Lifestyle Lifie

Pääsiäinen

Pääsiäinen on ohitse ja tänä vuonna se ei tuntunut sattuneesta syystä ihan samalta kuin aiemmin. Meidän piti tosiaan alunperin mennä Pohjanmaalle pääsiäiseksi, mutta täällä sitä oltiin Uudenmaan rajojen sisäpuolella. Me saatiin onneksi ihan mielettömän ihana mini cupcake yllärilähetys Cake O’Clock :ilta ♥ Hän tosiaan teki Minealle viime vuonna sen mielettömän upean joutsenkakun ja varmasti tänäkin vuonna kakku sieltä tilataan! Iso suositus paikalliselle yritykselle ♥ Siis niin herkullisia ettei mitään järkeä!

Minea oli isällään torstaista sunnuntaiaamuun, joten mä olin rennosti kotosalla tekemättä oikeastaan mitään suurempaa. Oli ihana vain olla etenkin tuon maalausprojektin jälkeen ja ihailla lopputulosta 😉 Ulkoilin, söin aamupalat hitaasti, siivosin koko asunnon lähes lattiasta kattoon, katoin Netflixiä ja loikoilin sohvalla, just kunnon kotoilua siis. Akut on taas ladattuna ja jaksaa tätä korona-arkea paremmin!

Sunnuntaina Minean tullessa mulle oli ensin tietysti suklaapupun etsintä ja sitten ollaan ulkoiltu, leikitty ja leivottu. Leivottiin porkkana-kinder kakkua, jota tein jo viime vuonna. Kerran perus kinderkakun tehneenä tiedän sen olevan liian makea. Porkkanakakkupohjalla kakusta tulee just sopivan makea ja mehevä. Suosittelen testaamaan!

Mites teidän pääsiäinen sujui? Ja vietittekö sen rajojen sisä vai ulkopuolella? 

Ei kommentteja
Previous Post
15.4.2020
Next Post
15.4.2020

Ei kommentteja

Leave a Reply

Artikkelit

Instagram

Instagram has returned invalid data.

Seuraa minua!