Arkisto

Lifestyle Lifie

Miksi ero tuli?

Meidän ero on varmasti ollut monelle suuri yllätys tai ainakin viesteistä päätellen uskon olleen. Ja tottakai onhan se selvää, että somen perusteella saa tietyn kuvan siitä millaista elämää joku elää ja elämänkäänteet voi tuntua toisen puolesta todella ikäviltä. Osa teistä kertoi kyynel silmässä lukeneen postauksen meidän eroon liittyen. Ihana tavallaan kuulla miten asia voi teitäkin koskettaa, vaikka ei edes tunneta sen enempää. Joskus voi elää niin vahvasti toisten elämää somen kautta, että toinen voi tuntua läheisemmältä kuin oikeasti onkaan. Ja kaikki se miten ootte tiedon jälkeen tsempanneet ja laittaneet viestejä on ihan super kultaista ♥ Laitoin IG:n puolella mahdollisuuden kysyä multa mitä vain ja sain kysymyksiä eroon liittyen ja ennenkaikkea siihen miten sain rohkeutta erota? Tuo on kysymys, johon halusin vastata enemmän kuin 15 sekunnin videon verran. Tiedän, että teistäkin siellä osa miettii omaa parisuhdettaan ja sitä mitä elämältä haluaa. Siksi koen tärkeäksi kirjoittaa myös vaikeista ja erittäin henkilökohtaisesta aiheesta teille.

Miksi?

Miksi on varmasti se kysymys, joka monelle tuli ekana mieleen erostamme. Kuten jo aiemmin kirjoitin siitä miten sairastuminen on vaikuttanut valtavan paljon mun ajatuksiin ja suhtautumiseen elämästä. Kun on joutunut kokemaan sen elämän rajallisuuden ja vielä näin nuorena se laittaa miettimään mitä elämältään haluaa.  Meillä oli kaikki suhteessa periaatteessa hyvin ja järjellä ajateltuna olisin siihen varmasti jäänyt. Mutta koska oon tunneihminen, joka ajattelee enemmän sitä mitä tuntee niin tekee ratkaisut sen pohjalta. Ehkä helpoin tapa kertoa asia on se, että mun tunteet muuttui viimeisen vuoden aikana ja koin ettei ollut enään reilua jatkaa yhdessä. Elämässä on tehtävä valintoja itseään varten, vaikka mukana olisi lapsi/lapsia. Tärkeintä lapsien kannalta on kuitenkin se, että he saavat rakkautta on sitten koteja yksi tai kaksi. Rakkautta lapseen ero ei muuta ja hänellä vanhemmat säilyy aina erosta huolimatta. Moni elää elämäänsä tavan vuoksi, johon on tottunut ja joillekkin riittää vähempi kuin toisille. Itsestä tuntuu, että tiedän tällä hetkellä todella hyvin mitä elämääni haluan ja mitä en. Sairastuminen on avannut silmiä monen asian suhteen ja tavallaan onkin onni nähdä nykyään kaikki eri tavalla kuin ennen. Osaa arvostaa elämää ihan erilailla. Toki joku saattaa miettiä juurikin sitä, että eikö perhe olisi asia, jota arvostaa nyt entistä enemmän niin toki arvostan, mutta ennenkaikkea kuuntelen itseäni.

Päätös erosta ei todellakaan ole ollut nopea, jolta se ehkä ulkopuolisen silmin on voinut vaikuttaa. Nämä on sellaisia asioita, joita ei todellakaan kerrota julkisesti ennenkuin tilanne etenee. Siksi tieto erosta ja muutosta tuli samaa aikaa, jolloin nopea toiminta varmasti hämmästytti. Nämä on sellaisia asioita, joiden kertomista halusi lykätä mahdollisimman pitkään ja siinä vaiheessa, kun asuntoasiat oli selvillä oli aika kertoa asiasta julkisesti. Jo ihan senkin takia, että muutto oli näkyvä muillekkin. Tiedän, ettei mun tarvisi tätä kaikkea kertoa, mutta haluan jakaa sen jälleenkerran sen vuoksi, että muut samassa tilanteessa olevat saavat vertaistukea asiaan. Enkä tarkoita, että ero olisi aina ainut vaihtoehto, mutta se, että punnitsee elämäänsä ja miettii mitä siltä haluaa. Ensin tottakai on hyvä käydä läpi asiat toisen kanssa ja käyttää mahdollisesti ulkopuolista apua myös. Kun kaikki kortit on katsottu niin joskus ainut ratkaisu tilanteeseen on erota. Tärkeää on kuitenkin se miten erotaan, jotta lapsen osalta kaikki sujuu mahdollisimman hyvin.

