Oon aina haaveillut kolmesta lapsesta ja voisinkin olla ihan kotiäitinä ilman työvelvoitteita. Mulle tällänen elämä sopisi tosi hyvin, jos vain ei tarvisi miettiä asiaa taloudellisesti. Janne tosin on haaveillut kahdesta lapsesta, joten saa nähdä onko kompromissi sitten kaksi lasta ja koira tai jotain sen suuntaista 😀 Nuorempana olin ihan varma, että mulla olisi lapsi jo alle 25-vuotiaana, mutta mähän olin sillon ihan lapsi vielä itekkin! Ja silloin elettiin vielä niitä railakkaita nuoruusvuosia eikä lapsiasia ollutkaan ajankohtainen. Hassua miten sitä ajatukset muuttuu iän myötä. Onko muille käynyt samoin?
Kihlautumisen jälkeen vauva tulikin heti, kun se oli mahdollista. Olin syönyt e-pillereitä yli 10 vuoden ajan ja siksi oli epäilys ettei raskautuminen tapahtuisi kovinkaan nopeasti. Toisin kävi ja Minea-murunen täyttää lokakuussa jo 2 vuotta ♥ Tuntuu, että elämä vasta alkoi oman lapsen saamisen jälkeen ja ollaankin ihmetelty mitä sitä on aiemmin edes tehnyt! Minea tuo olemassaolollaan niin valtavasti onnea ja rakkautta ettei sitä voi edes sanoin kuvailla ♥ Tottakai nyt on vastuu ei vain itsestään vaan toisesta ihmisestä myös ja itse menen aina lapsi-edellä ajattelutavalla.
Me oltiin ajateltu aiemmin Minealle sisarusta jopa 3-4 vuoden ikäerolla. Itellä on ollut sellainen ajatus, että haluan antaa kaikkeni Minealle hänen ollessa pieni, eikä hänen tarvisisi jäädä mistään paitsi. Tästä on varmasti eri näkemyksiä, mutta itse oon ajatellut näin. Jotkut ajattelee, että on helpompaa olla vauvaputkessa vauvasta toiseen ja tietenkin niinkin voi olla. Mulla ja mun pikkuveljellä on 3 vuoden ja Jannella ja hänen pikkuveljellä on 4 vuoden ikäero. Musta olis hyvä, että Minea olisi vauvan tullessa jo hieman itsenäisempi, jotta vauvasta ei tarvisi olla mustasukkainen. Toki oon kuullut, että mustasukkaisuus tulee iällä kuin iällä, joten mitään takeita ei tästä siis ole!
Joskus on käynyt myös mielessä, että mitä jos meitä olisikin vain me kolme? Mutta silloin mietin asiaa niin, että jos meille sattuisi jotain niin toivoisin Minealla olevan sisaruksia. Ilman sisaruksia elävällä on varmasti hyvät ja huonot puolensa, kuten ne joilla on sisaruksia. Sisaruksista saa leikkiseuraa, he opettavat toisilleen ja voisivat jakaa yhdessä elämän ylä- ja alamäkiä. Yhtä oikeaa tapaa ei koskaan ole ja kaikki tekee sen mukaan mitä haluaa. Joskus myös on niin ettei omia lapsia voi saada jolloin adoptointi on ainut vaihtoehto. Me ollaan Jannen kanssa joskus puhuttu, että adoptointi voisi olla mahdollinen, vaikka oman lapsen voisikin vielä saada.
Sairastumisen myötä olisin voinut pakastaa munasoluja kaiken varalta. En kuitenkaan halunnut pitkittää hoitojen alkamista sillä, että niitä olisi alettu pakastaa. Mietin, että Minea tarvitsee äitiä ja vauva-asia jää taka-alalle. Sytostaattihoidot ovat sellaista myrkkyä, että ne saattavat vahingoittaa munasoluja. Onneksi lääkärini kertoi, että voisin käydä otattamassa Zoladex-pistoksia hoitojen ajan. Zoladex implantti pistetään mahaan ja se sitä kautta vaikuttaa munasolujen toimintaan ja uinuttaa niitä. Käydessäni gynekologilla hoitojen välissä hän totesi ettei munasarjat olleet aktiivisena ja se kertoi siitä, että pistos on toiminut. Mitään takeita ei tietysti sille voi antaa, että raskautuminen olisi mahdollista vaikkei olisi edes sairastunut. Nyt on kuitenkin tehty mitä on ollut mahdollista sairastumisen takia.
