vuokrakämppä (onneksi) eilen, koska oli pakko jättää oma talo. Blogiisi olen löytänyt instagramin kautta. Ihanan inspiroiva ihminen olet! ♥️ kiitos ihanasta blogista! Sinun juttuja on ilo seurata. ♥️

  • Saana

    Lähtisin hyvän ystävän kanssa viettämään laatuaikaa kiireisen arjen keskellä ????

  • Paulina

    Ottaisin mukaan hyvän ystäväni! 🙂

  • Jessica

    Mieheni 🙂
    Sinun blogia on aina kiva seurata 🙂

  • Laura

    Miehen kanssa lähtisin ❤️ Vauvavuosi on kahden viikon päästä taputeltu, niin olisi hienoa päästä ihan kaksin viettämään oikeasti laatuaikaa ilman häiriöitä ????

  • Susanna

    Oma mies❤ Löysin sun blogin jotenkin facebookin kautta. Oliskohan ollut, että joku kaveri oli tykännyt sun sivusta.:)

  • Laura

    Siskoni kanssa lähtisin rentoutumaan. Blogisi löysin joskus jotain sisustus juttuja etsiessäni.

  • Pihla

    Ottaisin mukaan rakkaan poikaystäväni????

  • Jenni

    Mieheni nappasin mukaan ????

  • Tuulia

    Miniloman antaisin vanhemmilleni ylläriksi ja pieneksi piristeeksi arjessa ❤

  • Katariina

    Avopuolisoni. ❤️

  • Anis

    Onnea blogin merkkipäivästä! Instasta olen sinun blogisi löytänyt ja tykästynyt kovasti. Onpa kaunis hotellihuone, mieheni veisin paljon tarvitulle pariskunta-ajalle hotelliin <3

    • Sirpa Utriainen

      Ystävän haluan mukaan ❤️
      Blogia olen seurannut ihan alusta asti ☺️

  • Henna

    Veisin hotelliin ystäväni joka sai myös 2 viikkoa sitten kuulla sairastavansa rintasyöpää ❤ haluaisin piristää häntä ja viettää tyttöjen hemmotteluillan yhdessä.

  • Emilia

    Kaverini Miran, nähdään harvoin ja ihana reissu yhessä tulis molemmille tarpeeseen. 🙂

  • Emmi

    Ottaisin avopuolisoni mukaan ja vietettäisiin ihana hotelli päivä ja yö ❤️????????

  • Sarlotta

    Jos voittaisin, niin mukaan lähtisi ihana miesystäväni. ????Haluaisin hemmotella häntä, sillä hänellä on ollut rankkaa töiden vuoksi.

    Siskoni suositteli blogiasi, jonka jälkeen aloin tätä lukemaan. ????

  • Miia

    Mieheni ja pienen tyttäreni. Löysin blogin facebookin imetystukiryhmän kautta. Kerroit tarinasi siellä ja se kosketti kovasti. Meillä neiti kohta 1v2kk. Voimia sinulle ja perheellesi. ????

  • M

    Miehen kanssa voitaisiin mennä viettämään laatuaikaa kiireisen arjen keskeltä ❤️

  • Suskitar

    Mukaan ottaisin aviomieheni. ❤️ Sinun blogiisi olen löytänyt Instagramin kautta. ????

  • Elisa

    Miniloma mieheni ja poikamme kanssa piristäisi kummasti ????

  • Kia Toivonen

    Ihanan näköistä ainakin kuvienperusteella ???? ootte varmasti saanut nauttia reissusta ja irtiotto arjesta tuo kummasti virtaa arkeen. Matkalla rohkeasti olit oma itsesi❤ Itse kaivannut myös vastaavanlaista irtiottoa ja toisen seurasta nauttimiseen keskittymistä, mutta sairaanhoitaja vuorotyönpuolesta vuorot menevät ikävä kyllä hyvin usein limittäin poikaystävän vuorojen kanssa ja arki on koostunut nyt päivittäisistä huomioinosoituksista pitkälti. Maaliskuun puolenvälin tienoilla meillä tulee olemaan vapaa viikonloppu yhtä aikaa ja olisi ihana yllättää hänet lahjakortilla❤

  • Mari

    Ottaisin mieheni kanssa irtioton arjen pyörityksessä: Meillä on kotona kolme alle 4vuotiasta ja päivät menevätkin hyvin pitkälle lasten kanssa arjenaskareissa ja heidän ehdoilla.

    Blogisi olen löytänyt Instagramin kautta ja ahkerasti käynkin tätä lueskelemassa ❤ toivon sinulle kaikkea hyvää sairautesi kanssa ❤ olet vahva ja rohkea nainen.

  • Laura

    Mieheni. <3

    Kahdenkeskeinen rentoutumisloma olisi paikallaan kiireisen lapsiperhearjen keskellä.

  • Kati

    Lähtisin mieheni kans! Olisi ihana irtiotto arjesta..

  • Manna

    Matkakumppaniksi lähtisi oma aviomies ❤ Kaksin renroutumaan yhdeksi yöksi ilman lapsia ????????
    Blogiisi olen löytänyt alunperin instan kautta ja instaan taas yhteisen vauvaryhmän kautta ???? Sinulla on kaunis instatili!
    Aurinkoisia kevätpäiviä teidän perheelle. ☀

  • Emilia

    Ottaisin poikaystäväni mukaan☺️ Talven aikana yhteinen aika ollut vähissä poikaystävän töiden takia joten tämä hotelliyö tulisi tarpeeseen. Samalla voisi juhlistaa tulevaa vuosipäivää<3

  • Arja Ahonen

    Ihana arvonta! Mieheni kanssa lähtisin rentoutumaan , näin arjen kiireistä! Blogisi olen löytänyt instagramin kautta! Ja se on ihanan rehellinen ja elämän makuinen ! Vaikka koittelemuksia on , niin positiivisuus on mukana! Kaikkea hyvää tulevaan!
    Arja

  • Jjanskunen

    Ottaisin mukaan mieheni.❤️ Takana pian rankka alkuraskaus ja olo alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Olisi ihanaa päästä rentoutumaan miehen kanssa kaksin vielä ennen vauvan tuloa 🙂 Ja olisi myös palkinto että selvisin tästä pahoinvoinnista 😀

  • Anni

    Mieheni 10 vuotta yhdessä “juhlavuoden” kunniaksi 😉

    Blogi instagramin kautta, mutta kävin täällä vasta oikeastaan kun joulun alla sattumalta tavattiin – vaikutit/vaikutat tosi mukavalta 🙂 All the best<3 ja toivottavasti törmätään taas!