Tässä muutamia kysymyksiä teille mietittäväksi.

Näetkö itsesi tässä tilanteessasi vielä 10 tai 30 vuoden päästä?

Onko tämä se elämä, jota haluat elää ja olet onnellinen?

Mitä muuta haluaisit elämääsi?

Onko jotain mistä haaveilet vielä?

 

Tämän enempää en aio enää tästä aiheesta kirjoittaa, mutta halusin kuitenkin avata ajatuksia ja päätöstä teille, vaikka tiedän ettei olisi tarvinnut. Toivottavasti voin olla tukena jälleen muille samassa tilanteessa oleville ♥

Ei kommentteja
Lifestyle Lifie rintasyöpä

Miten sairastuminen on muuttanut mua?

Sairastuminen on laittanut elämää paljon uuteen uskoon ja monia asioita miettii uusiksi. Edelleen jotenkin tuntuu ettei tämä kaikki tapahtunut mulle vaan oon katsonut jonkun muun elämää vierestä. Mutta ikävä kyllä se on mun oma elämä, jota elän ja jossa kamppailin eteenpäin. Muistan aina tehneen tavallaan päätöksen siitä, että syöpä ei ole mun koko elämä vaan vain sivuosassa sitä. Ei siis pysyvä asia missään nimessä. Ja näin se onneksi menikin, mutta silti se kaikki mennyt tuntuu edelleen epäuskottavalta. Vaikka mukaan on mahtunut paljon hyvääkin – sitä ei pidä unohtaa.

Sairastuminen on laittanut miettimään koko elämää kokonaan uusiksi, koska asioita todellakin näkee ja tuntee eri tavoilla nyt. Aiemmin sitä eli paljon sillä sitten kun – asenteella ja ei ymmärtänyt sitä, että jonain hetkenä elämä voi tuosta vain päättyä tai muuttua täysin. Nyt, kun sen elämän rajallisuuden on kokenut ja on joutunut pelkäämään omaa kuolemista osaa elämää arvostaa eri tavalla. Välillä taas tuntuu, että on ihan hukassa eikä muista edes enään kuka on? Millainen oli se Marjut ennen sairastumista? Se on hyvä kysymys, jota oon paljon pohtinut. Janne katsoi Minean kanssa vanhoja vauvavideoita yhtenä iltana ja sivusilmällä katsoin myös itseäni videolla pelleilemässä alle vuoden ikäisen lapsemme kanssa. Näin videolla paljon rakkautta pientä lasta kohtaan, onnea ja hauskanpitoa. Mutta, jostain syystä silti videolla ollut Marjut vaikutti vieraalta ikään kuin en katsoisi itseäni siinä. Tuntuu etten tunnistanut itseäni videolta ja se jopa pelotti. Elämää on miettinyt monelta kannalta ja samalla yrittänyt kuunnella sisintään niiden asioiden kanssa. Silti tuntuu, että on jotenkin hukassa eikä tiedä miten pitäisi olla ja tehdä. Välillä ne ajatukset vie mukanaan sängynpohjalle ja toisena tanssin ympäri kotia musiikin tahdissa. Jollain tapaa tosi sekavat olotilat enkä tiedä mikä johtuu mistäkin. Jännitin myös tämän kirjoittamista teille, mutta kuten aiemminkin päätin tarttua aiheeseen rohkeasti.

Onneksi en ole asian kanssa yksin

Onneksi tieto siitä, että lähestulkoon kaikki vakavasti sairastuneet on käyny näitä samoja ajatuksia läpi helpottaa. Tiedän kaiken tämän kuuluvan asiaan ennemmin tai myöhemmin. Ja tuleehan sairastumisesta jo yli kaksi vuotta, joten osasin sitä ehkä jollain tapaa odottaa jo. Ja varmasti asiaan vaikutti se, että sai tuon viimeisenkin leikkauksen ohitse ja kaikki on nyt niin hyvin sairauden osalta kuin voi toivoa. Kuitenkin kaikki tämä on vaikuttanut mun oloon viime kuukaudet ja jotenkin on ollut vaikeaa ja tahmaista saada itsestään mitään irti. Siksi kirjoittaminenkin on takkuillut eikä postauksia ole tullut samaan tapaan kuin aiemmin. Nyt toivon, että asioiden kirjoittaminen ja ääneen sanominen helpottaa osaltaan tätä olotilaa. Luulen, että jollain tapaa on ahdistunut siitä, että tajuaa elämän rajallisuuden tietäen, että pitäisi toimia sen mukaan. Toisaalta taas haluaa nauttia joka hetkestä täysillä. Todella sekavat ajatukset siis pyörii päässä..

