Arkisto

Lifestyle travel Yleinen

Meidän kesälomakohde – Naantali

Mainos x Tammiston tila, Muumimaailma & Bridget Inn 

Naantali tuo ihana kaupunki, johon me suunnattiin koko porukalla kesälomareissulle pari viikkoa sitten. Petellä oli kesälomaa kaksi viikkoa ja sen toisella viikolla päätettiin lähteä kaikkien tyttöjen kanssa johonkin päin Suomea. Tytöiltä kysyessä toiveena oli Muumimaailma ja se sopi meille hyvin – Naantalin ollessa alle kahden tunnin ajomatkan päässä meiltä. Niimpä me lähdettiin tiistaina aamupäivällä ajamaan ja ensimmäisenä ajettiin ihanalle Tammiston tilalle. Sieltä haettiin meidän ekan yön majoituksen avaimet ja samalla tytöt kävi rapsuttelemassa lampaita pihalla olevassa aitauksessa. Heillä voi yöpyä satavuotiaassa päärakennuksessa, idyllisessä mökkimajoituksessa pihapiirissä sekä järjestää erilaisia juhlia. Meidän majoituskohteena oli tämä kuvissa näkyvä kaupunkiasunto ihan Naantalin ydinkeskustassa. Kyseessä on enemmän luksuskohde, jota suositaan pariskunnille tai vaikkapa tyttöporukoille majoituskohteeksi. Vaikka oltiinkin tyttöjen kans reissussa niin haluttiin hieman luksusta myös meidän reissulle 😉 Tytöt oli niin innoissaan nähdessään huoneiston ensi kertaa ja niin oltiin myös me! Fiilisteltiin Peten kanssa koko ilta sitä miten asunto olis voinu olla meidän oma ♥ Ihan mieletön asunto ja niin kaunis sisustus – tänne on päästävä uudestaan ihan kaksin! Tiistai-iltana me käveltiin rannassa ja satuttiin tapaamaan meidän ystäväperhettä. Heidän kanssa nähtiin vielä puistossa ja ilta sitten oltiin vain asunnolla ja tehtiin ruokaa.

Keskiviikkoaamuna me käytiin nauttimassa aamupala Tammiston tilalla ja vitsi miten ihana kattaus siellä oli odottamassa. Niin kaunis miljöö nauttia aamiaista muiden majoittujien kanssa. Tytöt karkasi heti, kun sai syötyä silittämään taas lampaita ♥ Tammiston tila on emäntänä toimivan Anun lapsuudenkoti. Hän on 10 vuoden aikana restauroinut tilaa mieleisekseen ja näkee, että se on rakkaudella tehty.

Muumimaailma

Sieltä me suunnattiin sitten Muumimaailmaan ja sitä tytöt oli kovasti odotellut ja kysellyt millon sinne mennään. Muumimaailmassa oli koronan takia rajoitettu kävijämäärää ja liput pitää ostaa ennakkoon. Meillä sattui tosi kiva ilma ja muutenkin porukkaa oli sopivasti, että mahtui kulkemaan. Tytöt viihtyi eniten Tuutikin ja poliisimestarin seurassa eikä millään olisi jatkettu matkaa ilman heitä 😀 Mörkö taisi olla remontin alla sillä sitä me ei tällä kertaa nähty ollenkaan. Voi sitä riemua mikä tytöillä oli päästessään halaamaan Muumi- hahmoja ♥ Jaksettiin yllättävän monta tuntia viettää saarta kierrellen ja oltiin tehty pienet eväätkin mukaan. Muumimaailman jälkeen me käytiin syömässä Peten kaverin perheen kanssa Hasta la Pastassa, jossa oli muuten tosi hyvät safkat!

Bridget Inn

Toisen yön majoituksena meillä oli myös Naantalin vanhassa kaupungissa sijaitseva idyllinen ja täysin restauroitu boutique hotelli Bridget Inn . Tätä hotellia ihastelin jo parin vuoden takaisella Naantalin reissulla ja oli niin ihana päästä tällä kertaa majoittumaan sinne. Pastasta vatsat kylläisinä meitä odotti Bridget Inn:in sisäpihalla poreallas ja sauna, johon meille oltiin varattu rentoutumishetki. Tai no ehkä porealtaassa kolmen mimmin kanssa oleminen ei oo kaikkein rentouttavinta, mutta ainakin hauskaa oli 😀 Iltapalat me hankittiin molemmissa majoituspaikoissa itse ja kaupasta napattiinkin croissanttia yms helppoa syötävää. Me yövyttiin neljän hengen huoneistossa, jossa oli yläkerrassa toinen makuuhuone missä me nukuttiin. Tytöt nukkui molemmissa paikoissa siskonpedeissä levitettävällä sohvalla ja parisängyssä. Muutenkin tyttöjen osalta kaikki meni tosi kivasti eikä suurempia riidan aiheita ollut onneksi. Torstaiaamuna me nautittiin hotellin ihanasta aamupalasta ja hotellin toisella aidatulla pihalla oli leikkimökki, josta tytöt oli todella innoissaan 🙂

Ennen kotiin lähtöä me käytiin vielä ihanassa Living Deauville sisustusliikkeessä, josta yksi seuraajistani vinkkasi! Muuten olisin unohtanut koko liikeen olemassaolon, joten onneksi pääsin siellä käymään. Kaikkea ihanaa heiltä löytyi ja suosittelen kyllä siellä piipahtamista, jos Naantalissa käytte.

