Arkisto

Lifestyle Lifie

Rennot perjantain kuulumiset

Meillä on Minean kanssa ollut tänään keskustapäivä kahdestaan ja sen mukaisesti neiti nukahtikin sitten jo kasin jälkeen. Lähdettiin jo puoli 8 aikaan aamusta kohti Helsingin keskustaa ja suuntasimme Vaikuttajatapahtuman ja Luklabelin järjestämään tapahtumaan. Oli todella mukava tapahtuma, uusia ihmisiä ja löysinpä itsestäni myös suunnittelijapuolen, jota en oon aiemmin tainnut löytää. Miten jännittävää olikin yhtäkkiä suunnitella jotain tuotetta ventovieraan ihmisen kanssa! Mielenkiintoista sanon minä! Pakko muuten sanoa, että Minea on ihan älyttömän rohkea näissä kaikissa tapahtumissa ja ylipäänsä vieraiden ihmisten kanssa. Hän saattaa kysyä tuntemattomalta tytöltä kirjastossa, että saako sua halata ♥ Vauvat on ihan must juttu päästä aina silittämään, kuten tänäänkin pari vauvaa sai osakseen suloisia silittelyjä ja lämpimiä haleja. Kyllä siinä aina äidin sydän sulaa ♥

Sitten me suunnattiin neidin kanssa lounaalle Forumiin ja valittiin tuttu ravintola, josta löytyy myös kiva pieni leikkipaikka. Pasta Bolognesen jälkeen me päädyttiin vielä Zaraan, josta löysin itselle pannan sekä Minealle pari teepparia. Pikaisesti käytiin vielä moikkaamassa Polhemin tyttöjä, jonka jälkeen hypättiin junaan takaisin.

Tänään Minealla sitten jäikin päikkärit välistä, kun ei malttanut nukkua rattaissa. On siis puoli vuotta varmaan jo nukkunut päikkärit aina sisällä ja eikai sitä nyt malta nukkumaan, kun on niin paljon vilinää ymprillä 😀 Hyvin hän kuitenkin jaksoi vielä lähteä pyöräilemään Jannen tullessa töistä. Ja se olikin tämän vuoden eka pyöräilylenkki koko perheen kesken! Ihana, kun iltaisin on niin valoisaa ja tänään oli vielä upea auringonlaskukin. Kaiken kaikkiaan tänään on vietetty ihana päivä ja tästä vasta viikonloppu alkaa! Neiti taitaa kyllä olla huomenna menossa mummulaan yöksi, ainakin omien sanojensa mukaan, joten katsotaan tuleeko meille treffi-ilta kahdestaan ♥

Rentoa viikonloppua ihanat ♥

ps. olisi kiva kuulla mitä tykkäätte tämmösistä rennommista postauksista? 

 

4 Comments
baby Lifie rintasyöpä style

Teddytakki & vauvahaaveita

Mun mielestä on äärettömän söpöä pukeutua minin kanssa samisteluvaatteisiin ♥ Nämä meidän teddytakit on just sellaset ja oltiinkin tämän päivän tapaamisessa näissä asuissa. Oman takkini löysin Jumbon Onlysta ja neidin takki on kummitädiltä synttärilahjaksi saatu Zaran takki. Minea tykkää näistä takeista niin kovasti, että muakin aina halailee, koska ” Äiti on niin pehmeä! ”. Ja onhan nämä nyt niin söpöt ja mielettömän lämpimät! Takin alle mahtuu heittämällä paksumpikin neule niihin kunnon pakkaspäiviin. Tämän tyylisiä takkeja voisi hankkia useammankin eri väreissä, kun tuntuu, että kyseinen takki hakeutuu aina uloslähteissä päälle 😉

Tuntuu, että just tällä hetkellä somessa putkahtelee vauvauutisia tuon tuosta. Vaikka oonkin aidosti iloinen toisten puolesta niin täytyy myöntää, että kyllähän se vähän kirpaisee kuitenkin. Vaikka me ollaankin puhuttu siitä, että ikäeroa lapsille voisi olla hyvinkin just jotain 3-4 vuotta niin silti me ei voida toista lasta vielä miettiä. Kuten oon teille aiemminkin kertonut Lapsihaaveet – postauksessa , että meidän pitää odottaa kaksi vuotta leikkauksesta, jotta mun uusiutumisriski olisi pienempi. Lääkärit suosittelee syöpähoitojen jälkeen yleensä kahden vuoden odotusaikaa ennen kuin tulee raskaaksi. Eli silloin vauvaa voisi miettiä vasta keväällä 2020. Tuo ajankohta tuntuu olevan vielä todella todella kaukana..

Tietysti mielessä on edelleen myös se miten paljon sytostaattihoidot on tärvelleet munasarjoja. Onko uudelleen raskaaksi tuleminen enään edes mahdollista? En halua stressata asiaa etukäteen, koska se taas ei paranna asiaa yhtään. Mutta totuus on se, että vaikka vauvakuume nyt iskisi niin ei auta kuin odottaa. Ja tietysti myös oma palautuminen ja jaksaminen on ehdottoman tärkeää ensin. Edelleen tietysti pääasia on se, että meillä on maailman ihanin pieni neiti, jonka kansssa saamme jakaa jotain niin kullanarvoista rakkautta joka ikinen päivä ♥ Toivotaan kuitenkin, että jonain päivänä Minea saisi vielä sisaruksia ♥

Ihanaa viikonloppua!

” You are always reason to smile ♥ ” 

coat – ONLY, pants – VERO MODA bag – MCHAEL KORS, shoes – SKOPUNKTEN, knit – HM 

Minea’s outfit 

coat – ZARA, pants – HM, shoes – PRISMA, beanie – PIKKUVANILJA 

pics; Betina edit; me

2 Comments
fashion Lifie

Uusi luottohame + menovinkki viikonlopulle

Auringonsäteiden täyttämää lauantaita ihanat!

Eilinen päivä meni hujauksessa vieraita kestittäessä ja lasten leikkejä katsoessa. Pikkusiskoni on sellainen ystävystyjä, että ihan sama kenen lapsi ja minkä ikäinen tulee kylään niin N leikkii ja touhuaa hänen kanssaan. Se saatiin taas eilen todistaa useampaan otteeseen. Ja tietysti aina hali lähteissä, niin söpöä <3 Mineakin yritti kovasti päästä isompien leikkeihin mukaan 🙂

Tiedättekö, kun löytää luottovaatteen ja tietää sen sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen? Sen, joka pelastaa sinut vaatekriiseilyltä viime hetkellä?

Continue Reading

4 Comments

Artikkelit