Oloasu – KappAhl *saatu

Uskon kuitenkin siihen, että kaikille on tarkoituksensa ja omaa sisintä kannattaa kuunnella tarkasti. Se on ainut asia mihin voit täysin luottaa. Tuo elämä sitten eteen mitä tahansa voit luottaa siihen, että teet oikein kuunnellessasi itseäsi. Muista, että vaan sä voit tehdä itsesi onnelliseksi. Onni kumpuaa susta itsestä eikä pidä odottaa, että joku toinen tekee sut onnelliseksi. Siksi pitää tehdä niitä asioita, joista ite nauttii ja ennenkaikkea muistaa huolehtia itsestään ♥

Tänään oon yksin kotona Minean ja Jannen ollessa mummulassa, jotta saan olla omien mietteideni kanssa. On tärkeä ottaa omaa aikaa ja hoitaa vain itseään, jotta voi paremmin.

Ihanaa iltaa teille sinne ♥

Saatteko yhtään kiinni mun ajatuksista? Onko sairastuminen muuttanut teitä ihmisenä ja, jos niin miten?

12 Comments
Lifestyle Lifie style

Mitä mulle kuuluu?

Näin muutamia postauksia aiheesta ”Mitä mulle kuuluu?” ja ajattelin näin lauantai-illan ratoksi kirjoitella omat kuulumiseni. Istun sohvalla neidin nukkuessa ja miehen ollessa moikkamassa kavereita, joten tämä tuntui sopivalta aiheelta tähän hetkeen. Viimeksi, kun kirjoitin mitä meille kuuluu? -postauksen niin ei mennyt kauaakaan, kun sain syöpädiagnoosin, joten tavallaan jopa tämän postauksen kirjoittaminen jollain tapaa pelottaa.. Mutta mennään silti aiheeseen!

Mitä oikeasti kuuluu?

Pääasiassa kuuluu tällä hetkellä hyvää ja voin hyvin. Paljon on omat ajatukset ja näkemykset muuttuneet viimeisen vuoden aikana. Elämää on tullut kyseenalaistettua monelta osin, koska on todellakin tajunnut sen miten kaikki voi hetkessä päättyä. Sairastumisen on avannut mun silmiä monelta osin ja tavallaan voisin jopa sanoa sairastumisen olleen vain hyvä asia. Tai niin haluan ajatella. Rasvansiirosta on kohta kuukausi aikaa ja odotan kuin kuuta nousevaa vapun jälkeistä aikaa fyssarille. Käsi etenkin on aika turtava, vaikka venytän ja jumppaan sitä joka päivä. Strangeja kun ei voi itse napsutella, joten pitää vielä hetki odotella helpotusta siihen. Viime aikoina on tullut mentyä aika paljon monissa sosiaalissa tapahtumissa ja niitä on jonkin verran luvassa vielä ensi kuussakin. Ei sen puoleen tykkään kyllä tavata uusia ihmisiä ja sosialisoitua!  Parisuhde / perhe /ystävät?

Oon onnellinen tällä hetkellä perusajesta ja siitä miten hyvin se sujuu. Neidin päiväkodissa oleminen sujuu kuin unelma eikä hänen siellä oleminen oo oikeastaan missään vaiheessa ollut hankalaa. Päinvastoin Minea tykkää olla siellä kovastikin! Lapsiperheissä varmasti aika pitkälti menee niin, että parisuhde aikaa voisi olla aina enemmän kuin mitä on. Onneksi meillä on mummu ja pappa lähellä niin saadaan aina välillä neitiä hoitoon. Yhteisen ajan tärkeys näkyy arjessa, joten sitä pitää vaalia ♥ Ystäviä pyrin näkemään niin usein kuin mahdollista. Toki väistämätöntä on se, että vähemmän ystäviä näkee töihinpaluun jälkeen, mutta luulisin sen olevan aika normaalia. Aikaa, kun ei ole enään samalla tavalla kuin äitiyslomalla tai sairaslomalla ollessani.  Onkin ihana saada kahdet meidän ystäväperheet meille vapun viettoon!
Mitä tapahtuu työrintamalla?