  • Suvi Lundström

    Onnea 3-vuotiaalle blogille! ????
    Rakkaan aviomiehen kanssa lähtisin nauttimaan hotellin tunnelmasta ja hyvästä ruuasta. ????❤

  • Sofia

    Ensin seurailin vain Instagramissa ihania sisustuskuviasi ja vähän myöhemmin aloin lueskella myös blogiasi. Niin kaunis koti teillä! ????
    Rentouttava miniloma kahdestaan avopuolison kanssa keskellä vauva-arkea kuulostaisi kieltämättä hyvältä. ☺️
    Aurinkoista kevättä ☀️????

  • Minna

    Ottaisin mukaan mieheni.. lapsiperheen vilkkaaseen arkeen pikku breikki tekisi hyvää????????????

  • Janica

    Ottaisin mukaan mun avopuolison ja lapseni isän, ansaitsis seki vähän hemmottelua❤️ varsinki nyt kun ollu tytön kanssa monta viikkoa isyyslomalla mun ollessa töissä❤️ Löysin blogiisi instan kautta, enkä kyllä muista mistä taas päädyin sun insaan???? ja arvontapäivä osuukin mun syntymäpäivälle, olispa mahtava synttäriyllätys jos voitto tulis ????

  • Jenni

    Mukana! Ottaisin mukaan poikaystäväni????

  • Katrina

    Olispa ihanaa päästä minilomalle, olen kuullut paljon hyvää Sveitsistä. Ottaisin mukaan mieheni❤️

  • AnuV

    Minilomalle ottaisin mukaan mieheni ???? esikoinen täyttää maaliskuussa 3v ja ollaan pojan syntymän jälkeen oltu yö kahdestaan tasan kerran ja muutenkin on kahdenkeskinen aika kortilla, joten tällainen yllätys tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Kuopuksen yösyömiset lopetettiin eilen joten nyt olisikin mahdollisuus oikeasti lähteä miehen kanssa kahdestaan 🙂 Yömaitovieroituksen ajan mies hoitaa tytön öisin joten tällä voisin kiittää häntä ????
    Sinun blogisi löysin instagramin kautta aikanaan. Siellä selailin upeita kuvia kodistasi ja bongasin blogilinkkisi.

    Teillä on upea koti! Jaksamista sinun kevääseesi! ????

  • Laura

    Onnea blogille! Löysin blogisi noin vuosi sitten etsiessäni hyviä sisutusblogeja ja bingo ???? mukaan hotelliin lähtisi mies ja kaksi pientä lasta. Kiitos rohkeasta ja elämänmakuisesta blogista!

  • Sussu

    Ottaisin mukaan parhaan ystäväni, joka sai vuoden alussa vauvan! Hän ansaitsisi hemmottelua! ????

  • Merja

    Mieheni kanssa mentäisiin ja samalla reissulla voitaisiin käydä tapaamassa tyttären perhettä. Blogisi löysin tyttären vinkkauksesta. Kauniita kuviasi on ollut kiva seurata. Voimia sinulle jokaiseen päivään !

  • Tiia

    Ottaisin mukaani mieheni ja reilu vuoden vanhan tyttömme ❤
    Tekisi hyvää päästä pienelle lomalle.

  • Laura L

    Ottaisin mukaan ihanan aviomieheni, jonka kanssa parisuhdeaika on jäänyt liian vähälle viime aikoina. Olen vasta palannut töihin esikoisemme hoitovapaan jälkeen ja arki on ollut aikamoista hullunmyllyä. Olisi ihanaa lähteä yhdessä rentoutumaan!

  • Miia

    Ottaisin mukaan mieheni, meillä on hyvin harvoin mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan tässä lapsiperhearjessa, joten tämä olisi hyvä syy ottaa sitä aikaa 🙂 blogiisi löysin Facebookin kautta

  • Jenni

    Kyllä nappaisin miehen kainaloon ja mentäisiin hektisen perhe arjen keskeltä nauttimaan köllöttelystä <3 Itse olen saman läpikäyneenä rintasyövän ja kontrollit pukkaa päälle aina näin keväällä. Pääsisi vaan olemaan ja saisi aivot samalla narikkaan 🙂

  • Jonna

    Rakkaan aviomieheni, joka on paras ystäväni ja tukipilarini❤
    Tämä blogi on ihana???? Ja instagramin kautta olen löytänyt tämän.

  • Johanna

    Ottaisin mieheni mukaan rentoutumaan. ❤️ Blogisi olen löytänyt instagramin kautta, sinulla on kauniita sisustuskuvia! ????

  • Monmi

    Mukaan ottaisin kihlattuni, meillä tulee sopivasti 5vuotta yhdessä oloa täyteen lauantaina (mukaan kyllä ehkä pääsisi myös kaksi rakkauspakkaustamme 2v&8kk:)).
    Löysin blogisi instan kautta. Ja on muuten ensimmäinen ja toistaiseksi edelleen ainoa blogi jota tulee luettua ????.

    • Jenni

      Poikaystävä mukaan, 2 vuotispäivä tulossa ja hemmottelu kuulostaisi ihanalle ????
      Blogi löytyi instagramin kautta, sisustaminen on ???? ja teillä on niin kaunis koti !

  • Milja

    Ottaisin mukaan rakkaan avopuolisoni, jonka tapasin seitsemän vuotta sitten maaliskuussa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ❤️

  • Sanna

    Mukaan pääsisi mieheni. Emme ole viettäneet yhteistä aikaa 2v8kk. On juhlimatta minun 30v juhlat sekä kijlat. Tässähän ne tulisi kaikki ja enemmänkin. Olisi mahtava ottaa mukaan meidän tytöt, mutta tämä olisi kyllä vain meille kahdelle, olemme ansainneet sen.

  • Laura

    Ottaisin mukaan perheeni, mieheni ja poikani siis ????

  • Marjut

    Mieheni kanssa lähtisin. Instan kautta löysin blogisi jota tulee nyt seurattua .

  • Riikka

    Olisipa ihana päästä tuollaiseen paikkaan lomalle. Miehen kanssa lähdettäisiin, mutta jouduttais varmaan ottaa 3v. kuopuksemme mukaan. Emme saa hänelle hoitajaa, koska hänen sairautensa vaatii erityis toimenpiteitä. Tapasimme ensimmäisen kerran imetystuki tapaamisessa, kun Minea oli vain muutaman päivän ikäinen. Silloin en vielä tiennyt, että pidät blogia. Huomasin blogisi vasta kun lähetin sinulle kaveripyynnön FB:ssa. Kirjoituksesi ja kuvasi ovat ihania.

  • Ella

    Mieheni kanssa. ????