Kaikenkaikkiaan meillä oli tosi ihana kesälomareissu viidestään ja Naantali on super kesäkaupunki ♥

Moniko teistä on käynyt Naantalissa joskus? 

2 Comments
Lifestyle Lifie travel

Mieletön Kultaranta Resort & ihana Muumimaailma

Tällä kertaa pääsette kurkistamaan meidän minikesälomareissuun, että missäs me oikein oltiin ja mitä tehtiin ♥ Ajettiin siis Porin kautta Naantaliin ja yövyttiin siellä upeassa Kultaranta Resortissa. Etsiessämme majoitusta Naantalista me löydettiin tämä mieletön etenkin golffaajien suosiossa oleva lomakohde! Vaikka kyse onkin alunperin golfpaikkana tunnettu keidas, on heille tervetulleita kaikki vaikkei maila kädessä pysyisi 😉 Meiltä kyllä molemmilta golfbagit löytyy varastosta, mutta siellä on tainneet jo parin kesän majailla.. Täältä olisi kyllä saanut vaikka millä mitalla inspistä golffin uudelleen aloittamiseen!

Kultarannasta löytyy majoitusta, ruokaa, hyvinvointia, tilavuokrausta sekä tietty sitä golffia ja ulkoilua.  Kultaranta Resort sijaitsee lyhyen matkan päässä Naantalin keskustasta, jonne me saavuttiin myöhään perjantai-iltana. Ihailimme hetken maisemia odottaessamme Heineken Housen pizzaa (pizzauunissa tehdyt pizzat on kuuluisia enkä ihmettele yhtään!), jonka nappasimme mukaan huoneeseemme.

Yövyimme ensimmäisen yön 38m² Mini Suitessa, joka koostuu olohuone/makuuhuoneesta, minikeittiöstä, alkovista, kylpyhuoneesta sekä parvekkeesta tai terassista. Luhtitaloissa olevat huoneet sijaitsee kävelymatkan päässä päärakennuksesta. Saavuimme perille tosiaan pimeänaikaan, joten vasta aamulla näimme kunnolla meidän skandinaaviseen tyyliin sisustetun huoneen. Heti herättyä sai ihastella rauhallista metsänäkymää ♥ Minealle oli oma matkasänky ja muutenkin huoneet olivat lapsiystävällisiä sekä hyvin varustettuja. 

Nautittuamme maittavan aamupalan Ravintola Kultarannassa me suunnattiin koko kesän kohokohtaan eli Muumimaailmaan! Minea oli varmaan valehtelematta joka päivä puhut muumeista ja siitä miten hän aikoo ensimmäisenä kutittaa Haisulia 😀 Uhkaava sadepilvi pyöri Muumimaailman päällä ja pahimman rankkasateen ajan olimme onneksi juuri syömässä. Voitte vain kuvitella miten innoissaan meidän neiti oli koko paikasta ja mennä viiletti edellä!

Muumit olivat todella ihania ja kyllähän niitä itsekkin tuli halailtua ♥ Muumimaailmassa oli todella paljon kaikkea tekemistä niin lapsille kuin aikuisille! Kierrettiin koko Muumimaailma läpi noin neljässä tunnissa ja aikaa olisi mennyt varmaankin enemmän vanhemman lapsen kanssa. Tämä oli just sopiva aika kiertää ja katsella sekä tietty syödä Muumimamman pannarit!
Muumimaailmasta kävellessämme Minea nukahti rattaisiin, joten me nautittiin Naantalin venesatamassa kakkupalat neidin nukkuessa. Sitten palattiin takaisin Kultarantaan ja hetki köllöteltiin hotellin pehmeillä sängyillä ♥ Toinen yö me yövyttiin 26m² standardihuoneessa, joka poikkesi Mini Suitesta oikeastaan vain kokonsa puolesta. Muuten huoneet noudattivat samaa kaavaa pehmeän sisustuksensa puolesta ja varustuskin oli sama.