Uusi työpaikka on tuntunut kaikin puolin kivalta hommalta, vaikka paljon onkin vielä opittavaa. On hienoa päästä hyödyntämään itseoppineena asioita työelämässä. Työskentelen edelleen osa-aikaisesti ja se sopii mulle tosi hyvin. Oon iloinen blogin puolen yhteistöitä, joista muutama pidempiaikainen kuten Arla & Adlibris. Erilaiset yhteistyöt haastaa itseä ja tavallaan pakottaa välillä keksimään uusia ideoita ja näkemyksiä. On mahtavaa nähdä oma työn tulos ja se, että saa omaa uraa eteenpäin. Oon ihan super iloinen jokaisesta teistä joka mun kirjoituksia siellä ruudun toisella puolella lukee ♥ Tällä hetkellä tuntuu vain ettei ehdi kuvaamaan niin usein kuin haluaisi, joten sen osalta olisi enemmän petrattavaa. Haluaisin jakaa enemmän asukuvia, ja täällä Vantaalla niiden ottaminen on aika haastavaa ;D Pitäisi melkein mennä lähemmäs keskustaa saadakseen itseä miellyttäviä kuvia. Pitäisi jotenkin koittaa hyödyntää jokaista keskustareissua niin saisi lisää kuvamatskua.

Matkat?

Tällä hetkellä ei ole sen suurempia matkoja luvassa, vaikkakin olisi ihana päästä ulkomaille vielä tämän vuoden aikana. Minean lempparimainoksia on muuten just kaikki ulkomaanmatkamainokset 😀 Eli tarkoitus olisi päästä reissuun viimeistään syksyllä, mutta mitään ei olla varattu vielä. Kesällä viimeistään pitäisi mennä Kemiin moikkaamaan sukulaisia ja ystäviä. Ei siis mitään sen suurempia matkojen osalta luvassa.

Harrastukset / hyvinvointi?

Mua Instassa seuranneet tietääkin, että osallistuin tänään Fuck Cancer Run -tapahtumaan. Lähdin mukaan muiden kanssasiskojen kanssa ja oli todella hieno tapahtuma. Valitsin 5 kilometrin kävelyosuuden, mutta siinä kävi niin, että juostiin sitten melkein puolet reitistä. Hyvä me! Oon muutenkin nyt enemmän innostunut lenkkeilystä ja aionkin pitää kiinni siitä, että kävisin ainakin kaksi kertaa viikossa lenkillä. Oli se sitten reipas kävely tai hölkkä. Huomaan olevani nyt kiinnostuneempi kuin pitkään aikaan omasta hyvinvoinnista ja ehkä se on tuo tuleva kesä, joka kolkuttelee rantakuntoon ;D

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten varmasti inspiroi kaikenlaiset treenijutut ja hyvinvointi ylipäätänsä. Huomaan lukevani enemmän aiheeseen liittyviä blogeja ja lehtiä. Oma kiinnostus lihattomampaan ruokaan on myös kovasti esillä tällä hetkellä. Etsin erilaisia reseptejä ja haluan mahdollisuuksien mukaan testailla uusia makuja. Tänään muuten meidän neiti veti melkein kaksin käsin kampasimpukoita enkä voinut kuin katsoa häntä ylpeänä miten innokas hän on maistelemaan!

Vähiten tällä hetkellä taitaa inspiroida siivoaminen ja ikkunoiden pesu. Viime viikot on ollut aikamoista hulinaa ja sen näkee myös täällä kotona. Eipä paljoa ole tartuttu moppiin viime aikoina, joten sen osalta olisi tarkoitus huomenna tarttua toimeen.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Kuten mainitsin niin oon pyrkinyt kääntämään meidän perheen syömisiä enemmän kasvispainotteisemmaksi. Ollaan jätetty punainen liha aika vähiin meidän syömisissä ja oonkin innokkasti testannut uusia ruokia. Haluaisin oppia tekemään enemmän hyviä kasvisruokia, jotka valmistuvat nopeasti. Sellaisia mitkä toimii arjessa ja maistuu kaikkien suussa. Se mikä maistuu mun suussa aina on irttarit 😉