  • Ville

    Rakkaan vaimoni ottaisin mukaani, hänelle tulisi tarpeen arjesta irtautuminen , olisi meille pieni romanttinen hetki kahdestaan. ❤️

  • Päivi Kaasalainen

    Oman miehen, jonka kanssa yhteinen aika pn tosiaan kortilla, vaikka ei enää tässä iässä pitäisi…Marjut on entinen työkaveri, ihana sellainen????Tottakai siis seuraan tätä blogia????

  • Nea

    Poikaystävän ottaisin mukaan, olisi ihana päästä yhdessä rentoutumaan! ❤️

  • Maija

    Rakkaan aviomiehen ottaisin mukaan rentoutumaan. Nyt olisi tarpeen hetki kaksin, kun talonrakennusprojekti on alkamassa emmekä ole päässeet hetkeen rentoutumaan kodin ulkopuolelle kun kolme alle kuusi vuotiasta lasta vauhdittaa arkeamme ☺️ Ex-kemiläisenä olen törmännyt blogiisi jotenkin puolisosi kautta.

  • Soili N

    Ihan oman kultani kanssa mentäisiin! Hyvältä näyttää uudistuksen jälkeen. Blogit.fi kautta olen seurannut blogiasi. Voimia ja parane pian!

  • Pauliina

    Ottaisin mukaani aviomieheni ???? Ihana kuulla että olet uskaltanut jo ilman peruukkia olla “ihmisten ilmoillakin”. Se on iso askel koko sairauden keskellä. Olet niin rohkea ja reipas muutenkin ja ihana esimerkki ja roolimalli muille naisille. Itsekin syovän sairastaneena tiedän kuinka ottaa välillä koville mutta positiivinen asenne on se jolla pääsee pitkälle. Itse pääsin toki helpommalla kun ulkoisesti syöpä ei näkynyt missään vaiheessa muuta kuin jälkeen päin leikkausarpina. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää sulle ja koko teidän perheelle ja tiedän jo nyt että sä olet voittaja!❤️

  • Maarit

    Blogisi löytyi fb.n kautta ja voiton osuessa kohdalle antaisin sen tyttärelle ja hänen miehelleen ❤️

  • Petra

    Perheeni kanssa lähtisin nauttimaan ???? Blogin löysin instagramin puolelta. Ja tykkään ????

  • Tanja

    Mieheni ottaisin mukaan. Instan kauniiden kuvien myötä löysin blogisi.

  • Jenni

    Mieheni kanssa lähtisin ❤️
    Instagramin kautta ????????

  • Suv1

    Paljon onnea kolmevuotiaalle!
    Puolison kanssa mentäisiin nautiskelemaan pitkästä aikaa. Aivan mahtavasti olet onnistunut taltioimaan kuviin tunnelmaa <3

  • Emmi

    Tulevan aviomiehen kanssa ois ihana päästä reissuun❤️ Hänellä on synttärit nyt 2.3. ja tää ois ihan mahtava ylläri????Blogiin oon tutustunut Instagramin kautta, siellä seuraillut jo pidempään. Ihanaa kun pääsitte ansaitulle lomalle, paljon tsemppiä jatkoon❤️????????

  • MK

    Mieheni kanssa lähtisin arkea pakoon! Perheessä jossa on teinejä ja pieniä koululaisia hotelliloma olisi ihanaa luxusta♡
    Löysin blogisi jonkin toisen toisen blogin kautta.. Olet mahtavan positiivinen ja iloinen vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta! Avoimuudestasi varmasti moni saa vertaistukea ja rohkeutta omiin haasteisiin ♡

  • SannaF

    Ottaisin mukaan ihanan ystäväni, jota en ole nähnyt yli vuoteen. Hän on aina ollut mun tukena, myös masennuksen aikana, joten kiittäisin häntä yhteisellä minilomalla kaikesta siitä tuesta, jota olen saanut 🙂

  • Tiia

    Ottaisin mukaan avomieheni, ei ollakaan hetkeen vietetty aikaa ihan kahdestaan ❤ löysin blogisi Instagramin kautta aikoinaan ????

  • Päivi

    Äiti-poika -laatuaikaa lähtisin viettämään teinipoikani kanssa… ???? Rakastamme aktiviteetteja, joten SuperPark, FitPark ja uimala tulisivat ainakin hyvin testattua ja nautittua ennen herkuttelua ravintoloissa ja rentoutumista elokuvissa. Blogisi löysin Hotelli Sveitsin ilmoituksesta. Tsemppiä sinulle paranemiseen!

  • Roosa

    Ehdottomasti parhaan ystävän kanssa❤️

  • Anni P

    Onpa ihan todella ihanan näkönen hotelli! Todellakin mukana arvonnassa 🙂 Mukaan hotellilomalle ottaisin poikaystäväni. Vastaanpa vielä blogikysymykseenkin, että instagramin kautta aikoinaan löysin! 🙂

  • Petra

    Huikean paljon onnea blogisi synttärien johdosta. Nyt en muista missä yhteydessä törmäsin blogiisi, mutta muutamat vuodet jo sitä lukenut. Lomalle lähtisin miekkoseni kanssa sillä emme ole päässeet aikoihin mihinkään kun elimme viimiset 4vuotta epilepsiaa sairastavan koiramme ehdoilla. Nyt kun jouduimme viikko sitten tekemään tuon raskaan päätöksen elämä tuntuu niin tyhjältä. Joten kaikki positiivinen energia olisi tervetulleita meille.

  • Saara

    Ottaisin mukaan mieheni ja meidän 1-vuotiaan tyttäremme <3

  • Minna

    Ottaisin mukaan rakkaan siskoni ❤️ Olen löytänyt ihanaan blogiisi Instagramin kautta. Ihastuin sisustustyylisi ja kuviisi ja päätin siirtyä lukemaan myös blogiasi, johon jäin koukkuun koska pidän myös sinun kirjoitustyylistäsi.

  • Sini

    Lähtisin perheeni kanssa, eli mieheni ja tyttäremme! ❤️ Olisi upeaa päästä viettämään renroutttavaa yhdessäoloa perheen kesken.

    Blogisi olen löytänyt sattumoisin nettiä selatessani muutama vuosi sitten ja sen jälkeen säännöllisesti kuulumisesi käynyt katsomassa ????

  • Nina SIPOLA

    Mieheni kanssa tänne lähtisin. Suomen Sveitsissä en ole koskaan käynyt, Sveitsissä tulee kuitenkin vuosittain käytyä. Mulla itselläni alkaa sytostaattihoidot lymfoomaan ensi tiistaina, joten taatusti pieni loma jossain välissä olisi tervetullut.
    Arvostan avoimuuttasi. Sanat ovat vain sanoja, sen olen huomannut. Siltikin se tietoisuus, että ympärillä on tärkeitä ihmisiä… ei tätä yksin sairaasta, koko lähipiiri tätä potee. Tämä olkoon vain yksimutka elonpolulla!