Ikävä kyllä lääkäri kertoi, ettei hän suosittele uutta raskautumista ennen kuin kahden vuoden päästä leikkauksesta. Eli nyt me ei voida edes miettiä vauvaa aiemmin, vaikka haluttaisiin. Uudelleen sairastumisriski on suurin juuri kahden vuoden sisällä leikkauksesta, jonka vuoksi raskautumista ei suositella. Tottakai jokainen itse tekee omat päätökset, mutta me luotetaan lääkärin kehotukseen tässä asiassa. Vaikka hän sanoi, että mun tapauksessa kaikki on mennyt tosi hyvin eikä syöpää enään ole, ei kannata ottaa riskiä heti. Tottakai onhan se selvää, että raskautuminen ja uudelleen sairastumisen olisi todella rankka yhdistelmä eikä vauvankaan kannalta turvallista. Niimpä mikäli uudelleen raskautuminen olisi vielä mahdollista joudutaan me odottamaan vielä lähes kaksi vuotta ennen yritystä. Paskinta tässä on se, että edelleen joku muu ohjaa sun elämää, vaikka se onkin kaikkien parhaaksi tottakai. Sairastuminen tuo mukanaan niin paljon muutakin kuin vain sen itse sairastumisen. Niin ja kuukautiset, mulla on ollut poissa koko Minean ajan ja myöskin pistokset ovat pitäneet ne osaltaan jäissä. Niimpä olinkin iloinen (jos asiasta voi olla iloinen!), kun hieman ennen säteiden päättymistä kuukautiset alkoivat. Se oli merkki siitä, että munasarjat toimii ja kaikki myrkky on poistunut mun kropasta! Tästä onkin hyvä jatkaa.
Onnea on Minea ja me ollaan nyt kolme muskettisoturia ainakin toistaiseksi ♥ Tärkeintä on, että oon elossa.
Tämä on vain minun kantani näihin asioihin ja jokaisella saa olla oma mielipiteensä, joten kuulisinkin mielelläni teidän ajatuksia!
Mitä ajatuksia teissä heräsi? Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia?
7 Comments
Noona
Tähän on varmasti tosi paljon mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Itselläni jouduttiin ekassa raskaudessa tekemään kiireellinen sektio ja arven repeytymisriskin vuoksi suositeltiin 2 vuoden väliä uuteen raskauteen. Eli ensimäisen ja toisen lapsen välillä on 3 vuotta ikäeroa. Tämä oli meidän kohdalla hyvä ratkaisu, koska toisessa raskaudessa raskausajan pahoinvointi oli yllättävää sekä vauvan 6kk kestävä koliikki.
Keskimmäisen ja kolmannen lapsen välillä ikäeroa on kaksi vuotta ja heillä yhteiset leikit alkoivat nopeammin kuin kahdella vanhimmalla. Mutta nyt kun lapset ovat 6, 3 ja 1 niin leikkivät välilllä kivasti yhdessäkin. Kolmas ei ainakaan meillä ole mennyt “siinä missä kaksikin”, eli kyllä jokainen vaatii oman huomionsa ja toki sitä kuuluu kaikkien saadakin.
Omien voimavarojen, univajeen ym. kannalta olen sitä mieltä että 3-4 vuoden ikäero on varmaan aika sopiva. Ehtii palautua edellisestä vauva-ajasta ennenkuin seuraava alkaa.
Mahtavaa, että sun paraneminen on edennyt noin hyvin ja saatte antaa jakamatonta huomiota pienelle prinsessalle!
Kannattaa nauttia siitä ajasta, näin jälkikäteen välillä mietin miten yhden lapsen kanssa oli moni asia niin helppoa. Esim. kaupassa käynti, matkustelu ym. Nyt vähän erilaista 5 henkisenä ????
Kukka
Rauhallista toipumismatkaa, hoitojen jälkeenkin tukijoukot ja etenkin vertaistuki ovat kullan arvoisia ❤️
Parissa vuodessa mielikin ehtii tasaantua huolista samalla kun fyysisesti palautuu hoitojen jäljiltä.
Meille syntyi kaksi lasta rankkojen hoitojen jälkeen, ilman, että käytössä oli tuota Zoladexia. Eikä raskauksissa ollut mitään erityistä. Ainut, että imetys oli näille kahdelle yhdestä rinnasta. Ja sekin sujui yli vuoden molemmille samoin kuin esikoisellekin, jolle oli kaksi rintaa käytössä☺️ Eli viestini on, että toivoa on aina!