Pakko myöntää etten ihan hirveästi ehdi katsoa telkkaria ja sarjat joita katson Greyn Anatomia ja Bachelor näkyy ruudusta silloin kun ehdin katsomaan. Toki oon myös katsonu . Temptation Island Suomi – sekä U.S.A. jaksoja 😀 Postauksen valmistuttua aionkin tehdä popparit (joihin ostin buttermausteen viime leffareissulta 😀 ) ja laittaa Greyn pyörimään. Selviytyjät ollaan katsottu, mutta siitäkin taitaa olla viimeisin jakso katsomatta. Olisi kiva kuulla teidän lempparisarjoja niin saisi uutta katsottavaa?

Yöpöydältä löytyy tällä hetkellä vasta aloitettuna Camilla Läckergin kirjoittama Kultahäkki. Oon aika alussa vasta, mutta kirja vaikuttaa jo nyt todella mielenkiintoiselta eikä ihme, koska se on Camilla on yksi maailman menestyneimmistä kirjailijoista. Oonkin aina innoissani päästessäni hänen kirjajulkkareihin ensi viikolla täällä Suomessa!

Knit – Pura 

Jeans, Collar – Zara 

Scarf – Nordic Swan Living 

Jacket – Vila 

Earrings – HM 

Sunglasses – Glitter 

Bag – Vero Moda
Mitä odotan?

Odotan innolla tulevaa kesää ja sen tuomia ihania tapahtumia. Luvassa on kahdet häät ja mahdollisesti myös tyttöjen Ruisrock-reissu! Odotan sitä, että koko ajan tarvii pukea vähemmän päälle ja takin on suosiolla voinut jättää jo muutaman kerran kotiin. Ja se mitä ensi kuussa odotan on koira, joka me saadaan yli viikoksi hoitoon ♥ Oon nyt jo niin innoissani siitä pienestä karvapallerosta! Odotan myös kirsikkapuiston puhkeamista kukkaan!

Mitä teille kuuluu? ♥

2 Comments
Lifestyle Lifie rintasyöpä style

Vuosi rintasyöpädiagnoosistani

Eletään päivää vuosi sitten ja olen tähän kellonaikaan aikaan saanut elämäni musertavimman tiedon siitä, että mulla on hyvin suurella todennäköisyydellä rintasyöpä. Pakko sanoa, että on aika ällöttävä, oksettava ja sekavakin olo, kun mietin oloani vuosi sitten juuri diagnoosin saatuani. Elän noita hetkiä päässäni uudestaan ja uudestaan, vaikka haluaisin heittää ne siihen osaan päätäni missä unohdan asioita. En haluaisi noita hetkiä enään muistaa, vaikka kaikki onkin nyt hyvin.

Meidän Kokkolan reissu oli kaikin puolin ihana, mutta omaa oloani varjosti tämä vuosipäivä. Menimme silloin vuosi sitten ihan kuten aiemminkin viettämään aikaa mummolaan ja yhtäkkiä koko elämäni olikin romahtanut palasiksi. Kaikki unelmat ja suunnitelmat oli pirskaloitunut tuolla sekunnilla, kun kuulin sairastuneeni rintasyöpään. Muistan kysyneeni lääkäriltä ” Kauanko elän”? ” Kuukausia, vuosia vai 5 vuotta ”? Hän vastasi, että suurin osa rintasyöpäpotilaista elää vielä viiden vuoden jälkeen. Silloin mietin, että ei se 5 vuotta mulle riitä! Haluan nähdä Minean kasvun, koulunaloituksen, rippikoulun, valmistujaiset ja ihan kaiken ♥ Tajusin silloin, että ei tässä auta kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja nauttia jokaisesta hetkestä täysillä.

Tuntuu uskomattomalta, että sairastumisesta on tosiaan jo vuosi, koska tuntuu, että kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Niin nopeasti ettei oma pää aina pysy edes mukana. Välillä tuntuu ettei tämä ole edes tapahtunut mulle vaan olen seurannut jonkun toisen elämää vierestä. Vaikea tavallaan selittää, mutta ehkä ymmärrätte. Elämä on asettanut meidän matkan varrelle sellaista mitä me ei osata etukäteen aavistaa, mutta haluan uskoa siihen, että kaikella on tarkoitus. Niimpä edelleen uskon, että sairastumiseni tarkoitus on ollut se, että sain olla Minean kanssa pidempään kotona sekä se, että olen voinut tätä sairastumistani jakaa muille. Haluan uskoa siihen, että tämä oli mun osalta tässä eikä mun tarvi tätä enään koskaan kokea uudestaan. Oon sanonut tämän ennenkin, mutta haluan siihen niin kovin uskoa.