  • Tuija

    Pikkuveljelle antaisin synttärilahjaksi. Voisi vaimonsa kanssa viettää yhteistä aikaa????
    Blogin löysin tämän Sveitsi-jutun kautta

  • Heidi

    Kuulostaa ihanalta lomalta ???? mukaan ottaisin ehdottomasti mieheni, joka tekee hurjasti töitä ihan vaan siksi että minä saan olla vielä poikamme kanssa kotona, hän olisi tälläisen niin ansainnut ???? blogiisi löysin vauva 2016 ryhmän kautta, kun kerroit siellä blogistasi. Siitä asti on tullut päivittäin tullut käytyä lukemassa täällä uusia postauksia

  • Sarate

    Mies ja poika<3

  • Have an Ice Day

    Ottaisin mukaan hyvän ystäväni <3

  • Iida

    Minilomalle lähtisin avomieheni kanssa. Molemmilla opiskelujen viimeinen kevät menossa ja erityisesti itsellä stressiä kerääntynyt erittäin paljon. Pieni irtiotto tekisi varmasti hyvää. Blogisi löysin sattumalta, muistaakseni jonkin toisen blogin kautta..

  • Leena

    Lähtisin mieheni kanssa myös minilomalle, koska olen myös sairastunut rintasyöpään ja käyn samaa läpi, kuin sinä tällä hetkellä.

  • Tiiu

    Ottaisin mukaan mieheni ❤️

  • Fiia

    Oi kun toi Hotelli Sveitsi näyttää ihanalle paikalle rentoutua! Ehdottomasti mukana arvonnassa. Avomiehen kanssa nautittaisiin kyllä kovasti ❤️

    Hyvää syntymäpäivää blogillesi! Rupesin lukemaan sitä jo useampi vuosi sitten, koska minua kiinnosti sinun sisustusaiheiset postaukset kauniine kuvineen – kiinnostaa siis kyllä edelleenkin!

  • Jasminella82

    Haluaisin kokoa tuommoisen ihanan miniloman aviomieheni kanssa… mutta se ei tule lastenhoidollisista syistä onnistumaan niin seurakseni lähtisi rakkain ystäväni, joka asuu yli 500km päässä ja näemme liian harvoin.

    En valitettavasti muista mistä blogiisi aikoinaan löysin. Seuraan myös instassa 🙂 Kaikkea hyvää toivotan!

  • Elise H.

    Onpa upean näköinen hotelli! Jos onni suosii, ottaisin hotellilomalle mukaan oman mieheni 🙂
    Valitettavasti en pysty tarkasti muistamaan, mistä olen alunperin löytänyt blogisi, ehkä jonkin toisen blogin lukulistalta. Paljon onnea ihanalle 3-vuotiaalle blogille! 🙂

  • NannaS

    Puolison kanssa

  • Anna

    Yöpymään lähtisin mieheni kanssa. Kahdenkeskistä aikaa ei ole koskaan liikaa!
    Löysin blogin instan kautta, jossa aloin tätä/sinua seuraamaan.

  • Minna

    Ottaisin mukaani oman rakkaan.

  • Virpi

    Nyt tulisi tarpeeseen! Mirheni kanssa lähtisin.
    ps. On ollut ihana tutustua sinuun❤. Kaapelin joulussahan me eka kerran nähtiin????.

  • Mari

    On teillä ollut kyllä niin ihana hemmotteluloma! ???? Olet sen ansainnut❤️ mä voisin kanssa osallistua arvontaan ja mukaan ottaisin poikaystäväni nauttimaan hotellin mukavuuksista ????

  • Sini

    Mukaan ottaisin kihlattuni 🙂

  • JY

    Meijän perheen iskä pääsis pikku lomalle. ????

  • Satukristin

    Veisin minilomalle mun mieheni. ♥ hän ansaitsee kiitoksen, sillä mulla on ollut terveyden kanssa ongelmia yli vuoden ja keväällä edessä leikkaus. Hän on ottanut vastuun kodin hoidosta, lapsista ja vielä mun auttamisesta ja olisi vähintä mitä voisin tehdä antamalla hänelle tällaisen hemmottelun. Hän kun rakastaa käydä kuntosalilla, uimassa ja nauttii hyvästä ruuasta ♥

    Sinun blogin löysin jo silloin blogin aika alkuaikoina ja siitä saakka olen lukenut ♥ mukavaa päivää sinne teille!

  • Henna Holappa

    Onnea blogillesi, luen blogiasi mielelläni. Olen kuullut Sveitsistä ja nyt oikein ihastuin kun sieltä löytyy melkein kaikki mitä rentoutumiseen kaipaakin. Mieheni kanssa lähtisin aivan varmasti, elokuviin mentäisiin ja kuten miehesikin otti niin minunkin mies tykkää hirvenlihasta ja varmaan olisi rentouttavaa viettää viikonloppu ja aloittaa taas arki töitten kanssa.

  • Ella

    Teidän loma kuulostaa ihanalta ja niin ansaitulta. ❤ Jos arpaonni osuisi kohdalle niin mieheni kanssa lähdettäisiin rentoutumaan ja juhlimaan pyöreitä vuosia. Olen seurannut blogiasi ihan alusta saakka. Meillä on melkein saman ikäiset lapsoset. ????

  • Susanna

    Upea arvonta! Oma rakas mies mukaan! Olen löytänyt blogiisi instagramin kautta puolisen vuotta sitten.

  • Maria

    Puolisoni ottaisinn mukaan 🙂
    Ihana blogi tuli vastaan instagramissa 🙂

  • Saana

    Ottaisin mukaan aviomieheni. Yhteinen loma tekisi niin hyvää. Löysin blogisi vasta hetki sitten Pellavaa ja Pastellia blogin kautta ja olen selaillut blogiasi läpi pitkin viikkoa.
    Tykkään kovasti ja jään ehdottomasti lukijaksi. 🙂

  • Maiu

    Onpa mukava että saitte tuommoisen irtioton 🙂
    Ottaisin mukaan ystäväni Marjon – ollaan vuosia puhuttu tällasesta lomasta kahdestaan. Eri asuinpaikkakunnat, elämäntilanteet ja aikataulut ovat vielä tehneet tehtävänsä.

  • Terhi

    Tämä miniloma olisi oikein mainio piristys kiireisen arjen keskellä ????

  • Marianne

    Mieheni ottaisin mukaan. Meillä on myös ollut monenlaista murhetta viime vuosien aikana joten piristys olisi tervetullutta! En muista miten blogiisi päädyin,mutta haluan toivottaa sinulle paljon voimia!

