Mun piti kirjoittaa teille tänään ihan eri aiheesta, mutta sainkin päähäni tehdä Petelle pienen yllärin niin suunnitelmat muuttui. Pete vei tytöt jumppaan ja lasten äidille päiväkodin jälkeen, joten oli kotona vasta ennen kasia nyt illalla. Tein itse etäpäivän tänään kotoa, jolloin sain idean piristää häntä arjen kiireessä.Pyysin ilmoittamaan ollessaan tulossa kotiin ja mä olin tehnyt ruoan valmiiksi, kattanut pöydän, sytyttänyt kynttilät ja pukeuduin vielä pikkumustaan ♥ Sanoin, että pitää sitten soittaa ovikelloa tullessaan, jotta sain toivottaa hänet tervetulleeksi kotiin. Olisi ollut huippua saada herran ilme videolle mun ollessa avaamassa ovea mekko päällä ja kynttilöiden palaessa taustalla. Kuulemma kelpasi tulla kotiin ♥
Etenkin nyt uusperheen arjen keskellä puolison huomioiminen on kullanarvoista eikä siihen vaadita paljoa, Pienikin kosketus ohimennessä merkitsee toiselle paljon ja niillä hetkillä jaksaa pyörittää arkea. Oon super onnellinen siitä, että Pete näyttää tunteensa ja haluaa antaa huomiota sekä myös kaipaa sitä itse. Siinä suhteessa(kin) me ollaan ihan täydellinen match ♥ Toista kun ei voi pakottaa antamaan huomiota ellei se tule hänestä itsestään. Mä rakastan sitä, että voi sohvalla käpertyä toisen syliin, saa silityksiä ja pusuja sekä illalla voi nukahtaa lusikkaan, ah niin parasta ♥
Tottakai sen tiedostaa ettei aina ole yhtä auvoista arkea, mutta silloinkin ne pienet jutut toista kohtaan – oli se sitten toisen pyykkien peseminen, lemppariherkun ostaminen tai vaikka iltapalan tekeminen on tärkeitä ja merkittäviä. Itelle ainakin tulee ihana olo siitä, että näkee toisen ilahtuvan ihan pienestäkin asiasta.
Kuinka usein te huomoitte puolisoanne tai tykkäättekö te saada huomiota toiselta?
Niimpä perhosia vatsassa me sitten soitettiin päiväkodin ovikelloa klo. 8.30 ja astuttiin sisään iloisten pienten ihmettelemänä ♥ Meidät vastaanotti toinen hoitajista ja heti alkuun hän vaikutti todella ystävälliseltä ja ihanalta. Pienet kysyi kuka Minea on ja eipä se neiti tainnut meitä mukaansa odotella, kun lähti jo leikkihuonetta muiden kanssa katsomaan 😀 Se oli jo sinänsä meille iloinen juttu, vaikka ei tietenkään kerro vielä välttämättä mistään. Hetken kuluttua vuoronsa aloitti myös toinen hoitajista. Ja tiedättekö hän oli se hoitaja kenet me oltiin Minean kanssa kesällä nähty puistossa oman ryhmänsä kanssa ja juteltu heidän kanssaan! Olin niin onnellinen siitä, että hän oli vielä just meidän päiväkodissa töissä, koska siellä oli ollut joitain hoitajien siirtoja, joka vaikutti myös ryhmän kokoon. Nyt siellä on siis vain yksi ryhmä eikä kahta kuten vielä kesällä oli ollut.
Kaiken kaikkiaan mulla on todella hyvä, helpottunut ja turvallinen tunne tulevasta päiväkodista. Kyllähän siinä itsellä meinasi olla itku herkässä, kun näki miten isoksi oma lapsi on jo kasvanut. Niin isoksi, että hän tosiaan aloittaa päiväkodin ja on niin reipas tyttö ♥ Muuten mun olo kirjaimellisesti helpottui näiden käyntien jälkeen, kun tietää miten hyvää huolta hänestä siellä pidetään. Oon tosi onnellinen siitä, että Minea sai paikan just tälläsestä ryhmäperhepäiväkodista. Se on varmasti kaiken tämän jälkeen parempi ja pehmeäpi vaihtoehto päiväkotielämään. Virallinen aloitus on siis 29.9. ja sitä ennen viikon verran harjoitellaan yhdessä hänen kanssaan. Käydään sitä ennen kuitenkin muutamia kertoja vielä tutustumassa, jotta paikka alkaisi pikkuhiljaa tuntumaan tutummalta. Ensi viikolla me muuten matkustetaan neidin kanssan Kokkolan mummuille ♥ Täytyy ottaa kaikki aika ennen arjen alkamista käyttöön, kun sitten ei enään tehdäkkään noin vain pidempiä reissuja.
