Eletään päivää vuosi sitten ja olen tähän kellonaikaan aikaan saanut elämäni musertavimman tiedon siitä, että mulla on hyvin suurella todennäköisyydellä rintasyöpä. Pakko sanoa, että on aika ällöttävä, oksettava ja sekavakin olo, kun mietin oloani vuosi sitten juuri diagnoosin saatuani. Elän noita hetkiä päässäni uudestaan ja uudestaan, vaikka haluaisin heittää ne siihen osaan päätäni missä unohdan asioita. En haluaisi noita hetkiä enään muistaa, vaikka kaikki onkin nyt hyvin.
Meidän Kokkolan reissu oli kaikin puolin ihana, mutta omaa oloani varjosti tämä vuosipäivä. Menimme silloin vuosi sitten ihan kuten aiemminkin viettämään aikaa mummolaan ja yhtäkkiä koko elämäni olikin romahtanut palasiksi. Kaikki unelmat ja suunnitelmat oli pirskaloitunut tuolla sekunnilla, kun kuulin sairastuneeni rintasyöpään. Muistan kysyneeni lääkäriltä ” Kauanko elän”? ” Kuukausia, vuosia vai 5 vuotta ”? Hän vastasi, että suurin osa rintasyöpäpotilaista elää vielä viiden vuoden jälkeen. Silloin mietin, että ei se 5 vuotta mulle riitä! Haluan nähdä Minean kasvun, koulunaloituksen, rippikoulun, valmistujaiset ja ihan kaiken ♥ Tajusin silloin, että ei tässä auta kuin mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja nauttia jokaisesta hetkestä täysillä.
Tuntuu uskomattomalta, että sairastumisesta on tosiaan jo vuosi, koska tuntuu, että kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Niin nopeasti ettei oma pää aina pysy edes mukana. Välillä tuntuu ettei tämä ole edes tapahtunut mulle vaan olen seurannut jonkun toisen elämää vierestä. Vaikea tavallaan selittää, mutta ehkä ymmärrätte. Elämä on asettanut meidän matkan varrelle sellaista mitä me ei osata etukäteen aavistaa, mutta haluan uskoa siihen, että kaikella on tarkoitus. Niimpä edelleen uskon, että sairastumiseni tarkoitus on ollut se, että sain olla Minean kanssa pidempään kotona sekä se, että olen voinut tätä sairastumistani jakaa muille. Haluan uskoa siihen, että tämä oli mun osalta tässä eikä mun tarvi tätä enään koskaan kokea uudestaan. Oon sanonut tämän ennenkin, mutta haluan siihen niin kovin uskoa.
Mennyt vuosi on ollut elämäni rankinta aikaa enkä voinut olla varma tulisinko tästä kaikesta selviytymään. Silloin en tiennyt olisinko nyt tässä kirjoittamassa teille. Pelko valtasi mieleni useasti, vaikken sille halunnutkaan antaa valtaa sitä tehdä. Sytostaattihoitojen aikaan pelättiin ettei lääke toimi, kun kasvain jatkoi kasvuaan myrkyistä huolimatta. Se taisi olla pelottavinta aikaa.. Montaa kertaa ei kotona ole kuolemasta keskusteltu ääneen, mutta mielessä sitäkin useammin. Päätin etten ole valmis suunnittelemaan omia hautajaisiani, koska aion tästä paskasta selvitä.
Voitte uskoa miten kiitollinen, nöyrä ja onnellinen olen kirjoittaessani teille täällä nyt ♥ Kyyneleet vierivät pitkin poskiani, mutta tällä kertaa onnesta ja helpotuksesta. Tästä selvittiin ♥
Ensimmäisen postaukseni sairastumisesta pääset lukemaan tästä.
Sydämeni pohjasta haluan kiittää jokaista teitä tsempeistä ja tuesta, olette kultaa ♥
Sairastumisen aikaan ei paljoa asukuvia tullut julkaistua, joten onneksi voin nyt huojentunut hymy kasvoillani olla näissä kuvissa ♥
coat, knit, shoes – H&M
pants – VERO MODA
hat – KNCOLLECTION*
bag – MICHAEL KORS
pics; Ninni, edit; me
Ei kommentteja