  • Laura V

    Avomiehen kanssa. Olen käynyt kerran hotellissa ennen remonttia, olisi mielenkiintoista päästä kurkkimaan uutta sisustusta. Löysin blogisi aikoinaan selaillessani erilaisia sisutusblogeja.

  • Milla

    Näyttääpä ihanalta 🙂
    Mukaan lähtisi paras ystäväni, vietettäisiin 30v synttäreitä yhdessä ❤️
    En muista yhtään miten blogisi aikanaan löysin, ehkä sattumalta instagramin kautta?

  • Sari Bergman

    Puolisoni ottaisin mukaan ❤️
    23-v tyttäreni vinkkasi minulle instan puolella kauniit sisustuskuvasi ja aloin seuraamaan niitä ja sitä kauttua blogiasi. Upeita kuvia ja postauksia. Suuria iloja ja suruja… niin elämän makuista. Toisaalta olisi kyllä kiva ottaa oma niin rakas tytärkin ❤️ kaveriksi. Tulisi valinnan vaikeus eteen ????

  • Anna

    Blogisi taisin löytää instan kautta. Mukaan otaisin mieheni, ihanalle hengähdystauolle kiireisestä arjesta.

  • Rita

    Lähtisin kihlattuni kanssa 🙂

  • Maisa

    Minä ottaisin mukaan rakkaan siskoni, joka taistelee samasta sairaudesta kuin sinä. Niin paljon toivon parasta hänelle, kuin myös Sinulle! Onnea! Blogisi on kaunis ja inspiroiva.

  • Tiina

    Avomieheni ottaisin mukaani. mentäisiin viettämään minun 30v juhlia ja ensimmäistä lapsivapaata sitten 1.5vuoden jälkeen. Jos lapsenvahtia ei saataisi niin juhlitaan sitten samalla poikien 3-ja 1v synttäreitä 🙂
    Blogin löysin Facebookista ja siitä asti seurannut

  • Jenninii

    Mieheni kanssa ❤️ Miniloma kahdestaan tekisi hyvää. Kahdenkeskeistä aikaa on aivan liian harvoin, kun perheessä on kaksi pientä lasta.

  • Sariann

    Onnea blogisi synttäreiden johdosta! Ihana arvonta. Mukaan ottaisin ehdottomasti rakkaan aviomieheni. Tänä vuonna juhlimme 10-v hääpäivää ja tämä olisi upea lahja. Ja vieläpä kaupungissa jolla on erityinen paikka sydämessämme.

  • Johanna

    No tietenkin ottaisin mukaan mieheni Jussin, hänellä onkin viikon päästä synttäri joten tämä olisi oiva tapa juhlistaa hänen sitä!

  • Essiidastiina

    Ottaisin mukaan avomiehen ❤️ Kävisimme hänen perheensä kanssa yhdessä myös herkuttelemassa jossain Hotel Sveitsin ravintoloista, sillä heitä ei useasti reilun 600 kilometrin välimatkan takia näe tarpeeksi❤️

  • Aino

    Mieheni ottaisin mukaan! 🙂

  • Sanna

    Veisin avomieheni, hän jos kuka ansaitsisi hemmottelua! <3 olisi kiva ilahduttaa toista isommin ja juuri sopivasti olisi synttärit tulossa 🙂

    Löysin blogisi ig-tilin kautta, hienoa miten avoimesti kirjoitat asioista ja tunnut oikein ihanalta ja lämpimältä ihmiseltä! Eritysesti ilahduttaa kuinka kauniisti kirjoitat läheisistäsi ja kuinka hyvä asenne sinulla on sairastumiseesi! Paljon tsemppiä ja mukavia talvi päiviä! <3

  • H

    Koko perheen voimin vesipetolomalle! ❤️ Löysin blogisi jokin aika sitten googlehakujen yhteydessä.

  • Carrie

    Ottaisin mieheni mukaani ❤️ Minulla on nyt ylihuomenna syntymäpäivä ja miehelläni ensi viikolla, joten tuo olisi hemmottelulahja meille molemmille ????✨ Hotelli ja ruoat siellä näyttää todella ylellisille! Mmm! ????????⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ Löysin blogisi viime viikonloppuna kun etsin kauniita maljakoita, klikkasin kuvan auki… luin viime viikkoiset kuulumisesi ja olin sekä liikuttunut että vaikuttunut rohkeudestasi ja esimerkillisyydestäsi. En lue tai seuraa blogeja, ja tänään tulin tänne ihan vaan katsomaan että ”täällä on kaikki hyvin”. ✨ Voimia! ✨

    • Marianne

      Olen lukenut blogiasi koko sen historian ajan, mutta en yhtään muista mitä kautta tänne silloin löysin. Ehkäpä instagramin kautta! Tyylisi on ihanan raikas ???? hotellivisiitille ottaisin mukaan mieheni. Olemme molemmat olleet tiiviisti töissä viime ajat joten miniloma olisi ihanan rentouttavaa ????

  • Livingroom

    Oiih, ihanalta kuulostaa. Olen käynyt siellä 20 vuotta sitten mutta kuvien perusteella hurjasti muuttunut. Lähtisin mielellään mieheni kanssa ihanalle minilomslle sillä olemme harvoin kahdestaan missään. Täytimme viime vuonna molemmat 50 v mutta ei ollut aikaa (eikä rahaa) silloin lähteä johonkin , joten tää voisi nyt olla meidän yhteinen reissu ????????

  • Katja

    Mieheni kanssa olisi ihana päästä minilomalle arkea pakoon ❤️

  • Niina

    Miesystävän kanssa, 10 vuoden yhdessäolon kunniaksi <3. Löysin blogisi instagramista, tyylisi sisustaa kiinnosti ja tulin sitä kautta blogiin.

  • Riikka

    Neljän lapsen äiti tarvitsisi hemmottelua, mukaan mies! ????❤️

  • Sanna

    Tämä olisi ihana hääpäivämatka Toukokuussa, kun minä ja mieheni vietämme 20v hääpäivää.????

  • Jonna

    Ottaisin mieheni mukaan, hän tykkäisi varmasti yllätyksestä???? olisinko löytänyt sinun blogisi instagramin kautta, muistaakseni kiinnitin huomion ihaniin koti kuviin! ????

  • Minna

    Rakkaani kanssa lomailisin jos arpa suosii. Blogisi löysin pellavaa ja pastellia blogin kautta.

  • Pirjo

    Yllättäisin jonkun, eli en viitsi yöpyjää paljastaa ????. Blogin taisin löytää facebookin kautta ????

  • PäiviM

    Olisipa ihan päästä tuonne minilomalle miehen kanssa 🙂 Blogin löysin facebookin kautta.