Onnea tulevaan ja toivottavasti myös lapsihaaveenne toteutuvat ❤️
Marjut
Kiitos sinulle kommentistasi <3 Ihana kuulla, että teilläkin siellä kaikki mennyt hyvin <3 Helpottavaa myös kuulla, että raskaudet onnistui ilman Zoladexia! Imetys toki täälläkin vain yhdestä rinnasta, mutta tarvittaessa pullosta syöminen ei ole mikään häpeä. Toivotaan todella, että haaveet käy vielä toteen, mutta nyt keräillään voimia! Ihanaa kesää teidän perheelle <3
Pellavasydämen Mervi
Omassa lapsuuskodissani äitini on jokaisen neljän oman lapsensa kohdalla joutunut ongelmiin: ensimmäinen kuoli, minulla ja sisarellani synnynnäinen lonkkavika ja veljeni joudui keuhkokuumeen vuoksi välittömään hoitoon. Ehkä näistä on seurausta, että olen aina pitänyt lasten hankkimista tosi “onnenkantamoisena”. Odottaessani ensimmäistäni olin lähes varma, että hänellä on lonkkavika (eiollut) ja rukoilin, “ettei haittaa vaikka olis mitä sairautta, kunhan sen syliini saan”. No olihan jotain, muttei mitään kauaskantoista.
Aloimme puhua esikoiselle, että josko hänelle pikkusiskoa/veljeä. Hyvin napakka vastaus: “EI! Mä olen teidän vauva!” Ikäeroa tuli 6 vuotta ja se oli kamalaa… Nämä kaksi tyttöä riitelivät ihan aina, jos olivat samassa huoneessa. Härnäsivät toisiaan. Meidän suvun naiset eivät ole kovin “emoihmisiä” ja luulen, että kohtalokseni voi tulla se, ettei ole lapsenlapsia….?
Äitini halusi vanhoilla päivillään vielä vauvan ja meille tuli ottopoika – kuin oma. Itselläni on ollut myös hetken aikaa sijaisvauva.
Mitä tahdon sanoa? Lasten saaminen on todellakin SAAMISTA, aina ei asiat mene niinkuin itse suunnittelee, mutta vaihtoehtoja on. Etkä voi tietää, tarjoatko lapsellesi juuri sitä, mikä on hänen mieleensä. Itse olisin halunut isonveljen, tai vielä mieluummin olisin ollut ainut lapsi!
Marjut
Kiitos kommentistasi <3 Kyllä on teillä ollut rankkoja aikoja myös, mutta onneksi kaikesta on selvitty ja eteenpäin menty. Pitäisi vain aina jaksaa luottaa, että kaikki menee hyvin eikä pelätä tulevaa, koska silloinhan sitä helposti jotain tapahtuukin. Uskon myös siihen, että kaikella on tarkoitus, vaikka aina ei menisi hyvin.
Pelkään kyllä tuota ikäero asiaa myös etenkin nyt, kun on nähnyt Minean Ninnin kanssa viime kerralla. Toki on myös mahdollista, että sisarusten välinen sisarussuhde olisi sitten eri. Se jää sitten nähtäväksi, kun aika on! Ja todellakin aina on muitakin mahdollisuuksia, kuten adoptoiminen. Lapset ovat lahja <3 Ihanaa kesää teille 🙂
Mymmeli
Minulla ei ole vielä omia lapsia, joten neuvoisin vain nauttimaan nyt Minean taaperoajasta. Sisarukset on rikkaus minkä ikäisellä ikäerolla vaan ja toivon hartaasti, että sitten kun aika on otollinen teille suodaan perheenlisäystä ja raskautesi sujuu hyvin. Minulla on pienempiä sisaruksia 1v 7kk ja 2v 11kk ikäerolla. Olen kuullut, että en jotenkin osannut olla mustasukkainen vielä tuon ensimmäisen sisaruksen kohdalla. Kannoin vain hänen sitteriinsä leluja ja toivoin vauvan leikkivän kanssani. Sitten kun nuorin sisarukseni syntyi näytin jo enemmän mustasukkaisuuden merkkejä pukemalla mm. vauvan hatun päälleni ja änkeytymällä vaunukoppaan 😀
Kaikkea hyvää teille kaikille 🙂
Marjut
Kiitos kommentistasi! Ehdottomasti halutaan antaa Minealle kaikki huomio ja nautitaan ihan varmasti joka hetkestä <3 Kuten sanoinkin niin oltiin ajateltu aiemminkin pidempää ikäeroa, mutta onhan se ihan kökköä, että joku muu päättää nyt ajankohdan. Eihän sitä tiedä, vaikka olisikin halunnut jo aiemmin yrittää. Varmasti ikäeroilla on aina puolensa ja puolensa eikä yhtä oikeaa tapaa ole missään! Ihanaa ja auringoista kesää sinulle myös <3