Illalla me suunnattiin illalliselle Ravintola Kultarantaan. Alkuillasta ravintolassa oli vielä kivan hiljaista eikä neidinkään kiljahdukset haitanneet kanssavierailijoita 😀 Alkuun kilisteltiin skumppaa mun synttäreiden kunniaksi! Sitten tilattiin meille pääruoat ja Mineakin tomerana tyttönä tilasi itselleen ranskalaisia ja lihapullia, kun kerrankin sai herkutella ♥ Janne tilasi savupekoniburgerin ja itselle valitsin parmesanlohta, jotka molemmat oli t o d e l l a hyviä!! Odotellessamme ruokia Minea viihtyi klubitalon leikkipaikassa oikein mielellään. Jälkiruoaksi testatiin suussa sulavaa jätskiä lisukkeilla. Tuulisen sään vuoksi istuttiin sisätiloissa ja käytiinkin illallisen jälkeen kurkkaamassa Resortin muitakin rakennuksia.  Onneksi ukkospilvi meni meidän ohi ja väistyttiin sateilta!

Päärakennuksen lisäksi heiltä löytyy siis Heineken House herkutteluun ja illanistuskeluun. Lampola, jossa voi järkätä vaikkapa polttarit tai ihan vain saunaillan kavereiden kesken. Pihapiiristä löytyy myös mieletön kivinavetta, tunnelmallinen hirsitalo sekä  tietysti iso klubitalo, joissa kaikissa näissä voi viettää häitä, kokouksia tai muita isoja tai pieniä tapahtumia. Etenkin tuo alla näkyvä kivinavetta oli todella upea rakennus!

Sunnuntaina käytiin jälleen herkullisella aamupalalla, jonka jälkeen pakkasimmekin tavarat jo kasaan. Tällä kertaa testaamatta jäi tunnelmallinen wellness-osasto , joka tarjoaa kosmetologihoitoja koko vartalolle ympäri vuoden. Alueelta löytyy myös 2012 valmistunut luontopolku, joka olisi meitä kiinnostanut, muttei aikataulusyistä nyt onnistunut. Tässä onkin jo muutama syy miksi poikettaisiin Kultarantaan toisenkin kerran! Tekemistä riittää siis vaikkei sitä greencardia vielä taskussa olisikaan 😉

Ajoimme vielä lähteissä Naantalin vanhan kaupungin kautta, jossa kävimme kiertelemässä sekä kahvilla keskustan Muumikahvilassa. Reissu oli kaikin puolin onnistunut, joten lämmin kiitos vieraanvaraisuudesta Kultaranta Resort ja Muumimaailma ♥

Mikäli mielit vielä loppukesästä reissuun niin Kultarannan golf-majoituspaketti kahdelle olisi syyskuussa vain alk. 139€! Kokemuksena huikea olisi myös 29.9. järjestettävä Swing it – Show & Dinner- ilta, jota tähdittävä Mikael Konttinen ja Petri Haapasalo bändeineen!

Onko Kultaranta teille tuttu paikka? Muita Muumimaailmassa tänä kesänä käyneitä? 

 

*yhden yön majoitus, illallinen sekä Muumimaailman liput saatu näkyvyyttä vastaan

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie style

Summer plans

Raskaan alkuvuoden jälkeen on upeaa päästä tekemään kaikkea ja on ylipäänsä voimia tehdä jotain. Sängyssä makaamisen sijaan nyt haluaa tehdä kaikkea mahdollista mitä vain keksii ♥
Niinpä meillä on vielä paljon suunnitelmia kesälle ja saa nähdä keksitäänkö vielä lisää jotain! Me saadaan myös meille kesälomalaisia useampaan otteeseen.

Nyt nautitaan kesästä, hyvästä olosta ja toisistamme! Ja hei mites nämä mielettömät hellekelit ♥

Summer plans

♥ Saadaan mun serkun perhe ensi viikolla kylään 

♥ Tikkurila-festarit, jonne lähdetään Jannen kanssa (nämä on meidän ekat festarit ikinä yhdessä!) 

♥ Ystäväni tulee lastensa kanssa meille viikoksi lomailemaan 

♥ Elokuun alussa suunnataan asuntomessuille päiväksi

♥ Odotettu reissu Muumimaailmaan ja yövytään upeassa Kultaranta resortissa 

dress/ VILA (sponsored)

shoes/ from Greece

hat/ Pieces (sponsored)

watch/ Daniel Wellington (sponsored)

♥ Minean ja äidin junamatka Kokkolan-mummuille 

♥ Flow-festarit ystäväni kanssa 

♥ Jannella on vielä kesälomaviikko syyskuussa, joten jää nähtäväksi josko olisi pidempi reissu sitten edessä

Miltäs teidän kesän suunnitelmat näyttää?

Lämmintä sunnuntaita ♥

ps. Muista osallistua 50 euron lahjakortin arvontaan, johon pääset tästä! Arvonta päättyy tänään sunnuntaina klo. 18.00

 

Ei kommentteja

Artikkelit