Kerroin teille aiemmintehneeni lautaslöydön, josta kuulette nyt lisää! Käydessäni kaupoissa harvemmin katselen astiastoja, mutta tällä kertaa se kannatti. Tokmannintavaratalossa silmiini osui tarjouksessa olevat astiat ja eritoten nämä lautaset.
Asuntomessujen postaus-sarja jatkuu ja vuorossa on keittiöt ja ruokailutilat. Ensimmäisessä osassa nähtiinkin jo upeat olohuoneet. Messukohteissa nähtiin mun mielestä aika paljon erilaisia keittiöratkaisuja mikä on aina mielekkäämpää messuvieraan silmin. En kyllä osaa sanoa näiden perusteella edes minkä tyyppinen keittiö on tällä hetkellä eniten IN. Keittiöiden tyylikkyys ja viimeisen päälle mietityt yksityiskohdat olivat upeaa katseltavaa!
Kerroinkin meidän käyneen pari viikkoa sitten asuntomessuilla. Luulin jo etten pääse tänä vuonna ollenkaan ihastelemaan messukohteita, mutta onneksi sisustusintoinen ystäväni vauvansa kanssa lähti kanssamme päiväreissulle 🙂 Pakattiin siis äidit ja vauvat autoon ja suunnattiin kohti Mikkeliä. Matka taittui vauvojen ollessa päikkäreillä ja sitten pysähdyttiin syömään ennen messuille saapumista, päästiin sitten heti kiertelemään aluetta. Tänä vuonna messualue sijaitsee Saimaan rannalla ja mitä olin alueesta kuvia nähnyt odotukset olivat korkealla!
Kuukausi vaihtui elokuuhun ja syksy on lähempänä kuin arvaammekaan. Vaikka eilisaamun vaunulenkillä tunsin jo hieman kolean ilman vasten kasvojani sai vastaleikatun nurmikon tuoksu takaisin kesäfiilikseen. Oon ollu tosi iloinen kaikista lämpimistä ja aurinkoisista keleistä, joista ollaan saatu nauttia. Toivotaan, että syksy jatkuu lämpimänä eikä hetkeen tarvitse kaapin kätköistä takkeja ja saappaita etsiä.
Muistatteko haaveeni ruokapöydästä metallijaloilla ja puisella kannella? Jos ette niin käykää kurkkaamassa Ruokapöytä vaihtoon -postaus. Mietteeni tuon ruokapöydän suhteen on muuttunut kevyempään ja raikkaampaan suuntaan. Jotenkin omaan mieleeni on nykyään enemmän yksinkertaisempi ja freesimpi. Olin pitkään haaveillut valkoisesta pyöreästä ruokapöydästä, joka toisi kevyemmän ilmeen. Olin nähnyt monia kuvia pyöreistä ruokapöydistä ja ne vain lisäsi vahvistusta pöydän vaihtamiseen. Vanha pöytä hankittiinkin väliaikaisena ratkaisuna.
Etsiessäni uutta ruokapöytää joudun toteamaan ettei pyöreän mallisia ruokapöytiä ole kovinkaan paljon tarjolla. Itseasiassa todella vähän ja olinkin tästä hieman ihmeissäni. Luulenkin, että niiden kysyntä tulee vain kasvamaan!
Juuri täydellinen ruokapöytä löytyi onneksi etsinnän jäkeen Arrogant Design* liikkeestä. Nähdessäni pöydän tiesin sen olevan täydellinen kooltaan ja malliltaan, voisi sanoa sen olleen rakkautta ensisilmäyksellä <3 Tämä Trendypöytä kotiutui meille hetki sitten ja ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä! Pöydän klassinen malli viehätti silmääni eniten.
Pöydän halkaisija on 120cm ja se oli ihan minimi koko, jonka olisin edes meille kelpuuttanut. Tämänkin vuoksi tarjontaa oli niukalti. Vaikka kyseessä on pyöreä pöytä mahtuu sen ympärille tuolien koosta riippuen 8 tuolia. Meillä on nyt viisi tuolia + syöttötuoli. Trendy pöytää on halutessaan saatavilla myös 90cm halkaisijalla. Pöydän trumpettijalka on suosikkini! Se on se mikä tekee pöydästä simppelin ja tyylikkään. Pöytä saattaa näyttää kevyeltä, mutta tosiasiassa on melko painava ja erittäin tukeva. Jalkaosan pohja on pehmustettu, eikä näin ollen naarmuta lattiaa. Tässä ruokapöydässä yhdistyy kevyt muotoilu ja erittäin jämäkkä olemus.
Ruokailtutilan ja olohuoneen ilme muuttui kertaheitolla ihanan raikkaaksi. Nyt miettiessäni vanhaa suorakaiteen mallista pöytää tuntuu se raskaalta ja itseasiassa veikin enemmän tilaa. Nyt on myös kiva, kun pöydässä istujat näkevät toisensa ja voivat seurustella keskenään, toisin kuin pitkässä pöydässä istuessa. Mielestäni ruolapöytä on tyyliltään todella ajaton, joten se on helppo sijoittaa moneen eri tyyliseen sisustukseen. Eikä tähän varmastikaan tule kyllästymään!
Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat, mitäs sanottem muutoksesta?