  • Noora

    Mieheni. Meillä on ollut parisuhteessamme nyt viime aikoina vaikeaa, vauvavuosi takana ja se näkyy. Keskusteluyhteys on kadonnut, ja irtiotto arjesta tulisi tarpeeseen.

  • Jonna Temonen

    Ottaisin mukaan Miksun. <3

  • MarjaKoo

    Mieheni ottaisin mukaan ja hemmottelisin häntä, joka aina jaksaa tehdä niin paljon toisten eteen. Blogiin tulin Blogit,fi:n kautta.

  • Sonja

    Mieheni ja pienen tyttäremme ????

  • Miia

    Ottaisin ehdottomasti mukaan parhaan ystäväni, olisi ihana antaa tämä hänelle syntymäpäivälahjaksi 🙂

  • Halejo

    Onnittelut blogillesi! Puoliso haluaisi lähteä mukaan. Hienon oloinen hotelli kyllä. 🙂

  • Noora

    Ystävän ❤ pieni irtiotto arjesta tekisi hyvää molemmille

  • Alisa Myöhänen

    Lahjottaisin lahjakortin lapselleni ja hänen vaimollensa he pääsevät aivan liian harvoin nauttimaan kahdestaan.
    Lisäksi menisin hoitamaan heidän ihania poikia siksiaikaa kun vanhemmat nauttisivat kahdenkeskisestä ajasta ❤

  • Hanna

    Rakkaan aviomiehen yllättäisin ❤️

  • Siiru

    Paljon onnea blogillesi! Ottaisin matkalle mukaan parhaan ystäväni, sillä ystävänpäivän vietto tänä vuonna ei sairastelujen takia onnistunut kuten suunnittelimme :/

  • MinniMaaria

    Ottaisin mukaan mieheni, meillä tänä vuonna 30-vuotis hääpäivä jota voisimme juhlistaa tämän merkeissä <3.
    Upean näkoinen hotelli jossa olisi kiva viettää miniloma rakkaan kanssa.
    Olen tutustunut blogiisi tämän talven aikana kun olen etsinyt sisustusideoita remontoituun kotiini.
    Sinulla on ihana koti, tykkään käyttämistäsi sävyistä ja siitä että hankinnat/ ostot pysyy " jossakin rajoissa" eikä joka postauksessa ole uusi esine/ huonekalu kyseessä .
    Tällöin "maallikkosisustajakin" ajattelee relaistisesti voivansa hyötyä vinkeistä ja stailausideoista :).
    Olen lukenut sairastumisestasi ja ihannoinnut positiivisuuttasi sen suhteen, voimakas ihana nainen. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja supervoimia <3.

  • Salla

    Mukaan ottaisin mieheni ja 1-vuotiaan esikoisemme. Olisi ihana päästä rentoutumaan ensimmäistä kertaa perheen kesken. Blogiasi olen alkanut lukea vasta viime aikoina, mutta jo nyt olen lukenut monia vanhempia postauksia. ☺️

  • Marika Nieminen

    Ottaisin mukaan avomieheni. Meille on kevätvauva tulossa ja pieni irtiotto arjesta vielä kahdestaan tekisi hyvää molemmille.

    Olen lukenut alusta asti blogiasi ja seuraan myös instassa, mutta en muista mistä olen alunperin ajautunut lukemaan 🙂

  • Mirja

    Mieheni kanssa lähdettäisiin. Mielenkiintoni heräsi tätä hotellia kohtaan kun päivitit minilomasta Instagramin välityksellä. Blogiisikin löysin aikoinaan juuri Instagramin kautta.

  • Riikka

    Onnea blogille! Tyttären ottaisin mukaan. Blogi löytyi pellavaa ja pastellia blogin kautta.

  • Hanna U

    Onnea blogille! Tätä on ollu ihana lukea! ???? Olen jo useamman vuoden seurannut blogiasia ja aikoinaan päätynyt J:n fb sivujen kautta.. 🙂
    Oi oispa ihana voittaa hotelliyö, näyttää niin nätiltä ja ottaisin miehen mukaan! ????

  • Pipsa

    Mieheni kanssa! ❤️ 1,5 vuotta suunniteltu hääyötä ja vielä ei olla päästy???? Blogisi löysin instagram tilisi kautta!

  • Jaana

    Lähtisin esikoistyttöni kanssa rentoutumaan. ❤️

  • Tuisku

    Oman, rakkaan mieheni kanssa! Oltaisiin kyllä todella loman tarpeessa.

  • S.

    Ottaisin mukaan kaksi tytärtäni <3

  • Jenni

    Ottaisin mukaan oman aviomieheni. Pieni breikki arjen hulinasta tekisi hyvää!

  • Merja Rämö

    Meillä kun ei ole juurikaan mahdollisuutta matkustella, niin miehen kanssa olisi todella luksusta päästä kahdestaan viettämään aikaa. Mukana arvonnassa ja oikein hyvää kevään alkua Sinulle 🙂

  • Hanna

    Ihana arvonta ja kivan nököinen hotelli! Itse olen suht uusi lukija, joka löysi mm. ihanat postauksesi minean huoneesta ja tykästyi sun tyyliin ja sittemmin rohkeuteen 🙂

  • PirjoS

    Mukaan lähtisi ystävä.
    Korvaamaton tukipilari.
    Blogiasi olen seurannut pitkään, en muista mistä kautta tänne päädyin.

  • Tuuli

    Onnea ????

    Lähtisin matkaan mieheni kanssa ????

    Muistaakseni olen löytänyt blogiisi instagramin kautta.. ????

  • Teija Kokko

    Ihanalta paikalta näyttää! Ottaisin mukaan rakkaan mieheni! Yhteinen aika on niin vähissä kiireisessä arjessa!

  • Nanne

    Ottaisin mukaani äitini, siskoni tai siskontyttöni! Kuka heistä pääsisi lähtemään niin olisin siitä iloinen! Olisi ihanaa päästä nauttimaan ihanasta hotellista, aamupaloineen ja Helsingistä pitkästä aikaa! Se tuottaisi niin paljon iloa!

  • Maria Annika Suoniemi

    Ottaisin mukaan mieheni . Emme ole päässeet juhlimaan vielä häämatkaa oikein missään muodossa . Häistä on 2 vuotta ja tämä tulisi tarpeeseen hektisen lapsi arkemme keskelle 🙂 syötäisiin ja nukuttaisiin hyvin ????

  • MARITA

    Ottaisin minilomalla mukaan tuoreen aviomieheni<3
    Näyttää ihanata paikalta ja pieni hemmottelu olisi nyt meille paikallaan:) Arjen kiireiden vuoksi häämatkakin vielä tekemättä.

  • Sini

    Minä ja Hän ????
    Blogin löysin aikoinaan Facebookista.