Mennyt vuosi on ollut elämäni rankinta aikaa enkä voinut olla varma tulisinko tästä kaikesta selviytymään. Silloin en tiennyt olisinko nyt tässä kirjoittamassa teille. Pelko valtasi mieleni useasti, vaikken sille halunnutkaan antaa valtaa sitä tehdä. Sytostaattihoitojen aikaan pelättiin ettei lääke toimi, kun kasvain jatkoi kasvuaan myrkyistä huolimatta. Se taisi olla pelottavinta aikaa.. Montaa kertaa ei kotona ole kuolemasta keskusteltu ääneen, mutta mielessä sitäkin useammin. Päätin etten ole valmis suunnittelemaan omia hautajaisiani, koska aion tästä paskasta selvitä.

Voitte uskoa miten kiitollinen, nöyrä ja onnellinen olen kirjoittaessani teille täällä nyt ♥ Kyyneleet vierivät pitkin poskiani, mutta tällä kertaa onnesta ja helpotuksesta. Tästä selvittiin ♥

Ensimmäisen postaukseni sairastumisesta pääset lukemaan tästä.

Sydämeni pohjasta haluan kiittää jokaista teitä tsempeistä ja tuesta, olette kultaa ♥

Sairastumisen aikaan ei paljoa asukuvia tullut julkaistua, joten onneksi voin nyt huojentunut hymy kasvoillani olla näissä kuvissa ♥

coat, knit, shoes – H&M

pants – VERO MODA

hat – KNCOLLECTION*

bag – MICHAEL KORS

pics; Ninni, edit; me

Ei kommentteja
baby Lifestyle Lifie rintasyöpä

Lapsihaaveet

Oon aina haaveillut kolmesta lapsesta ja voisinkin olla ihan kotiäitinä ilman työvelvoitteita. Mulle tällänen elämä sopisi tosi hyvin, jos vain ei tarvisi miettiä asiaa taloudellisesti. Janne tosin on haaveillut kahdesta lapsesta, joten saa nähdä onko kompromissi sitten kaksi lasta ja koira tai jotain sen suuntaista 😀 Nuorempana olin ihan varma, että mulla olisi lapsi jo alle 25-vuotiaana, mutta mähän olin sillon ihan lapsi vielä itekkin! Ja silloin elettiin vielä niitä railakkaita nuoruusvuosia eikä lapsiasia ollutkaan ajankohtainen. Hassua miten sitä ajatukset muuttuu iän myötä. Onko muille käynyt samoin?

Kihlautumisen jälkeen vauva tulikin heti, kun se oli mahdollista. Olin syönyt e-pillereitä yli 10 vuoden ajan ja siksi oli epäilys ettei raskautuminen tapahtuisi kovinkaan nopeasti. Toisin kävi ja Minea-murunen täyttää lokakuussa jo 2 vuotta ♥ Tuntuu, että elämä vasta alkoi oman lapsen saamisen jälkeen ja ollaankin ihmetelty mitä sitä on aiemmin edes tehnyt! Minea tuo olemassaolollaan niin valtavasti onnea ja rakkautta ettei sitä voi edes sanoin kuvailla ♥ Tottakai nyt on vastuu ei vain itsestään vaan toisesta ihmisestä myös ja itse menen aina lapsi-edellä ajattelutavalla.

Me oltiin ajateltu aiemmin Minealle sisarusta jopa 3-4 vuoden ikäerolla. Itellä on ollut sellainen ajatus, että haluan antaa kaikkeni Minealle hänen ollessa pieni, eikä hänen tarvisisi jäädä mistään paitsi. Tästä on varmasti eri näkemyksiä, mutta itse oon ajatellut näin. Jotkut ajattelee, että on helpompaa olla vauvaputkessa vauvasta toiseen ja tietenkin niinkin voi olla. Mulla ja mun pikkuveljellä on 3 vuoden ja Jannella ja hänen pikkuveljellä on 4 vuoden ikäero. Musta olis hyvä, että Minea olisi vauvan tullessa jo hieman itsenäisempi, jotta vauvasta ei tarvisi olla mustasukkainen. Toki oon kuullut, että mustasukkaisuus tulee iällä kuin iällä, joten mitään takeita ei tästä siis ole!