  • Johanna Ala-Korpi

    Mukaan ottaisin mieheni ❤
    Blogin olen löytänyt facen sisustus sivun kautta ❣

  • Matleena

    Maailman parhaan mieheni kanssa olisi ihana olla edes yksi yö kaksin ennen toisen lapsen syntymää <3

    Blogiin olen aikoinani löytänyt tieni vauva2016 ryhmän kautta <3 kiitos kun olet täällä valmis jakamaan myös elämän vaikeudet meidän lukioiden kanssa! Ihanaa kevättä!

  • LUH

    Menisin äitini kanssa joka hoitaa kotona huonokuntoista isääni – äiti tarvisi miniloman

  • Susanna

    Ottaisin mukaan rakkaan aviomieheni. En muista miten päädyin blogiasi lukemaan, mutta onneksi päädyin ????

  • Tiia

    Ihana paikka! Löysin blogisi Instagramin kautta hetki sitten, kun ihastelin tyttösi huonetta ja poimin vinkkejä uuden kodin sisustukseen. Jos voitto osuisi kohdalle, ni ottaisin aviomiehen mukaani, ja laitettaisiin lapsi mummolaan hoitoon, emme ole käyneet lapsen tultua missään kaksin vaikka siitä monesti puhuttu. Olisi ihana piristys ja jaksaisi lapsi arkea taas eritavalla. Ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi ❤️

  • Elina

    Ottaisin mukaan mieheni. ❤️ Menimme syksyllä naimisiin jonka jälkeen elämä heittikin sellaista kupperiskeikkaa että emme päässeetkään häämatkalle. Henmotteluloma tulisi tarpeeseen rankan talven jälkeen. ❤️

  • Noora

    Lähtisin mieheni kanssa. Meille on syntymässä huhtikuun lopussa toinen tyttö, ja pieni irtiotto sitä ennen tekisi todella hyvää. ????
    Blogiisi olen löytänyt instagramin kautta. Siellä aloin seuraamaan upean inspiroivia kuviasi, ja sitä myötä myös blogitekstejäsi.

  • Jutta

    Ehdottomasti miehen kanssa menisin. Kolmen lapsen kanssa arki on välillä kiireistä, vaikkakin ihanaa. Arjen vastapainoksi voisin nauttia yhden hemmottrluloman ????

  • Anette

    Ottaisin seurakseni tulevan aviomieheni. Hemmottelisin häntä, sillä on hän kestänyt minun liian pitkää työrupeumaan.

  • Kirsi

    Ottaisin mukaani aviomieheni, meillä tulee 8 vuotta yhdessä täyteen nyt maaliskuussa ja tuo olisi ihana tapa juhlistaa sitä 🙂 Löysin blogisi ihan vaan googlettelemalla sisustusblogeja ja tämä blogi iski saman tien, joten seuraajaksi ryhdyin 🙂

  • Hanna

    Mieheni kanssa lähdettäisiin sillä meillä tuli viime kuussa yhteistä eloa täyteen 10 vuotta. Ja myöskin sen vuoksi, että ei olla käyty viimeiseen 6-vuoteen eli lasten syntymän jälkeen oikein missään yhdessä. Joten tämä oisi kyllä aivan ihana juttu. Löysin blogisi aikoinaan instagramin kautta ja ihastuin kuviisi ja sieltä blogiisi ❤

  • Nea / In the little cottage

    Lähtisin ehdottomasti miehen kanssa, upea hotelli! Instan kautta taisin löytää blogisi. 🙂

  • Satu Aho

    Ottaisin mukaan mieheni ,upea hotelli❤️

  • Laura

    Mieheni kanssa lähtisin????

  • Njumi

    Ottaisin mukaan poikaystävän❤️ Blogisi tuli noin vuosi sitten tutuksi IG:n kautta, sisustustyylisi on todella ihana! ????

  • Katri

    Miehen kanssa lähtisin. Pieni hemmotteluloma kaksistaan tekisi hyvää vastapainoksi lapsiperheen arjelle. Blogin olen löytänyt instagramin kautta sisustusideoita etsiessä. ????

  • Janina

    Ottaisin mukaan hyvän ystäväni, joka tarvitsisi hieman piristystä! <3

  • Ansu

    Ottaisin äitini mukaan 🙂

  • Kia

    Tietenkin avopuolison kanssa lähdettäisiin. Ei olla ikinä itseasiassa tehty mitään vastaavaa, kun opiskelijoina ei ollut varaa ja sitten prinsessa jo ilmoittikin tulostaan. Nyt vuoden ikäisenä voisikin jo hyvin mummolassa kyseisen yön viettää..:) Ihanan blogin löysin instagramin kautta!

  • Petri

    Vaimo lähtee mukaani jos voitan, lueskelen blogiasi aina kun ennätän, varmaan vuosi sitten löysin sivuhistoriasta tyttäreni tai vaimon jäljiltä.

  • Jenna

    Mukaan ottaisin tulevan aviomieheni ja veisin hänet kiireiden keskeltä yllätyksenä rentoutumaan 🙂

    Blogisi löysin instagramista inspiroivien kuviesi kautta. Aurinkoista kevättä teidän koko perheelle! ☀️

  • Iida

    Ottaisin mukaan mieheni. Kahdenkeskeisten irtiotto tästä hektisestä lapsiperhearjesta tulisi tarpeeseen, lapset 3v & 2v pitävät päivät kiireisinä ja parisuhteelle jää harmittavan vähän aikaa.

  • Anette

    Mies lähtisi mukaan 🙂

  • Sonya

    Onnea blogille!????
    Ottaisin mukaan siskoni. Meillä on ollut nykyään tosi vähän yhteistä aikaa viettää yhdessä. Tämä ihana loma olisi iso juttu meille molemmille.
    Olen löytänyt blogisi äskeittäin instagramin kautta. ????

  • Satu

    Ottaisin mieheni joka tällähetkellä sairaalassa influenssa viruksen kynsissä kovassa kuumeessa.
    Blogisi löysin sattumalta kun etsin pyöreistä pöydistä juttua.
    Ihanaa????Kevään odotusta.

  • Noora

    Puolison kanssa rentoutumaan 🙂

  • Juulia Myllykangas

    Avomieheni pääsisi mukaan romanttiselle reissulle <3

  • Sari

    Miehen kanssa lähdettäisiin.
    Ihanan blogisi löysin Instagramin kautta????

  • Eveliina

    Ottaisin mukaan mieheni. Olisi ihanaa viettää kahdenkeskistä aikaa ja vielä noin upeissa puitteissa.❤️Löysin blogisi Instagramin kautta.