Joskus on käynyt myös mielessä, että mitä jos meitä olisikin vain me kolme? Mutta silloin mietin asiaa niin, että jos meille sattuisi jotain niin toivoisin Minealla olevan sisaruksia. Ilman sisaruksia elävällä on varmasti hyvät ja huonot puolensa, kuten ne joilla on sisaruksia. Sisaruksista saa leikkiseuraa, he opettavat toisilleen ja voisivat jakaa yhdessä elämän ylä- ja alamäkiä. Yhtä oikeaa tapaa ei koskaan ole ja kaikki tekee sen mukaan mitä haluaa. Joskus myös on niin ettei omia lapsia voi saada jolloin adoptointi on ainut vaihtoehto. Me ollaan Jannen kanssa joskus puhuttu, että adoptointi voisi olla mahdollinen, vaikka oman lapsen voisikin vielä saada.

Sairastumisen myötä olisin voinut pakastaa munasoluja kaiken varalta. En kuitenkaan halunnut pitkittää hoitojen alkamista sillä, että niitä olisi alettu pakastaa. Mietin, että Minea tarvitsee äitiä ja vauva-asia jää taka-alalle. Sytostaattihoidot ovat sellaista myrkkyä, että ne saattavat vahingoittaa munasoluja. Onneksi lääkärini kertoi, että voisin käydä otattamassa Zoladex-pistoksia hoitojen ajan. Zoladex implantti pistetään mahaan ja se sitä kautta vaikuttaa munasolujen toimintaan ja uinuttaa niitä. Käydessäni gynekologilla hoitojen välissä hän totesi ettei munasarjat olleet aktiivisena ja se kertoi siitä, että pistos on toiminut. Mitään takeita ei tietysti sille voi antaa, että raskautuminen olisi mahdollista vaikkei olisi edes sairastunut. Nyt on kuitenkin tehty mitä on ollut mahdollista sairastumisen takia.

Ikävä kyllä lääkäri kertoi, ettei hän suosittele uutta raskautumista ennen kuin kahden vuoden päästä leikkauksesta. Eli nyt me ei voida edes miettiä vauvaa aiemmin, vaikka haluttaisiin. Uudelleen sairastumisriski on suurin juuri kahden vuoden sisällä leikkauksesta, jonka vuoksi raskautumista ei suositella. Tottakai jokainen itse tekee omat päätökset, mutta me luotetaan lääkärin kehotukseen tässä asiassa. Vaikka hän sanoi, että mun tapauksessa kaikki on mennyt tosi hyvin eikä syöpää enään ole, ei kannata ottaa riskiä heti. Tottakai onhan se selvää, että raskautuminen ja uudelleen sairastumisen olisi todella rankka yhdistelmä eikä vauvankaan kannalta turvallista. Niimpä mikäli uudelleen raskautuminen olisi vielä mahdollista joudutaan me odottamaan vielä lähes kaksi vuotta ennen yritystä. Paskinta tässä on se, että edelleen joku muu ohjaa sun elämää, vaikka se onkin kaikkien parhaaksi tottakai. Sairastuminen tuo mukanaan niin paljon muutakin kuin vain sen itse sairastumisen. Niin ja kuukautiset, mulla on ollut poissa koko Minean ajan ja myöskin pistokset ovat pitäneet ne osaltaan jäissä. Niimpä olinkin iloinen (jos asiasta voi olla iloinen!), kun hieman ennen säteiden päättymistä kuukautiset alkoivat. Se oli merkki siitä, että munasarjat toimii ja kaikki myrkky on poistunut mun kropasta! Tästä onkin hyvä jatkaa.

Onnea on Minea ja me ollaan nyt kolme muskettisoturia ainakin toistaiseksi ♥ Tärkeintä on, että oon elossa.

Tämä on vain minun kantani näihin asioihin ja jokaisella saa olla oma mielipiteensä, joten kuulisinkin mielelläni teidän ajatuksia! 

Mitä ajatuksia teissä heräsi? Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia? 

7 Comments

Artikkelit

Seuraa minua!