  • Tarja Liikamaa

    Ehdottomasti ystäväni ansaitsee tämän.Hän on käynyt läpi rintasyövän,edelleen vatsasyöpä,joka levinnyt.Hänen tytär kuoli viime toukokuussa.Ystäväni koko elämä on ollut erittäin rankka.Hän,jos kuka ansaitsee loman.

  • Janna Günes

    Olen löytänyt ihanan blogisi instagrammin kautta.
    Mukaan ottaisin oman ihanan aviomieheni ❤

  • Trifa

    Ihana blogi ♥️ Ottaisin mieheni mukaan ja olis ihanaa saada kahdenkeskistä aikaa kun meille tulee 6.4 2018, tasan 13v. Täyteen ja tämä olis meille täydellinen pikku loma meille, kun saan viettää aikaa näin mielettömissä puitteissa ei ole ollut yhteistä aikaa vuosiin kun poika syntyi hätäsektioon ja hänellä oli sydänvikaa, tarkkailussa pitkään nikn keskityimme poikaamme onneksi kaikki on nyt hyvin ja ja kaipaamme pientä piristystä kevääseen kun sais viettää yhteistä aikaa ♥️

  • Anna

    Puolison ja 2-lapsen kanssa( 4 ja 2 v). Löysin blogin instagrammissa. Itse olen rintasyöpä kirurgi ja sen kautta löysin sun blogin❤ voimija sulle ja sun perheelle❤

  • Tiina

    Kaunis blogi. Löysin sen etsiessäni vinkkejä makuuhuoneen sisustukseen. Jäin koukkuun…

  • klaara

    Mukana ihanassa arvonnassa. Seurakseni ottaisin puolisoni, jonka kanssa vietämme tässä lähiaikoina hääpäiväämme ja olemme miettineet, miten sitä juhlistettaisiin.

  • Jonna

    Hei! Ottaisin mukaan lomalle mieheni. En itseasiassa muista, mistä olen blogisi löytänyt. Olen seuraillut sitä noin kahden vuoden ajan.

  • Natalia

    Mieheni kanssa 🙂

  • Mari

    Raksun kanssa lähtisin ❤️

  • Anne

    Instatilisi kautta löysin blogiisi. Lähtisin Sveitsiin parhaan ystäväni kanssa. Hän tarvitsee nyt piristystä, hemmottelua ja huolenpitoa <3

  • tiiu

    Siskoni kanssa.

  • Maria

    Ottaisin mukaan avomieheni ja 1,5v tyttären ????

  • Jenna Lempinen

    Mukana arvonnassa, miehen mukaan ottaisin????
    Blogiin löysin instatilisi kautta.

  • Milla

    Voi olisi ihana irtiotto arjesta mieheni kanssa❤️. Blogiisi olen löytänyt instan kautta????.

  • Iiris

    Ottaisin mukaan mieheni! Löysin blogisi instagramin kautta????

  • piitu

    Ottaisin mukaan tyttäreni

  • Kirsi

    Oi kyllä, miehen kanssa lähdettäisiin ehdottomasti!! Niin harvoin saadaan kahdenkeskistä laatuaikaa kun tuvassa rymyää myös kolme koululaista ❤️

  • Emma

    Avomiehen kanssa lähtisin minilomalle.????
    Blogisi olen aikanaan löytänyt instagramin kautta, kun ihastuin kuviisi ???? Siitä lähtien mukana oltu!

  • TiiaHanna

    Mieheni kanssa olisi ihana mennä viettämään irtiottoa arjesta ♥️

  • Saara

    Löysin blogisi instagrammin kautta. Mikäli voittaisin, niin ottaisin hotelliin mukaan mieheni. Menimme salaa naimisiin kaikilta vuosi sitten ja syksyllä saimme ensimmäisen tyttäremme. Emme ole päässeet viettämään kahdestaan aikaa. Tämä ihana irtiotto arjesta tulisi tarpeeseen ja olisi samalla myös pieni myöhäinen häämatka????

  • Jenni

    Ottaisin mukaan ystäväni, jolle varmasti kelpaisi tällainen irtiotto arjesta <3

  • Venla P

    Ottaisin mukaan mieheni????

  • Emilia

    Ottaisin mukaan mieheni ja meidän 2 pientä poikaa <3 Lapsiperhearjen keskellä kaipaa välillä pientä luksusta.

    Olen löytänyt blogisi aikoinaan instagramin kautta. Ensin ihastuin kuvien välityksellä sun sisustustyyliin ja sittemmin myös blogipostaukset on temmannut mukaansa <3

  • Hanna

    Olen löytänyt sinut Instagramin kautta 🙂 Mukaan ottaisin parhaan ystäväni. Elämä koettelee, mutta tosi ystävä on se, joka pysyy rinnalla ja kuuntelee kaikki murheet <3

  • Jenna

    Lähtisimme mieheni kanssa viettämään laatuaikaa. Tällä hetkellä kaksi pientä lasta ja talonrakennus vievät suuren osan yhteisestä ajastamme.

  • jenny

    kyllä parhaan ystäväni mukaan ottaisin, 1 luokalta asti toisiamme tukien aikuisikään saakka olemme kulkeneet , mutta ei yhtään kunnon irtiottoa arjesta vielä päästy kokemaan 🙂

  • Marja Manninen

    Oih vitsi mikä arvonta ❤️ Lomalle ottaisin mukaan parhaan ystäväni. Ollaan molemmat yksinhuoltajaäitejä ja pieni irtiotta arjesta tekisi kyllä todella hyvää ❤️

    Blogin olen löytänyt vuosi sitten instagramin kautta.

  • Juha

    Ehdottomasti puoliskon kanssa. Reilu kk sitten Hyvinkäältä pois muuttaneena, olisi mukava päästä moikkaamaan kavereita.
    Ja puoliskon syyksi pitää laittaa bloginkin löytyminen 🙂

  • Mallu

    Mieheni kanssa lähtisin ????

  • Pirjo Haukka

    Minun sisko tarvitsee pienen “wow” hetken, joten pyytaisin hanet mukaan. Lentaisin Kanadasta aivan tata varten. Ihana blogi.

  • Hanna-Mari Halla

    I:n kanssa. Tekisi niin hyvää sen jälkeen kun P on selvinnyt leikkauksesta ja vauva saanu viel vähän kasvaa. Tietty hänet ottaisimme mukaan. ❤️
    Löysin blogin kun pyysit facessa seuraajaksi, ja seuraankin jatkuvasti ❤️

  • Kerttu

    Löysin blogisi vuosi sitten, kun etsin inspiroivaa blogia koulutyötä varten ???? Lomalle ottaisin mukaan mieheni!

  • Mira

    Avopuolisoni lähtisi mukaan ☺

Leave a Reply

Artikkelit